Sport kampesi HIFK:n kumoon - Vehviläinen ja Honkaheimo illan hahmoina
Vaasan Sport kävi Helsingin jäähallissa ottamassa kauden ensimmäisen voittonsa HIFK:sta lukemin 3-1. Voiton takeena olivat Sport-debyyttinsä tehnyt Veini Vehviläinen 21 torjunnalla sekä kauden ja Sport-uransa avausmaalin iskenyt Otto Honkaheimo tehoilla 1+1.
Tuomas Vänttinen oli rennolla fiiliksellä lämmittelyssä.
Mick-Max Åsten kirmasi jäälle.
Tämä Joonas Raskin maalipaikka oli harvoja kotijoukkueen paikkoja ensimmäisessä erässä.
Ottelusta ei tullut ehkä ihan niin fyysinen kuin monet odottivat, mutta taklauksiakin nähtiin.
Markus Kankaanperällä oli asiaa kotijoukkueen vaihtopenkille.
Otto Honkaheimo laittoi Juuso Puustisen jään pintaan vapaapainityyliin.
Aleksi Ainali rankaisi juniorivuosien seuraansa.
Mikko Pukka ja Juuso Puustinen maalintausväännössä.
Saku Salmela on saanut viime aikoina onnistumisia, ja se näkyy nousseena itseluottamuksena.
Veini Vehviläinen nollasi Arttu Luttisen loistopaikan.
Joonas Raskin ja Otto Honkaheimon irvistyskilpailu.
Kokoonpanoon paluun tehnyt Miro Heiskanen toi isännät peliin mukaan kauden neljännellä maalillaan.
Mikael Johansson rakentamassa kotijoukkueen hyökkäystä.
Teemu Salminen ja Antti Törmänen kävivät läpi HIFK:n kahden miehen alivoimaan johtanutta tilannetta.
Sportilla oli paikkansa ylivoimalla - kuten tämä Ville Viitaluoman tolppalaukaus.
Tämän Jesse Paukun avopaikan nollasi taasen Kevin Lankinen.
Veini Vehviläinen selvisi Sport-debyytistään 21 torjunnalla.
Tuomas Vänttinen purki kiekon alueelta kädellään.
HIFK painoi pelin painopistettä Sport-päätyyn ilman maalivahtia..
..mutta kauden ja Vaasan Sport -uransa avausmaalin tyhjään maaliin iskenyt Otto Honkaheimo lopetti kotijoukkueen pyristelyt.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Jukurien kupla puhkesi, Sport menetti tärkeitä pisteitä – JYPin pudotuspelipaikka näyttää jäävän haaveeksi
LIIGA | 16.2.2024 22:33
Artikkeli
Liigan suuri talousselvitys | Jatkoaika selvitti, missä kunnossa Liiga-seurat ovat yhtiöinä – mitä analysoitiin ja miksi?
LIIGA | 4.7.2023 7:00
Kolumni
Kupila: Eikö Suomi-urheilu muuhun kykene kuin vedonlyönnin mainostelineeksi – jääkiekko voisi perustaa oman veikkauksensa
LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 3.7.2023 15:44