Willman lähti kasvattajaseurastaan Forssan Palloseurasta kaudeksi 1996-97 liigaan ja Ilveksen paitaan. Forssassa jäähykuninkuuden edelliskaudella kuitanneelle puolustajalle ei näyttänyt olevan muita ottajia...
- Mutta mitäpä väliä sillä oli. Kun Soron Hannu soitti ja samalla reissulla juttelin "Vovankin" (Vladimir Jursinov jr.) kanssa, oli vastaus helppo antaa. Parempaa vaihtoehtoa kuin Ilves ja Tampere mulle tuskin olisi ollutkaan. Samalla reissulla tuli esimerkiksi seurattua maalivahtien (Vesa Toskala ja Markus Korhonen) jokapäiväistä elämää kulissien takana, eikä sanonta "maalivahdit on omituisia" tunnu enää miltään.
- Pari-kolme vuotta jälkeenpäin kuulin juteltuani Mäkelän Miksan kanssa, että olisi ollut muutama muukin ottaja, mutta Ilves oli nopein ja ovelin. Ne oli sanoneet muille, että Willman on jo mennyt. Mä en tuollaista itse tiedä ja voihan olla että noin on käynytkin, mutta jutun paikkaansapitävyydestä ei ole ihan varmaa tietoa... itselleni ei tullut muita pyyntöjä kuin Ilves, Willman muistelee.
Ilveksessä pelit eivät aivan välittömästi lähteneet kulkemaan, mutta pitkälti valmentajan ansiosta kehitystä alkoi tapahtua ja eteenpäin mentiin niin joukkueena kuin henkilökohtaisellakin tasolla.
- Vaikeatahan se alkuun oli ja mä olin aika kankea niihin ympyröihin. Suoraan sanoen kyllä siihenkin aikaan divarilla ja liigalla oli eronsa vaikka divarissa kokeneita kavereita vielä näkikin, mutta kyllä se pikku hiljaa siitä parani kun sai katsella sitä touhua. "Vovahan" silloin halusi pitää ja kehittää mua, kun se oli kerännyt sellaisen ryhmän ja tavoite oli, että voitetaan kultaa. Finaaliinhan siinä päästiin, mutta vuotta liian aikaisin, eikä kuitenkaan voitettu kultaa. Se oli ottanut sen ryhmän sinne ja halusi kehittää sitä voittamaan. Siinä sitten aika kului ja tehtiin töitä niin työ alkoi tuottaa tulosta.
Viimeisen Ilves-kauden keväällä 1998-99 Willman löysi itsensä maajoukkueesta, kun pelit olivat liigassa kulkeneet. Pelit maajoukkueessa jatkuivat vielä seuraavana syksynä Tsekin turnauksessa, joka olikin fyysisen puolustajan maajoukkueuran päätepysäkki.
- Maajoukkueessa oli vähän sama homma kuin liigaan mennessä, että siellä mentiin taas askel eteenpäin - siinä mielessä että olisi pitänyt olla parempi. Siellä joutui jo vähän roikkumaan, kun liigassa ei tarvinnut kuin ajaa ylitse niin kerkesi hyvin tilanteisiin, että sikäli peli oli vähän nopeampaa kun joutui surffaamaan perässä. Ei ihan siihen tempoon silloin heti vauhti riittänyt. Jos kehitys olisi jatkunut sellaisenaan niin maajoukkue olisi varmaan tullut tutuksi, mutta sittenhän kehitys lähti vähän toiseen suuntaan niin ei tarvinnut sitä enää miettiä, Willman naureskelee.
Jursinov jr:n mukana Poriin
Nuoremman Jursinovin siirryttyä Ässiin, "Vova" halusi mukanaan Willmanin Ilveksestä. Ilves sen sijaan halusi Pasi Kuivalaisen Porista, joten tehtiin selkeä vaihtokauppa. Puheiden mukaan Ilves ei päästänyt Willmania muualle, sillä tamperelaisten pyytämä siirtosumma sen aikaisesta maajoukkuepelaajasta hipoi pilviä.
- Juttelin siirrosta kesällä agenttini Lehdon Petterin kanssa ja "Vova" siirtyi siinä Poriin. Kai se oli halunnut mut sitten Poriin ja ne mietti siellä päässä sitten Ketolan Vellun ja Heikkilän Aniksen kanssa. Vova halusi mut Poriin yhtenä niistä pelaajista, jotka voisi Ilveksestä siirtyä. Ässät halusi silloin Kuivalaisesta eroon ja Ilves halusi Kuivalaisen, niin siinä sitten mietittiin vaihtokauppaa.
- Ihmettelinkin vähän siinä vaiheessa, kun mistään päin ei kuulunut mitään (ennen Ässiä). Kuulin tässäkin kohtaa jälkeenpäin, että kun mua kyseltiin muualle, niin siirtosumma oli sen verran huikea - 380 000 vanhaa markkaa - että sen jälkeen ei ollut paljoa kyselijöitä.
Ässien kanssa Willman teki kahden vuoden paperin. Siirto Ässiin näytti alun perin hyvältä, kun tarjolla oli isompi rooli kuin Ilveksessä ja pienemmässä seurassa enemmän peliaikaa. Pelit Porissa eivät kuitenkaan lähteneet odotetusti liikkeelle, kun ei enää pelattukaan pelkkää fyysistä roolia. Nyt piti myös pelata kiekollista peliä, joka Willmanilla on aina ollut se vähän vähemmälle huomiolle jäänyt pelin osa-alue.
- Agenttikin sanoi sitten, että sulle varmaan ihan hyvä paikka kun pieni seura ja saat paljon peliaikaa. Se oli silloin väärä seura, jonka tarjoamasta haasteesta olisi pitänyt kohteliaasti kieltäytyä. Olisi pitänyt päästä vähän isompaan organisaatioon, vaikka pienemmässä roolissa, niin olisi päässyt kehittämään itseään paremmin. Jouduin vähän liian isoon ja vääräänkin rooliin, kun tarjottiin turhan kiekollinen rooli ja homma alkoi kääntyä väärään suuntaan. Musta ei ollut vielä silloin tekemään siellä tulosta ja se meni siinä kohdassa vähän väärin, Willman kertasi.
Porissa Willman sai liikanimen "Pumpuli", jota mies ei kuitenkaan kovin henkilökohtaisesti ottanut...
- Ainahan näitä keksitään (naurua). Rehellisesti sanoen, kannattajat ovat Porissa sitä parasta - tunnetaan laji ja joukkueen perinteet. Sitä kautta ne tietää mitä kaverin pitäisi olla ja ne myös osaa myös sitä vaatia. Yksi ainoita paikkoja Suomessa missä ei mene ne "koukkua kainaloon ja maha jäähän" -jutut läpi. Kai se nimi tuli sitten siitä, kun ei toiminut oikein mikään. Periaatteessa olisi pitänyt pelata kiekkoa, mutta kun itse oli vähän eri tyylin kaveri niin loppujen lopuksi ei siitä fyysistäkään pelistä tullut mitään, kun oli vähän sekaisin koko mies. Meni kaikin puolin pieleen se kausi.
Porista Espooseen
Poriin jäi vielä toinen vuosi sopimusta, eikä pelit juuri Ässissä kulkeneet. Niinpä jo kesällä Willmanille kerrottiin etsittävän uutta seuraa ja pian ilmoitettiin tehdystä diilistä SaiPan kanssa, mutta kuten tunnettua niin Willmanin tie ei Lappeenrantaan asti vienyt.
- Siinä vaiheessa Takko tuli Ässiin toiminnanjohtajaksi ja Läntinen valmentajaksi. Ne sanoivat siinä kesäkuun alussa, että me haetaan sulle uutta seuraa. Sanoin vaan että ei siinä mitään. Ne oli sitten taas tehnyt diilin SaiPan kanssa ja siinä Jussi Pekkala olisi tullut Poriin, mutta mä olin siinä vaiheessa jo sen verran kokenut ja sopimuskin päällä, niin sanoin etten lähde SaiPaan.
Omalta osaltaan Willmanin ratkaisua avitti tuloillaan ollut perheenlisäys, jonka takia muuttaminen Itä-Suomeen olisi ollut hieman kinkkisempää. SaiPan jälkeen tapetille nousi lähtö Tapparaan ja asiat ehdittiin henkilökohtaisella tasolla sopimaan Tapparan toiminnanjohtaja Mikko Leinosen sekä valmentaja Jukka Rautakorven kanssa, mutta jälleen kerran suuret siirtosummat estivät siirron Tampereelle. Tappara-kuvion jälkeen mukaan tulivat Blues ja Lukko, joista espoolaisseura ehti ensin.
- Espoon tarjous tuli aamupäivällä ja iltapäivällä olisi tullut Rauman tarjous. Näin jälkeenpäin kun ajattelee, niin Raumahan olisi ollut sellainen vaihtoehto, että niillä olisi ollut loistava koutsi ja hyvä joukkue, jossa olisin voinut mitata todellisen tasoni. Ei se Espookaan huonolta vaihtoehdolta tuntunut ja silloin mentiin sinne.
Espoossa Willmanille oli tarjolla puhtaasti fyysinen rooli, jota isokokoinen puolustaja pyrki kasvattamaan pelillisellekin puolelle. Vähäinen peliaika ei kuitenkaan antanut sijaa kovinkaan maagisille otteille, ja kohta tulivat jälleen loukkaantumiset riesaksi.
- Alkuun se oli sitä, että peliaikaa tuli pari-kolme minuuttia. Käytäntö kun liigassa on se, ettei täällä mitään tapella voi, niin olethan sä siinäkin sitten ihmeissäsi mitä siellä teet. Itse asiassa syksy lähti menemään ihan hyvin - peliaika lisääntyi - ja omalta kohdalta Espoon kausi olisi voinut toimia ikään kuin paikkaavana kautena, mutta sitten hajosi olkapää.
- Tuomen Timohan ei ymmärrä sellaista asiaa kuin "loukkaantuminen", ja mä sitten pelasin paikat rikkinäisinä johonkin jouluun asti. Aamulla lyötiin kortisonipiikkiä olkapäähän ja yhtäkkiä piti mennä illalla pelaamaan.
- Mun meni olkapää siinä sitten siihen pisteeseen - vaikka sain kauden käytyä jotenkin lävitse - niin seuraavana vuonna sitten kun menin takaisin Poriin, niin hommasta ei tullut enää mitään. Sain ajan magneettikuvaukseen ja jollekin olkapääspesialistille. Se vilkaisi hetken niitä kuvia ja sanoi, että "jos sä haluat ton vielä kuntoon, niin lopeta kiekko." Onneksi kuitenkin Porista löytyi sellainen fysioterapeutti, Kallion JP, joka auttoi laittamaan käden kuntoon, Willman kertaa.
Espoon kaudella eniten kohua herättänyt tilanne nähtiin Helsingissä, kun samassa vaihdossa Willman tappeli kahdesti ja keräsi SM-liigan sen aikaisen jäähyennätyksen, 52 minuuttia.
- Se oli sellainen peli, että Jokerit pääsi heti alussa johtoon muutamalla helpolla maalilla ja sen jälkeen alkoivat koventamaan peliä ja hakemaan vauhtia pois. Ne otti aika kovaa meidän sen aikaista ykköskenttää, missä pelasi Banham, Davidsson ja Burger. Mä tulin sitten kentälle ja aloin katsomaan sitä touhua, että nyt mennään aika rankasti.
- Heiskanen (Santeri) oli sitten ajanut Davidssonin kylmäksi ja kun "Pikkari" Virtanen näytti kentän isoimmalta mieheltä, niin piti mennä sen luo vähän juttelemaan. En edes nähnyt Heiskasta, mutta sitten se tuli siihen väliin. Sitten se alkoi siinä vielä aukomaan läpeänsä, niin pakkohan sitä oli sitten lyödä siinä. Se oli aika lyhyt kahina. Sen jälkeen tiesin sitten että tästä tulee rangaistus.
- Kun nousin ylös, niin siinä pyöri pelkkiä Jokereiden pelaajia ympärillä, eikä meidän jätkiä näkynyt missään. Mulla oli siinä vaiheessa pinna jo sen verran kireällä, että Saarisen Pasi alkoi huudella jotain ja tuomarilla oli sitten sen verran löysää, että päätin ottaa siitä toisen jätkän vielä mukaan. Patehan on hyvä jätkä ja pelattiin Ilveksessä samaan aikaan. Tiesin että se on reilu pelimanni, niin päätin siinä kohdassa että jos saan toisen kaverin vielä mukaan niin voidaan saada pikkuisen etua.
- Mitään tappelua siitä sitten ei enää tullut, koska tuomari tuli sivulta ja hyppäsi siihen väliin. Mulla oli ote Paten niskasta ja kun tuomari koko painollaan hyppäsi mun käden päälle, niin silloin se olkapää juuri alun perin repesi. Antaisivat vaan meidän olla kahdestaan niin ei kukaan loukkaantuisi.
Talossa ovat tavat muuttuneet melkoisesti sitten tämän tapahtuman, sillä isojen rangaistusten lisäksi mitään ylimääräisiä kakkuja ei jaettu.
"Pumpuli" palaa Poriin
Paluu Poriin tapahtui heti seuraavalla kaudella, kun Jursinov jr. oli palannut Ässien ruoriin ja sopimus oli valmis jo kautta edeltäneenä keväänä.
- Asia tuli mulle kyllä yllätyksenä. Olin kuitenkin paperilla edelleen Ässien mies, joten se oli kummallekin osapuolelle nopeata kun ei tarvinnut sopia kuin palkasta.
Edellisellä Porin visiitillä tarjottu kiekollisen puolustajan rooli pysyi, ja nyt Willman pystyi toteuttamaan kiekollista peliä hieman paremmin kuin kaksi kautta sitten. Willmanin ongelmat kuitenkin alkoivat, kun joukkueen heikkojen esitysten seurauksena Jursinov jr. lähti joukkueesta ja tilalle tuli Kaj Matalamäki.
- Se oli oikeastaan samanlainen rooli. Ei se pakisto ollut paljoa parantunutkaan. Ainoa juttu mitä mä mietin oli se, että mä olen itse parempi pelimies ja kun jälkeenpäin ajattelee, niin kai mä jonkun verran olinkin. Alku lähti todella hyvin liikkeelle henkilökohtaisesti, mutta joukkueelta meni päin seiniä ja niin lähti Vova kävelemään. Sitten tuli sellainen vesseli remmiin, että siitä ei tullut sen jälkeen mitään.
- Herrasmieshän Kaitsu oli, mutta se oli kiekkoa pelannut 60-luvulla ja nykypäivän hommat oli vähän erilaisia. Meillä lähti luonnollisesti alkuun peli kulkemaan ihan hyvin ja se uutena valmentajana tuntui fiksulta mieheltä. Itse asiassa olin siinä siinä vaiheessa loukkaantunut, kun meni nilkka ja huilasin seitsemän peliä.
- Mä muistan sen pelin kun oltiin Jyväskylässä ja sen pelin jälkeen sinne tuli lääkäri katsomaan. Se tuumasi, että tämä on sama vamma kun on yhdellä meidän jätkällä - kuusi viikkoa huilia ennen kun pystyt tekemään mitään. Menin takaisin Poriin ja lääkärit laittoi mut röntgeniin ja sanoi, että "ei ole murtunut, parin viikon päästä sä olet ihan tikissä".
- Koitin sitten käydä kuukauden jälkeen jäällä ja se oli ensimmäinen kerta missä valmentajan suhtautumisen muhun ensimmäistä kertaa huomasin, kun olisi pitänyt pelata vaan vaikkei pystynyt oikein kävelemäänkään vielä. Ne ajatteli, että mä olen sellanen löysäilijä ja huilailija. Mähän olin itse ihan rikki siinä, kun olisi tietysti tehnyt mieli pelata, mutta kun ei pysty niin ei pysty. No, sitten mä pääsin kuntoon, niin sitten ei päässytkään pelaamaan - se istutti vilttiin. Ne oli sellasia merkkejä, että tiesi ettei tästä enää tule mitään.
Viimeiseltä liigakaudeltaan Willman muistaa yhtenä yksittäisenä tapahtumana ottelun IFK:ta vastaan, jossa ottelun lopussa syntyi pieni hässäkkä. Peliä oli minuutti jäljellä ja Ässät johti 4-1
- Seisoin kolme peliä viltissä ja IFK-pelin lopussa Joonas Vihko ajoi meidän veskarin pystyyn. Siihen tuli sitten kokoontumista ja kaikki katseli sinne jäälle. Mä katselin kokoajan IFK:n aitioon. Näin kun sieltä aitiosta Nielikäinen lähti tulemaan yhtäkkiä kentälle ja se kiersi sen sumpun. Siinä kohtaa lähdin sen perään ja Pasi meni suoraan meidän kapteenin päälle ja alkoi takomaan sitä päähän. Mä luistelin sitten vaan perässä ja hyppäsin sen selkään.
- Sinne tuli kasa sen jälkeen ja Pasi pääsi livahtamaan sieltä alta pois. Sitten ne otti Peltosen Pasin kanssa yhteen, muttei siitä tullut sen enempää. Jälkeenpäin kun katoin nauhalta sen homman, niin siinä näkyy ihan selkeesti, kun yksi IFK:n valmennusjohdosta osoittaa kentälle ja sanoo jotain siihen eteen parille pelaajalle. Nielikäinen hyppää luukusta ulos kentälle ja kiertää porukan - meillä olisi ollut isompiakin äijiä, mutta Pasi meni vaan Korpisalon päälle. Mun mielestä tuo on väärä tapa pelata tätä peliä, mutta jos joku tossa hommassa oli munaton niin se oli koutsi, ei Pasi.
- Lopputulos oli se, että Nielikäinen sai neljä peliä ja joukkue maksoi sen sakot. Mä sain kaksi peliä ja maksoin ne vajaat kuusi tonnia itse. Korpisalo kun ei tehnyt mitään, sai yhden pelin ja Peltonen sai yhden pelin siitä, kun Nielikäinen kävi senkin päälle. Maalivahdin kanssa törmännyt Vihko sai kanssa kaksi peliä, Willman kertoo huvittuneena.
- Valmentaja kommentoi mulle tuon jälkeen, että "et sä voi tollai sikailla - toi loppuu nyt heti!" No, siihen se sitte loppuikin. Nimittäin mun yritys nauttia pelaamisesta sen valmentajan joukkueessa. En mä ainakaan ole koskaan sellasta oikein hyväksynyt, että vastustaja käskyttää jonkun meidän kapteenin päälle ja siitä pääsee kuin koira veräjästä - käskyttämisestä ja kaikesta muusta, kun näkyy vielä nauhallakin.
Sheffieldissä lopputurnaukseen
Englannin pääsarja ei suomalaisissa kiekkoskenessä kovin suuria tunteita herätä, eikä paikallisten kiekko-osaaminen kansainvälisellä tasolla juuri vakuuta. Willman kuitenkin näki Sheffield Steelersin hyväksi vaihtoehdoksi, kun liigasta alkoi jo olla paljon kivoja muistoja kerrottavaksi.
- Liiga alkoi riittää, kun se meni vähän samanlaiseksi mitä se tälläkin hetkellä vähän on. Kuvittelin, että olen tarpeeksi vanha ja kypsä, eikä se tuntunut enää hauskaltakaan. En kysellytkään enää mitään ja rupesin odottelemaan. Katselin Saksasta paikkaa, mutta sinne oli niin vaikeata päästä ja loppujen lopuksi syksyllä Banhamin Frankin kautta pääsin tuonne Sheffieldiin. Se osoittautui varmaan parhaaksi paikaksi Englannissa, se oli loistava mesta. Englannissa on kai kiekkoa pelattu kauemmin kuin Suomessa, mutta asema on vähän niin kuin koripallolla täällä meillä, ja se näkyy.
Paitsi pelaajamäärissä, niin myös johtoportaan toiminnassa on Willmanin näkemyksen mukaan parannettavan varaan. Onneksi kuitenkin katsomossa tunnelma on sitä mitä pitääkin.
- Siellä kiekkokulttuuri on toisaalta loistava, mutta toisaalta nuoren oloinen. Pelaajia on suhteellisen vähän, mutta yleisö on samallalailla kuten jalkapallossa - fanaattista. Sheffieldissä yleisökeskiarvot oli neljän ja puolen tuhannen korvilla ja halli oli välillä loppuuunmyytykin. Kapasiteetti oli sellaiset 8000-9000. Siellä oli meininkiä ja ihan erilainen tunnelmakin. Ei missään Suomen liigassa ole samanlaista tunnelmaa kuin siellä. Siellä se tehtiin show'ksi.
- Se oli aikalailla pohjoisamerikkalaista touhua muutenkin. Pelaajat oli samalla lailla suurin osa kanukkeja. Omia miehiä siellä on aika vähän ja sehän siinä onkin, kun junioritoiminta on aika vähissä. Siellä on nyt pikkuisen nousussa se homma. Ne omistajat eivät ihan ymmärrä sitä, että miten se homma lähtisi nousuun.
Pelaaminen oli käytännön asioiden puolesta hieman erilaista Englannissa, sillä joukkueilla oli palkkakatto ja sen seurauksena kokoonpanossa ainoastaan 14 kenttäpelaajaa sekä kaksi maalivahtia. Englannin pääsarja ajoi fyysisyydessä liigan ohi, mutta vauhdissa jäi selvästi, divarillekin.
- Peli ei ollut tietenkään niin vauhdikasta, kun siellä oli palkkakatto ja rahat tietylle pelaajamäärälle. 14 kenttäpelaajaa ja pari maalivahtia. Ei ollut yhtään sen enempää. Joskus joku junnu kävi treeneissä ja jossain pelissä, välillä vähän paikkasivat omia miehiä kun oli loukkaantumisia ja muita. Ei meillä käytännössä mitään junnuja ollut.
- Nykyään liigassa alkaa olla vauhtia ja varmaan vähän fyysisyyttä, mutta ei se missään vaiheessa ole noin fyysinen ollut. Sitten siihen liittyi tollaiset pikkuhienoudet - kova peli, tappelut ja muut. Itsellenikin se oli alusta vaikeeta, kun kanukit olivat tehneet sitä nuoresta pitäen ja näkivät tilanteet ennakolta, että milloin tehdään mitäkin. Oli itsellekin vähän sellaista opettelua.
Steelers menestyi erinomaisesti - ensin se voitti kahdeksan joukkueen cup-turnauksen, jonka jälkeen Sheffield kuittasi runkosarjan nimiinsä. Englannissa kausi huipentuu konferenssifinaaleihin, jotka pelataan lauantaina ja voittajat jatkavat sunnuntain finaaliin. Ottelu Belfast Giantsia vastaan konferenssifinaaleissa kuitenkin päätti Steelersin kauden.
- Meille tuli paha kuoppa siinä pleijereissä, mutta finaaliviikonloppuun selvittiin. Pelattiin ensin 0-0 Belfastin kanssa varsinainen peliaika sekä jatkoaika. Sitten rankkarikisassa niiden viimeinen vetäjä teki Belfastin voittomaalin. Lopulta Belfast voitti koko hoidon. Pleijaripelejä lukuunottamatta hieno kausi, kun pärjättiin hyvin siinä sarjassa.
Kauden aikana erikoisia asioita tapahtui hieman siellä ja täällä, joista yksi paikallisottelussa Nottinghamia vastaan. Alkulämmittely ei jäänyt ainoastaan lämmittelyasteelle, vaan tositoimiin alettiin jo hyvissä ajoin.
- Meillä oli paikallispeli ja siellä yleensä äijillä on paljon enemmän rituaaleja. Paikallispelissä Nottinghamilla oli hulluja yllin kyllin joukkueessa. Kaksi niiden raskasta kaveria jää aina sinne viimeisenä jäälle ja meidän kakkosveskarilla on sama tapa. Nottinghamilaisista toinen oli sellainen kaveri kuin Dody Wood.
- Meidän kakkosveska lähti jäältä pois ja kun se löi luukun kiinni, niin yhtäkkiä Dody Wood hyppää perään ja alkaa takomaan sitä siinä käytävällä. Me istutaan kopissa kaikki muut ja sinne juoksee yksi pelikaveri, että "nyt kaikki äkkiä tänne, täällä on tappelu käytävällä!" Se oli muutenkin vähän sellainen tiivistunnelmainen peli, kun niillä oli kovia poikia enemmän kuin tarpeeksi ja oli tunnelma oli aika kireä. Siellä se veteli sitä meidän kakkosveskaria - oli pieni äijä, mutta hyvin se pärjäsi siinä käytävällä.
- Siihen tuli sitten toinen vielä auttamaan ja saatiin ne siitä eroon. Silmät pyöri vaan kaverilla päässä, kun ne lähti siitä menemään ja tuomarikin tuli siihen ihmettelemään, että "mikäs täällä on meininki kun käytävällä tapellaan?" Ei siinä sitten mitään, siellä se sama kaveri oli kehissä kun peli alkoi. Ei se mitään pelirangaistusta siitä saanut kun ei peli ollut vielä alkanutkaan. Ja tämä veskari aukoi luukkua pumpulit nenässä.
- Se oli loppujen lopuksi mennyt niin, että meidän veska oli lähtenyt pois jäältä eikä ollut huomannut, että Wood tulee perässä. Se oli lyönyt sen luukun kiinni suoraa Woodin näpeille ja tämä oli ilman hanskaa tullut perässä pois jäältä.
Englannista Willman palasi kotikonnuilleen Forssaan täksi kaudeksi. Alkuviikosta ilmestyvässä haastattelun toisessa osassa käydään läpi mm. tämän kauden Forssan Palloseuraa, miehen omaa suhdetta tuomareihin ja suunnataan katseet tulevaisuuteen.
