IS: Huimaa jälkeä Liigassa tehneen Olli Jokisen valmentajaura jatkuu Ruotsissa

LIIGA / Uutinen
Jokinen astuu valmentajaurallaan seuraavalle portaalle ja siirtyy Ruotsiin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Mikkelin Jukurien peräsimessä vahvaa työtä viime kaudet tehnyt Olli Jokinen on suuntaamassa ensi kaudeksi SHL:ään.

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan Olli Jokisen valmentajaura jatkuu SHL-joukkue Timrå IK:n penkin takana. IS:n tietojen mukaan Jokisella oli kysyntää Ruotsin lisäksi myös sveitsiläisseurojen keskuudessa.

Kolmatta kauttaan Jukureita luotsaava Jokinen on tehnyt Liigan pienimpiin lukeutuvassa mikkeliläisseurassa vakuuttavaa jälkeä. Ensimmäisellä kaudellaan hän johdatti joukkueen ensi kertaa Liigan pudotuspeleihin ja viime kaudella mikkeliläisseura sijoittui CHL:ssä kahdeksan parhaan joukkoon. Tällä hetkellä Jukurit majailee Liigan sarjataulukossa kolmantena.

IS:n mukaan Jokisen sopimus Timrån kanssa on 2+1-vuotinen. Timrålaisseura nousi takaisin SHL:ään kaudeksi 2021–22 ja pelasi viime keväänä pudotuspeleissä. Seuran urheilupuolen johtajana työskentelee Jokisen tapaan kuopiolaistaustainen Kimmo Kapanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle