HIFK:ssa tehoillut Victor Berglund Kärppien takalinjoille

LIIGA / Uutinen
Berglund vetää ensi kaudella ylleen Kärppien pelipaidan.
Kärpät vahvistaa puolustuskalustoaan HIFK:ssa tehokkaasti esiintyneellä Victor Berglundilla.

Victor Berglund siirtyy Kärppien riveihin kaksivuotisella sopimuksella. 23-vuotias puolustaja sai ensikosketuksensa liigajäihin jo päättyneellä kaudella, kun hän palasi joulukuussa Pohjois-Amerikasta Eurooppaan ja teki sopimuksen HIFK:n kanssa.

− Kärpät on iso seura, joka pyrkii aina olemaan Liigan kärkeä. Haluan olla osa sitä, ja uskon sopeutuvani hyvin joukkoon, sillä olen itsekin pohjoisen poikia. Kärpät saa minusta kiekollisen pakin, joka tykkää liikuttaa kiekkoa nopeasti ja liittyä mukaan hyökkäyksiin. Hyökkäyspään vahvuuksiani ovat ylivoima ja pelinluku, Berglund kertoo.

Oikealta laukova Berglund aloitti päättyneen kauden AHL:ssä Providence Bruinsissa, jossa pelasi kuitenkin vain viisi ottelua tehoin 0+1. Liigassa tehoja puolestaan syntyi hyvään tahtiin, sillä HIFK-paidassa pelaamissaan 29 runkosarjaottelussa ruotsalaispuolustaja iski peräti 20 tehopistettä. Pudotuspeleissä hän kartutti vielä pistesaldoa 10 ottelussa neljällä syöttöpisteellä.

Örnsköldvikistä lähtöisin olevalta puolustajalta löytyy myös kokemusta SHL:stä sekä Allsvenskanista kotikuntansa seuran Modon riveistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle