TUTOn vahva alku ja loppu
TUTO voitti kotonaan Hokin maalein 4-2. TUTO onnistui maalinteossa kahdesti alle kolmessa minuutissa vierasjoukkueen pyristellessä, kunnes ensimmäinen erätauko katkaisi pelin. Hokki palasi jäälle erinäköisenä ja iskikin kaksi maalia. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan isännät kasvattivat vielä johtoaan kolmannessa erässä.
Kaapo Kähkönen oli tänään torjuntavuorossa, vaikka syystä tai toisesta miehen nimen ilmestymisessä kokoonpanoihin kestikin.
TUTO valmistautui laittamalla alle uutta terästä.
TUTOjuhlat alkoivat alle minuutissa.
Alle kaksi minuuttia lisää pelikelloon ja Topi Taavitsainen iski isäntien toisen maalin.
Sekös hymyilytti katsomossa.
TUTO dominoi ensimmäissä erässä.
Santeri Vuoti törmäsi Niko Tuhkaseen. Osansa sai myös Rasmus Kulmala.
Ylivoimaa oli tarjolla, mutta kotijoukkue osui vain tasaviisikoin.
Linnapaidat juhlivat toisessa erässä.
Läheltä ylös toimi tänään.
Myös Hokki sai kokeilla maalintekoa ylivoimalla, mutta Hokki osui vain kerran ylivoimalla.
Usko omiin ei loppunut.
Välillä pelikello näytti ylimääräisiä jäähyjä. Tämä askarrutti Miika Elomoa.
Peli palasi kotijoukkueen hallintaan.
Anton Ollikainen osui kolmannessa erässä eikä Hokki onnistunut nousemaan tasoihin.
Kajaanilaiset marssivat koppiin pää painuksissa.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Mestari-IPK:lle ensimmäiset sopimukset, TUTO nappasi Ketterässä tehoilleen Ronkaisen ja Hokki latvialaissentterin
MESTIS | 8.5.2024 18:33
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: Selänne laukoi FPS:n Suomi-sarjan partaalle – muut otteluparit tiukentuivat entisestään
MESTIS | 20.3.2024 21:34
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: Kiekko-Espoo ja Hermes toisiin voittoihin, Hokin Myllyaho hattuili putoamispelissä
MESTIS | 15.3.2024 21:51
Artikkeli
Mestis-viikko: sarjakärki IPK kävi ryöstöretkellä etelässä ja TUTO jatkoi kovaa virettään
MESTIS | 8.1.2024 6:00
Artikkeli
Mestis-viikko: Sarjataulukon keskellä tilanne jatkuu tiiviinä, FPS vaikeuksissa
MESTIS | 1.1.2024 7:00