Markus Ruusu jatkaa Jukurien maalinsuulla − "Osoittanut omilla teoillaan olevansa voittava maalivahti Liigassa"

LIIGA / Uutinen
Ruusu torjuu mikkeliläismaalilla tulevatkin kaudet.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://facebook.com/makisarkaphoto
Toista kauttaan Jukureissa torjuva Markus Ruusu jatkaa mikkeliläisseuran riveissä myös tulevat vuodet.

Markus Ruusu teki Jukurien kanssa jatkosopimuksen. Uusi sopimus on kaksivuotinen eli ulottuu kevääseen 2026 saakka.

Toista kauttaan mikkeliläisryhmässä pelaava Ruusu on torjunut tällä kaudella 26 ottelua, joissa hänen torjuntaprosenttinsa on ollut 90,95. Jukurivahti on myös tällä hetkellä Liigan nollapelitilaston kärjessä viidellä nollapelillään.

− On upeaa, että Markus haluaa jatkaa kehittymistä Jukureissa myös seuraavien kausien ajan. Markus on osoittanut omilla teoillaan olevansa voittava maalivahti Liigassa. Mutta tiedämme, että Markuksen tavoitteet ovat korkeammalla, ja me haluamme seurana auttaa häntä kehittymään niitä kohti, kommentoi Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen.

Ruusulla on runsaasti kokemusta liigakentiltä, sillä Jukurien lisäksi hän on edustanut urallaan Liigassa JYPiä, HIFK:ta, Ilvestä sekä KooKoota. Keväällä 2022 hän pelasi myös pätkän Ruotsin HockeyAllsvenskanissa Troja-Ljungbyssä.

» Lähetä palautetta toimitukselle