TUTOlta vastauksia lisenssitoimikunnalle – TPS riensi hätiin

MESTIS / Uutinen
TUTO ja K-Espoo hakevat liigapaikkaa.
Kuva © Timo Savela
TUTO järjesti tiedotustilaisuuden, jossa se kertasi liigalisenssin hakuprosessia sekä kävi läpi pykälät, joiden vuoksi hakemus hylättiin. TUTO on toimittanut hylkyperusteisiin vastineet tiistaina ja vastauksia odotetaan ensi viikolla. HC TPS Oy tarjoutui muun muassa vuokraamaan kotihallinsa TUTOn käyttöön.

TUTO Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää avasi medialle liigalisenssin hakuprosessia sekä hakemuksen hylkyperusteita.

TUTOn hakemus hylättiin heti, mutta seura sai lopulta kaksi viikkoa aikaa toimittaa vastineet hylkyperusteisiin. Seura toimitti kaikki puuttuvat tiedot eilen tiistaina, ja odotettavissa on, että vastauksia sekä TUTOn että K-Espoon hakemuksiin saadaan ensi viikon aikana.

Hakemus hylättiin useiden lisenssiehtojen vuoksi. TUTOn tilinpäätös oli muun muassa myöhässä, eikä seura kertonut asiasta viipymättä. Pääoma oli negatiivinen, mikä oli yksi hylkyperusteista, mutta pääomalainoilla kerättiin yhteensä reilut 954 000 euroa, joten pääoma oli lopulta reilut 11 700 euroa plussalla.

Seuralla oli viimeisen vuoden ajalta yhteensä seitsemän maksuhäiriömerkintää, jotka olivat riidan alaisia, mutta kaikki on nyt maksettu pois. Maksuja oli alle 2000 euron arvosta. Seura maksoi myös tiistaina Jääkiekkoliitolle maksamatta jääneen laskun sekä kaikki erääntyneet TYEL-maksut ja maksamatta jääneet verot.

TUTO avasi taloudelliset laskelmat yksityiskohtaisesti lisenssikomitealle. Numeerisen dokumentaation lisäksi mukana oli tekstimuotoinen esitys siitä, millainen on seuran tulorakenne ja pääomitus sekä se, miten tulevalla kaudella TUTOa viedään eteenpäin.

HC TPS Oy riensi apuun

Yksi hylkyperusteista oli myös se, että TUTOn nykyinen kotihalli ei ole tarpeeksi suuri Liigan ottelutapahtuman järjestämiselle. Suunnitteilla on kasvattaa kapasiteettia niin, että halliin mahtuisi noin 4200–4500 henkilöä. Myös aitiotiloja on tarkoitus kasvattaa.

Remontti ei kuitenkaan ehdi valmistua ajoissa, joten HC TPS Oy tarjoutui vuokraamaan seuran kotihallin Gatorade Centerin TUTOn kotiotteluiden areenaksi seuraavan kolmen vuoden ajaksi, jos remontti ei etene suunnitellusti. Sitoomus vuokrauksesta on lähetetty komitealle.

Lisäksi Liigan ja Jääkiekkoliiton välisen sopimuksen vaatimuksena oli, että seuran talouden täytyy olla kunnossa. Haanpää kertoi, että lisärahoitusta on tulossa ainakin 500 000 euron verran, jos liigapaikka myönnetään ja tilanne on positiivinen myös sen suhteen, oli lisenssin hinta mikä tahansa.

Ehtona oli myös urheilullinen menestys. Prosessin alkaessa mitään kolmen vuoden aikajanaa menestyksen suhteen ei ollut, vaan Haanpään mukaan lukema vedettiin hatusta kesken prosessin.  TUTOlla on Mestiksen mestaruus vuodelta 2008, mutta Haanpään mukaan TUTOssa tehdään pitkäjänteistä urheilutyötä.

» Lähetä palautetta toimitukselle