Vauhdikas ja maalirikas lauantai-ilta Nordiksella
Helsingin IFK nappasi kahdeksannen perättäisen kotivoittonsa, mutta helpolla se ei tullut. Vierasjoukkue SaiPa tuli kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin, mutta HIFK onnistui ottamaan kauden ensimmäisen lisäpisteen varsinaisen peliajan jälkeen Erik Thorellin ylivoimamaalilla minuutti ennen jatkoajan loppua.
Atte Engren venytteli nivuset auki lämmittelyn aikana.
Oliwer Kaski yritti pitää Peter Quennevillen aisoissa.
Juhani Tyrväisen taisteluarvet.
Thomas Nykopp siirsi HIFK:n 2-1-johtoon.
Engren nollasi Topi Nättisen yrityksen.
Joonas Rask ja Markus Kojo halailivat Kojon jäähyaition puolelle.
SaiPa-pelaajan läpiajo alivoimalla päättyi Engrenin kilpitorjuntaan.
Elias Ulanderin ja Roy Radken lauantai-illan viimeiset hitaat.
Elmeri Kaksonen lusikoi vieraat tasoihin heti päätöserän alkuun.
Seuraavat kaksi maalia iski kuitenkin kotijoukkue - tässä Joonas Raskin tuuletukset 4-2-maalin jälkeen.
"Aikalisä!"
Kultakypärät vastakkain.
Engren toteaa Anssi Löfmanin syötön menneen Ville Varakkaan luistimesta omaan maaliin ja peli on 4-3.
Radke toi SaiPan tasoihin 10 sekuntia ennen pelin loppua ja samalla Engren koki kovia.
Jarno Pikkarainen piiskasi omiaan ottamaan kauden ensimmäisen lisäpisteen varsinaisen peliajan jälkeen.
Tyrväinen ja Miro Heiskanen punomassa juonia jatkoajalle.
HIFK laukoi jatkoajalla Frans Tuohimaata kohti viisi kertaa. Tämä ei vielä mennyt maaliin..
...mutta Erik Thorell päästi HIFK:n piinasta ylivoimalla vajaa minuutti ennen jatkoajan loppua.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
Tappara otti tyylipuhtaan 3−0-voiton ensimmäisessä katkopelissä
LIIGA | 29.4.2024 11:40
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liigan suuri talousselvitys | Jatkoaika selvitti, missä kunnossa Liiga-seurat ovat yhtiöinä – mitä analysoitiin ja miksi?
LIIGA | 4.7.2023 7:00
Kolumni
Kupila: Eikö Suomi-urheilu muuhun kykene kuin vedonlyönnin mainostelineeksi – jääkiekko voisi perustaa oman veikkauksensa
LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 3.7.2023 15:44