TUTO kaatoi Karhu HT:n Suomen Cupissa
TUTO voitti Karhu HT:n Kupittaalla pelatussa Suomen Cupin ottelussa maalein 7–2. Turkulaiset hallitsivat peliä alusta loppuun, kuten porilaisten maalivahti Veli-Matti Mäkisen 56:sta torjunnasta voi päätellä. Myös vierailla oli paikkansa, josta syntyi kaksi maalia. TUTOn liike oli kuitenkin liikaa Karhu HT:lle.
Juomapullot paikoilleen...
...ja kiekko jäähän.
Porilainen Karhu HT haastoi TUTOn Kupittaalla. Viime kaudella Ässiä edustanut Mika Niemi kuului vieraiden nimekkäimpiin pelaajiin.
Kotijoukkue vyöryi vierasjoukkueen maalille.
Suomi-sarjassa pelaava Karhu HT oli pinteessä.
Veli-Matti Mäkisellä riitti tavoiteltavaa läpi ottelun. Karhu HT:n penkiltä sateli kehuja maalivahdille.
Turkulaisen Mestis-joukkueen paine tuotti kuitenkin tulosta. Juho Virtanen vastasi ottelun avausmaalista.
Joel Lammi lisäsi isäntien johtoa. Kiekko maaliin takatolpalta.
Porilaiset kokivat kovia myös hyökkäyspäässä.
Kaudella 2013-2014 TUTOa edustanut Niko Palonen ei ollut mielissään saamastaan kohtelusta.
Tapahtuneesta pidettiin palaveri, mutta peli sai jatkua ilman jäähyjä.
Porilaiset eivät lannistuneet tappioasemasta. Miikka Huhtala laukoi kiekon maaliin ylivoimalla.
Karhu HT onnistui vielä toistamiseen. Julius Harttunen pääsi siirtämään kiekon takatolpalta tyhjään maaliin.
Vieraat eivät päästäneet isäntiä helpolla.
TUTOn tekeminen oli kuitenkin rautaisaa kahdesta takaiskumaalista huolimatta.
Mäkinen teki parhaansa Karhu HT:n maalilla, mutta TUTO pääsi iskemään seitsemän maalia.
Vaikka sarjatason ero kävi selväksi Suomen Cupin ottelussa, ei jäällä synkistelty liikoja.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Mestari-IPK:lle ensimmäiset sopimukset, TUTO nappasi Ketterässä tehoilleen Ronkaisen ja Hokki latvialaissentterin
MESTIS | 8.5.2024 18:33
Uutinen
KOOVEElle ei myönnetty Mestis-lisenssiä, TUTOlla työmaata lisenssin saamiseksi
MESTIS | 29.4.2024 15:46
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: TUTOn historiallinen nousu ei kantanut loppuun saakka – Kiekko-Espoo välierävaiheeseen
MESTIS | 25.3.2024 21:22
Haastattelu
TUTOn kauden jatkoerässä pelastanut Jere Huhtamaa kokee tasaisen maalivahtitandemin olevan iskun paikka kohtalonottelussa
MESTIS | 24.3.2024 6:01
Haastattelu
Aleksi Anttalainen näkee kovien otteiden kuuluvan pelin henkeen
MESTIS | 22.3.2024 23:28