Mielipide

Nuori kärppälauma kirjoitti tarinan rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta

Naisten Liiga / Kolumni
Kärppien taival päättyi Naisten Liigan puolivälierissä suoraan kolmessa ottelussa hallitsevaa mestaria HIFK:ta vastaan, mutta kun katsotaan tuloksen taakse, on oululaisilla paljon aihetta ylpeyteen. Myös koko kauden mittakaavassa Kärppien tarina nousee esiin.

HIFK lähti sarjaan valtavana ennakkosuosikkina ja piste-ero Kärppiin olikin runkosarjassa peräti 48 pistettä. Tuskin kukaan, paitsi joukkueen jäsenet tietysti itse, odotti kärppälaumalta puolivälieräsarjasta kummoista esitystä. Toisin kävi.

Sarjan kolmanneksi nuorin joukkue Kärpät pystyi ensimmäisessä pelissä taistelemaan kaksi erää täysin tasaväkisesti helsinkiläisiä vastaan. Toinen ottelu oli varsinainen trilleri, jossa Stadin Gimmojen yksilötaito oli lopulta maalin verran liikaa. Sarjan viimeinen mittelö Raksilassa tuskin jätti ketään pelin nähnyttä kylmäksi – runkosarjan seiska haastoi, raastoi ja kamppaili vahvoja vastustajia vastaan väsymättä.

Emma Ekoluoman ja Kati Asikaisen suoritukset nousevat esiin yksittäisinä sankaritarinoina, mutta Kärppien kausi muodostaa jälkikäteen tarkasteltuna melkoisen kasvutarinan aina pettymyksentäyteiseen pudotuspelitappioon asti.

Kärpät menetti kauden alla lahjakkaan Tilli Keräsen KalPaan ja Naisleijonissakin pelanneen Oona Havanan sairastuvalle. Kokoonpano näytti runkosarjan alussa ohuelta, vaikka riveissä olikin yhä Anna-Kaisa Antti-Roikon kaltainen tähti.

Vaikean alkukauden jälkeen Kärppien päävalmentaja vaihtui, kun Sanna Lankosaari jätti pestinsä. Välissä Saija Tarkki luotsasi laivaa, kunnes Satu Kiipeli tuli puikkoihin. Hänen alaisuudessaan pohjoisen puhuri puhalsi monena iltana väkevästi, vaikka useimmiten tulos saattoikin kääntyi negatiiviseksi. Joukkoon mahtui myös urheilullisesti riemastuttavia voittoja.

Kauden aikana Kärppiin on ajettu sisään nuoria pelaajia. Muun muassa jääpallotähti Emilia Piekkari tolppien välissä on ollut pirteä ilmestys, ja hänellä on varmasti valoisa tulevaisuus edessään jääkiekon parissa. Ekoluoma nousee koko Naisten Liigan mittapuulla suurimpien tarinoiden joukkoon. Hänestä kuoritui kärppänutussa myös pelaaja, joka paukutti Tyttöleijonien yksien MM-kisojen piste-ennätyksen uusiksi.

Runkosarjan loppuvaiheilla oli selvää, että Kärppien puolivälierävastustaja tulee olemaan äärimmäisen kova. Kuten nyt nähtiin, nuori joukkue otti härkää sarvista eikä antanut ennakkoasetelmien hämärtää katsettaan. Kenttätapahtumien perusteella Kärpät olisi voinut voittaa HIFK:n vähintään kerran, ellei jopa kahdesti. Ottelusarjan voittoon rahkeet eivät kuitenkaan olisi riittäneet, vaikka kuinka sorruttaisiin yltiöoptimismiin.

Naisten Liigan tasoero herättää aika ajoin keskustelua, ja miksei herättäisi − onhan sarjan kärkipään ja hännänhuippujen ero tavallisesti auringonkirkas. Kärpät kuitenkin osoitti kovassa paikassa puolivälierässä, että rohkealla pelaamisella ja tiiviillä, yhteen hiileen puhaltavalla joukkueellakin on mahdollisuus haastaa jättiläinen. Tällä kertaa kolossi ei kaatunut, ja HIFK eteni ansaitusti neljän parhaan joukkoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös