Kierrosraportti: Kärpät murskasi HPK:n, paikallisväännöissä tasaisempaa

LIIGA / Kierrosraportti
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Liigassa pelattiin perjantaina viisi ottelua, mukaanlukien Tampereen paikallisottelu Ilves-Tappara, sekä kauden ensimmäinen Satakunnan derby Ässien ja Lukon välillä.

Tehokkaasti viimeistellyt Ilves nappasi kauden toisen voittonsa Tapparasta

Tehokas, tehokkaampi, Ilves. Niin kai tätä iltaa voisi parhaiten kuvailla. Tappara hallitsi pelivälinettä enemmän, mutta kotijoukkue oli kliinisempi joukkueista. Samalla joukkue nappasi toisen voittonsa tällä kaudella paikallisvastustajasta.

Ensimmäinen erässä maalit kauden toisessa paikalliskamppailussa tasattiin 1-1 lukemin. Toisessa erässä Tappara otti ottelussa selkeämmin ottelun hallinnan, mutta Ilves oli erittäin tehokaalla tuulella. Ilves pääsi lähtemään päätöserään maalin johdossa.

Päätöserässä Joona Ikonen viimeisteli tyhjiin voitto-osumaksi jääneet maalin, kun Carter Camper iski vielä aivan ottelun lopussa Tapparalle vielä kertaalleen, mutta pisteet jäivät haaveeksi vierailijoille.

Lähtökohdat

Kauden toinen Tampereen paikallisottelu tarjosi normaaliakin mehukkaammat lähtökohdat otteluun, sillä joukkueet majailevat Liigan sarjataulukon kärkikaksikkona. Ilves oli esittänyt viidessä edeltävässä ottelussaan ailahtelevia otteita häviten muun muassa SaiPalle ja Sportille. Tupsukorvien edeltävä voitto keskiviikolta KooKoon vieraana pyyhki kuitenkin huolet pois keltavihreiden voittaessa vakuuttavasti lukemin 4–0. 

Tappara puolestaan koki täydellisen ulospuhalluksen isännöidessään Ässiä keskiviikkona. Patalauma kuritti kirvesrintoja Tampereella jopa lukemin 6–2. Tappiota ennen Tapparalla oli allaan kahdeksan ottelun voittoputki. Edellinen Tapparan tappio nähtiin juurikin Ilveksen toimittamana, kun tupsukorvat veivät kauden ensimmäisen paikallisottelun nimiinsä lukemin 5–3.

Avaintapahtumat

Ottelussa Ilves oli Tapparaa selkeästi tehokkaampi joukkue. Tapparalla oli selkeästi kiekonhallinnassa kotijoukkuetta aktiivisempi, mutta tärkeimmässä eli maalinteossa Ilves oli nälkäisempi osapuoli, jopa äärimmäisen tehokas varsinkin maaliodottamansa nähden. Paikkojen määrä olisi riittänyt parhaana päivänä Tapparalle voittoon asti tänään, mutta viimeistelyssä joukkue oli jäljessä Ilvestä, jonka viimeisenä lukkona seisoi Jakub Málek.

Ottelun alkutahdit loi Petr Kodýtek, joka iski ottelussa kaksi maalia, joilla hyökkääjä siirtyi yksin maalipörssin kärkeen. Tappara nousi kahdesti ottelussa tasoihin, mutta ei enää kolmatta kertaa siihen pystynyt. Tappara sai myös tänään maistaa hieman "omaa lääkettään", kun kauden Tappara on ollut yleensä se tehokkaampi joukkue jäällä.

Ottelussa rikottiin myös satasia, kun syöttöpisteissä pyöreitä saivat täyteen kaksi Ilves-pelaajaa. Eemeli Suomi napautti täyteen 200. syöttöpisteensä Liigassa, kun taas puolestaan Oula Palveelle ottelun syöttöpiste oli 100.

Maalintekijät:
11.48 1–0 Petr Kodýtek (Alvarez, Ratinen)
19.43 1–1 Carter Camper (Baptiste, Tuulola) YV
20.26 2–1 Oula Palve (Suomi, Nyman)
27.44 2–2 Veli-Matti Savinainen (Levtchi, Vittasmäki)
32.57 3–2 Petr Kodýtek (Clendening, Lancaster) YV
58.56 4–2 Joona Ikonen (Palve, Suomi) TM
59.51 4–3 Carter Camper (Levtchi, Savinainen)

Maaliodottama:
Ilves 1,64 – 2,82 Tappara

Lukko katkaisi tappioputkensa voittamalla Ässät Satakunnan derbyssä

Lukko kaatoi Ässät Porissa tiukassa jatkoajalla ratkenneessa ottelussa. Jatkoajalla 2–1-lukemiin päättyneen ottelun ratkaisi Tuukka Tieksola. Otteluun myytiin 6150 lippua.

Satakunnan paikallisottelut ovat tunnettuja lämminverisyydestään, eikä tämän illan kamppailu ollut poikkeava. Lukko hallitsi ensimmäisen erän tapahtumia, mutta Ässät kesti paineen ja seuraavat kaksi erää mentiin tasaisissa ja fyysisissä merkeissä. Lukko vei varsinaisella peliajalla sekä laukaukset että maaliodottaman ja jatkoajalla koko ottelun lukemin 2−1.

Lähtökohdat

Kauden ensimmäiseen Satakunnan derbyyn lähdettiin täysin eri näkökulmista. Ässät oli voittanut viidestä edellisestä koitoksestaan kolme, mukaanlukien voitot kovavireisistä HIFK:sta ja Tapparasta. Erinomaisen vireensä hukannut Lukko puolestaan oli hävinnyt viidestä viimeisestä ottelustaan jopa neljä, joista kolme putkeen. Tätä ennen Lukko oli voittanut neljä edeltävästä viidestään. Joukkueet eivät olleet kohdanneet tällä kaudella, mutta viime kaudella Satakunnan herruus jaettiin voitoin 3–3.

Avaintapahtumat

Ottelu sai sähköisen alun, kun Lukko sai rangaistuslaukauksen 16 sekunnin peliin jälkeen, mutta Niklas Rubin nollasi Julius Mattilan. Toisessa erässä Roope Talaja vastasi ottelun avausmaalista liukumalla vatsallaan kiekon maalin takatolpalta häkkiin. Ässien Libor Zábranský lensi suihkuun lyömällä Pathrik Westerholmia poikittaisella mailalla leukaan ja Niklas Ylitalo tasoitti ottelun kauden ensimmäisellä maalillaan.

Lukko voitti ottelun jatkoajalla, kun Jakob Stenqvist pääsi ajamaan Ässien maalille, sai irtokiekon vielä itselleen ja petasi Tuukka Tieksolalle ottelun voittomaalin.

Maalintekijät:
25:22 1–0 Roope Talaja (Ikonen, Riekkinen)
35:37 1–1 Niklas Ylitalo (Almari, Järvinen)
62:43 1–2 Tuukka Tieksola JA (Stenqvist, Fontaine)

Maaliodottama:
Ässät 1,52 – 2,62 Lukko

Piitulaista juhlittiin voitolla

Ennen ottelua Jesper Piitulainen ohitti Lasse Kanervan, ja hyökkääjästä tuli eniten otteluita pelannut pelaaja Jukureissa. Vähän liiankin vauhdikkaan alun jälkeen Jukureiden vahva alku riitti kantamaan voittoon saakka.

Mikkeliläisjoukkue kruunasi Jesper Piitulaisen juhlaottelun taisteluvoitolla. Vaikean alkupuoliskon jälkeen KalPa onnistui nousemaan maalin päähän, mutta aika loppui kesken ja pisteet jäivät Mikkeliin.

Lähtökohdat

Derby nähtiin myös Mikkelissä, kun Savon herruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella. Joukkueet suuntasivat otteluun heikkovireisinä, sillä Jukurit oli voittanut edellisestä seitsemästä ottelustaan vain yhden. KalPalla voittoja samalla aikavälillä oli kaksi, mutta toinen voitoista oli jo kolmen viikon takaa Sportista. Joukkueet eivät olleet kohdanneet tällä kaudella aiemmin, mutta Savon derbyt merkattiin viime kaudella KalPan nimiin voitoin 4–2.

Avaintapahtumat

Jukurit aloitti pirteästi, mutta joutui aloittamaan ensimmäisen ylivoimansa maalin takaa−ajossa, kun KalPan siirretyn rangaistuksen aikana Jarkko Immonen lähetti kiekon kuopiolaispäädystä tyhjään maaliin. Osuma merkattiin aluksi KalPan maalivahti Stefanos Lekkasille, mutta myöhemmin korjattiin Oliver Kapaselle.

Jukurit ei huonosta alusta hätkähtänyt, vaan nousi tasoihin ja kuskin paikalle. Ensin nopeasta vastahyökkäyksestä Konsta Helenius tasoitti lukemat ja alle kaksi minuuttia myöhemmin Patrik Puistola siirsi ylivoimalla kotijoukkueen johtoon.

Toisen erän alussa alivoimakaan ei hidastanut Jukureiden tehokkuutta. Lasse Lappalaisen menetettyä tasapainonsa Jukurit lähti hyökkäämään kolmella yhtä vastaan, jonka Anton Olsson onnistui viimeistelemään. Kolmannen takaiskun jälkeen KalPa onnistui saamaan parempaa otetta pelin kulusta, mutta ei kyennyt tehtailemaan kavennusta.

Ottelun loppuminuuteilla KalPa sai ihanteellisen tilaisuuden nousta tasoihin kahden miehen ylivoimalla, mutta Kasper Simontaival onnistui ainoastamaan kaventamaan lukemat. Kuopiolaiset saivat pidettyä paineen mikkeliläispäädyssä, mutta kellosta loppui aika ja Jukureiden tehokas alkupuolisko riitti voittoon.

Maalintekijät:
03.38 0–1 Oliver Kapanen
15.52 1–1 Konsta Helenius (Nässen)
17.45 2–1 Patrik Puistola (Kovařčík M., Kovařčík O.) YV
23.16 3–1 Anton Olsson (Piitulainen, Immonen) AV
56.40 3–2 Kasper Simontaival (Rissanen, Sissons) 2YV

Maaliodottama:
Jukurit 2,12 – 2,28 KalPa

JYPin orastava kahden ottelun tappioputki ja HIFK:n yhtä pitkä voittoputki katkesivat Jyväskylän perjantai-illassa. Kotijoukkue ratkaisi tasaisissa merkeissä edenneen ottelun reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä, aiheuttaen vieraille vasta kauden kolmannen varsinaisen peliajan tappion.

Isäntien Liigan paras ylivoima säästi tällä kertaa osumansa ratkaisuhetkille Jarkko Malisen maalin muodossa. Kauden seitsemän ensimmäistä ottelua pisteittä pelannut Braden Christoffer sai syöttöpisteet sekä voittomaaliin että toisen erän tasoitusmaaliin.

Lähtökohdat

JYPin ja HIFK:n tarinat otteluun lähtiessä olivat täysin erilaiset. Myrskyisän alun juhlakaudelleen saaneet jyväskyläläiset olivat voittaneet vain yhden viimeisestä neljästä kotiottelustaan. Hurrikaaniryhmä oli valahtanut sarjataulukossa jo sijalle 13. HIFK puolestaan nautti jo 11 ottelun pisteputkea ennen tappiota Ässille viime torstaina. Sen jälkeen helsinkiläiset palasivat voittojen tielle, joskin alla oli vaikea 1–0-jatkoaikavoitto SaiPasta.

HIFK ei ollut voittanut Jyväskylässä yli kahteen ja puoleen vuoteen ennen illan ottelua. Helsinkiläisten viimeisin vierasvoitto JYPistä nähtiin helmikuussa 2021.

Avaintapahtumat

Avauserä oli tasainen, mutta HIFK pääsi yrittämään ylivoimapeliä kahdesti ja onnistuikin maalinteossa Luke Martinin viivakudilla. Toisessa erässä JYP hallitsi pelitapahtumia ja oli HIFK:n vuoro jäähyillä kahdesti. Kotijoukkue ei ylivoimalla osunut, mutta ottelun tasoittanut Riku Tohilan uran avausmaali tuli ylivoimaa seuranneesta hallinnasta.

Kolmannessa erässä JYPin Mikko Petman ja HIFK:n Jesse Seppälä iskivät kauden avausosumansa 24 sekunnin välein. Erän lopulla HIFK ei saanut ylivoimallaan maalia, kun taas isäntien Malinen ratkaisi pelin miesylivoimalla reilu minuutti ennen erän loppua.

Maalintekijät:
13.54 0–1 Luke Martin (Lehterä, Ikonen) yv
32.52 1–1 Riku Tohila (Rooba, Honka)
44.42 2–1 Mikko Petman (Christoffer, Vidgren)
45.06 2–2 Jesse Seppälä (N. Seppälä)
58.56 3–2 Jarkko Malinen (Christoffer, Perttu) yv
59.30 4–2 Juuso Puustinen (Winberg) tm

Maaliodottama:
JYP 2,94 – 1,68 HIFK

Kärpät murjoi HPK:n maanrakoon tuplaotteluiden avauksessa

Kärpät oli varsinkin tehokas ottelussa HPK:ta vastaan, kun taas vieraat tuntuneet paikoistaan saavan kiekkoa maalin asti. Oululaiset niittasivat ottelussa kiekon kahdeksasti hämeenlinnalaisten verkkoon. Atte Ohtamaa oli tehotuulella ottelussa kirjaten neljä syöttöpistettä.

Kärpät selätti HPK:n tylysti Raksilan perjantai-illassa. Oululaiset löi voitolle sinetin jo avauserässä iskiessään neljä kertaa kiekon HPK:n maaliin. Toisessa erässä Kärpät löi lisää kaasua, kun se iski kaksi maalia lisää tulostaululla. Päätöserässä myös hämeenlinnalaiset pääsivät maalin makuun, mutta se oli se laiha lohtu, kun pisteet kirjattiin Kärpille maalein 8–1

Lähtökohdat

Alkukaudesta jo kriisijoukkueen leiman saanut Kärpät oli kääntänyt kurssinsa tyylikkäästi ennen ensimmäistä kolmesta HPK-ottelusta. Voiton viimeisestä kymmenestä ottelusta näätälauma oli napsinut kuudesti. Alkukaudesta pahasti kyntänyt HPK lähti otteluun niin ikään kurssinsa kääntäneenä, sillä joukkue oli voittanut viidesti viimeisestä kymmenestä ottelustaan. Kumpikin joukkue lähti illan otteluun allaan kaksi peräkkäistä tappiota. Joukkueet eivät olleet kohdanneet vielä kaudella, ja illan ottelu oli ensimmäinen seurojen kolmesta peräkkäisestä koitoksesta.

Avaintapahtumat

Kärpät sai salama-alun otteluun, kun viime aikoina pirteänä näyttäytynyt nelosketju juoni Marko Anttilan iskemän avausmaalin kahdeksan minuutin kohdalla. Joose Antonen ja Julius Junttila tykittivät maalit 17 sekunnin sisällä toisistaan, ja isännät menivät menojaan avauserässä.

Joukkueiden materiaalierot alkoivat hahmottua toisessa erässä, kun Kärppien viides osuma riitti Maso Lehtoselle, joka veti Kerhon maalilla aloittaneen Sami Rajaniemen pois maalilta. Kärpät oli ylivoimainen jokaisella osa-alueella, ja kapteeni Atte Ohtamaa toimi joukkueensa kapelimestarina antamalla neljä maalisyöttöä.

Maalintekijät:
07.44 1–0 Marko Anttila (Antti-Roiko, Hyry)
11.02 2–0 Joose Antonen (Turunen, Ohtamaa)
11.19 3–0 Julius Junttila (Kivistö, Ohtamaa)
15.39 4–0 Kasper Björkqvist (Antonen, Junttila) YV
24.58 5–0 Victor Berglund (Bunnaman, Hermonen)
29.05 6–0 Ville Koivunen (Ohtamaa)
46.04 7–0 Julius Hermonen (Tiivola, Ohtamaa)
53.33 7–1 Juho Järvelä (Nurmi, Mustonen) YV
59.15 8–1 Teemu Turunen (Koivunen, Koivisto) YV

Maaliodottama:
Kärpät 2,81 – 4,42 HPK