Hytönen nuorista Leijonista: "Suomi-kiekolla hyvä tulevaisuus 10-15 vuodeksi"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Juha-Pekka Hytönen on hyvässä vireessä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Sveitsissä Lausannen paidassa leipäänsä tienaava Juha-Pekka Hytönen oli hyvillä mielin perjantain Saksa-ottelun jälkeen. Kokenut hyökkääjä kehui vuolaasti suomalaisen juniorityön helmiä, jotka ottavat ensiaskeleitaan A-maajoukkueen paidassa.

Kypsään 33 vuoden ikään ehtinyt Juha-Pekka Hytönen pelasi hyvät Saksa-ottelut. Torstaina hän viimeisteli Suomen 4−0-maalin ja perjantaina kolmosketjua johtaneen sentterin liiviin tarttui syöttöpisteet Leijonat karkumatkalle vieneisiin 1−0- ja 2−0-maaleihin.

− MM-kisoihin on vielä sen verran pitkä aika, ettei niitä voi vielä oikein miettiä. Täytyy keskittyä kliseisesti aina siihen seuraavaan tapahtumaan.

− Sveitsissä jäi kausi lyhyeksi. On kiva pelata täällä, meillä on hyvä joukkue kasassa. Virtaa on vielä jäljellä, toivottavasti pelejäkin, Hytönen esitti toiveensa päävalmentaja Kari Jalosen suuntaan.

Kokenut Hytönen katsoo ylpeänä suomalaisten nuorten esiinmarssia.

Konna [Petri Kontiola] taisi eilen sanoakin, että itsellä oli tuossa iässä vähän erilaiset asiat mielessä kuin MM-leirit. Kovia jätkiä, varsinkin Essi [Esa Lindell], jonka kanssa olen pelannut samassa kentässä. 

Hytösen mukaan suomalaista juniorityötä kritisoidaan, ainakin osin, aiheetta.

− Kovia jätkiä vaan tulee. Ei voi sanoa, että olisivat enää lupauksia, kun ovat tässä vaiheessa jo noin valmiita. Jos kehitys jatkuu samaan tahtiin, niin ainoa huono asia on, että suomalainen yleisö ei saa heistä kotimaan kamaralla kauaa nauttia. 

− Toivotaan, että jatkavat samalla tiellä. Silloin Suomi-kiekolla on hyvä tulevaisuus seuraavaksi 10-15 vuodeksi, Hytönen summasi.

Leijonat hajaantuvat viikonlopuksi kukin tahoilleen, ja seuraava leiriryhmä kokoontuu ensi tiistaina. Alkuviikosta voidaan odotella uutisia myös NHL:n suunnalta tulevista nuorukaisista, mikäli esimerkiksi Aleksander Barkov ja Rasmus Ristolainen liittyvät Leijonien MM-ryhmään.

» Lähetä palautetta toimitukselle