Maalinteon helppous ja vaikeus

MESTIS / Kuvakooste
TUTO otti selvän kotivoiton Sportista. Ottelun kannalta merkittävintä oli joukkueiden välinen ero maalinteossa. Toisessa erässä ottelun tuomaristo tarjosi runsaasti erikoistilanteita, mutta kotijoukkue hyödynsi ne vieraita paremmin ja nappasi ansaitusti kolme pistettä Mestiksen sarjakärjeltä.
Kuva © Timo Savela
Anton Kokkosen kainaloiden tuulettelu enteili tulevaa.
Kuva © Timo Savela
Sport joutui ahdinkoon heti alkuminuuteilla otettuaan kaksi jäähyä.
Kuva © Timo Savela
Ottelun ensimmäinen erä oli vähintäänkin lennokas.
Kuva © Timo Savela
Anrei Hakulinen pääsi nokikkain Sport-maalivahti Joonas Kuuselan kanssa, mutta kiekko ei irronnut lavasta.
Kuva © Timo Savela
Mikael Aaltonen ja Henri Ruotsalainen kohtasivat laidassa.
Kuva © Timo Savela
Ensimmäisessä erässä sai pitää kiinni kaverista.
Kuva © Timo Savela
Päädyissä ajattiin iholle.
Kuva © Timo Savela
Anton Kokkosen kurvailu oli liikaa Kristian Tuohilammen tasapainolle.
Kuva © Timo Savela
Poikittainen maila niskassa ei ollut jäähyn arvoinen teko tässä ottelussa.
Kuva © Timo Savela
TUTOn painostus tuotti tulosta. Maalin edessä häärinyt Juha-Matti Rautajoki ohjasi kiekon ohi Kuuselan.
Kuva © Timo Savela
Jarkko Hattunen tasoitti ottelun viisi minuutti myöhemmin.
Kuva © Timo Savela
Paikalle saapunut punarmeija iloitsi Hattusen maalista.
Kuva © Timo Savela
Toisessa erässä ei tunnetta puuttunut.
Kuva © Timo Savela
Eetu Koski rusikoi Sportin kultakypä Lassi Kokkalaa.
Kuva © Timo Savela
Kypäränsä tilanteessa menettänyt Kokkala etsi korvaavaa kypärää vieraasta päästä.
Kuva © Timo Savela
Toisen erän jäähysuma askarrutti Sport-pelaajia.
Kuva © Timo Savela
Sportin Jarkko Hattunen oli vieraiden ainoa onnistuja. Mies polki näyttävästi läpi ottelun, mutta kukaan ei ollut hakemassa syöttöjä.
Kuva © Timo Savela
Nico Manelius iski isäntien toisen maalin.
Kuva © Timo Savela
Olli-Pekka Heinimäki oli seuraava onnistuja.
Kuva © Timo Savela
Maalinteko oli Sportille kovin vaikeaa tänään. Kimmo Meriläinen venyi kiekkojen tielle ja loput päätyivät plekseihin.
Kuva © Timo Savela
TUTO tarjosi runsaasti tasoitusmahdollisuuksia.
Kuva © Timo Savela
Kun vieraille ei maalinteko maittanut, Antti Virtanen kävi iskemässä ottelun loppunumeroiksi 4-1.
Kuva © Timo Savela
Vaikka kotijoukkue voittikin ottelun selvänumeroisesti, turkulaisyleisö ripitti tuomareita vielä ottelun loppuminuuteilla.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Tappion kärsineen Pasi Räsäsen ilmekin kirkastui kun Ismo Lehkonen kantoi pöytään Liiga-kakun ja palanpainiketta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41

Lue myös