Columbus Blue Jackets palkkasi Jarmo Kekäläisen viime kuussa uudeksi toimitusjohtajakseen. Ensimmäiseksi esille nousivat miehen osaaminen varaustoiminnassa sekä seuran kolme ykkösvarausta ensi kesän varaustilaisuudessa. Luonnollisesti.
Kekäläinen ymmärtää pitkäjänteisyyden merkityksen toiminnassa, ja toteutti sitä varauspuolella aikaisemmin Ottawa Senatorsissa ja St. Louis Bluesissa. Sitä osaamista pääsemme todistamaan taas ensi kesästä lähtien.
Yksi asia, joka NHL:ää seuraavilta meinaa joskus unohtua, on pelkkien ykkösvarausten sijaan kaikkien varausten onnistuminen.
Taalaliigassa joukkueita voi kasata pelillisesti kirkkaimpien ykkösvarausten ympärille. Sama pätee markkinointiin, mutta menestyäkseen pitää varauksissa osua leveällä rintamalla. Niin myös Kekäläisen.
NHL-organisaatioita kasataan 10-15 % osumatarkkuudella myös kierroksilta 2-7, ei vain ykköskierroksen kärjestä. Tämä prosenttiarvio on sille, kuinka moni pelaaja ylittää uransa aikana esimerkiksi 200 ottelun rajapyykin NHL:ssä. Prosentti on suurempi ykköskierroksella varatuista, mutta Stanley Cupia ei yksin ykkösvarauksilla voita.
Pitääkö joukkueen sukeltaa totaalisesti noustakseen huipulle?
Uutta Sidney Crosbyä ei ole tarjolla varausvuorolla numero kymmenen. Vaan eipä ole joka vuosi edes numerolla yksi. Tarvitseeko Kekäläisen siis päästä varaamaan koko tilaisuuden ykkösenä?
Edmonton Oilers on esimerkki joukkueesta, jolla on ollut useampi ykkösvaraus, mutta menestys myöhemmillä kierroksilla on ollut heikompaa. Kapea materiaali kärkilupausten takana asettaa varjon koko organisaation tulevaisuudelle.
Ottawa Senators taas ei ole varannut ihan kärjessä, mutta se on varannut leveästi ja hyvin. Loukkaantumisista huolimatta kauden aikana saavutettu menestys on muutakin kuin Paul MacLeanin loistavaa valmennusta. Se on osoitus koko organisaation onnistumisesta.
Pitääkö joukkueen sukeltaa totaalisesti noustakseen huipulle?
Minusta sukeltamisen merkitystä liioitellaan. Suurin merkitys on nöyryydessä kulkea jälleenrakennuksen polku huolellisesti ja kattavasti. Ja ennen kaikkea varata hyvin jokaisella kierroksella ja varausnumerolla, olivat numerot mitä tahansa. Sukeltaa pitää, muttei välttämättä jäädä pohjaan makaamaan.
Pitää löytää varauksiin se punainen lanka. Sopivasti vastavirtaan, oli se juju sitten pienikokoisissa tai venäläisissä pelaajissa. Tai esimerkiksi siinä, ettei yhtään kärkivarausta tuhlata maalivahteihin, joita löytää menestyksellä myös myöhemmillä kierroksilla ja Euroopasta. Riittääkö Kekäläisen maltti ja taito tähän? Luulen niin.
Asia, josta en Kekäläisen kohdalla ole varma, on hänen suhtautumisensa veteraanipelaajiin. Rajoittamattomiin vapaisiin agentteihin, joita tarjolla on joka kesä. Kuinka hyvin Kekäläinen osaa ja uskaltaa ammentaa veteraanilaarista?
Palkkalattia takaa sen, että vanhempia pelaajia pitää sitoa joukkueeseen tietty määrä joka vuosi. Tässä kytee kuitenkin myös jälleenrakennusta tukeva mahdollisuus, jonka toivon Kekäläisen käyttävän täysillä hyväkseen.
Veteraaneja ei hankita jälleenrakennettaviin joukkueisiin vain siirtotakarajakorvausten toivossa - siinä, että heidät seuraavana keväänä dumpataan eteenpäin vaihdossa uusiin lupauksiin ja varauksiin. He myös auttavat nuoria, joukkueeseen sisään ajettavia lupauksia monella tavalla.
Ensimmäinen asia on henkinen tuki sekä korvaamattomat neuvot. Jokaisesta nuoresta venäläisestä ei kasva uutta Sergei Fjodorovia, mutta samaa kieltä puhuva veteraani tietää varmasti pieniä asioita, joita opettaa nuorelle.
Pienet asiat. Voi kunpa jokainen voimahyökkääjän raakile kävisi Gary Robertsin kuntokoulun lisäksi vaikkapa oppimassa, kuinka viedä hyökkäys ja taklaus kunnolla loppuun. Se, kuinka pikkuisen satuttaa vastustajaansa joutumatta jäähylle.
Toinen asia on tietysti minuuttimäärä ja vastuu. Maltillisen juniori- ja AHL-sisäänajon lisäksi on tärkeää, että nuori puolustaja ei tipahda suoraan 25 minuutin peliajalle täyden runkosarjan ajaksi. Luotettavasti minuutteja rinnalla uurastava veteraani kestää tulen kentällä ja mediassa, vaikka joukkue häviää ilta toisensa jälkeen. Nuori pelaaja ei sitä välttämättä kestä.
Hyvät veteraanit eivät häviä pelejä tahallaan. Pitkässä juoksussa joukkuetta ei kuitenkaan satuta se, jos varausnumero nousee viitosesta ysiin. Enemmän haittaa on siitä, jos nuoret lupaukset totuttelevat NHL-vauhtiin liian isoilla minuutilla ilman tukipilareita; pelkkien AHL-tason veteraanien kanssa.
Blue Jacketsissa malttia olisi pitänyt osoittaa esimerkiksi Gilbert Brulen ja Jakub Voracekin kohdalla. Pari työpaikkaa toimiston puolella olisi voinut säästyä.
Parempaa onnea Kekäläiselle ja hänen pelaajilleen. Nuorille ja veteraaneille.
