Ennakkosuosikit iskevät yhteen, osa 1

MESTIS / Ennakko
Ennakkoon Mestiksen runkosarjan menestyjiksi veikatut Mikkelin Jukurit ja Vaasan Sport ottavat mittaa toisistaan ensimmäisen kerran tällä kaudella.

Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kautensa vahvasti; Jukurit porskuttaa tappioitta yksi tasapeli harteillaan, kun taas Sport voitti kauden kolme ensimmäistä ottelua häviten kauden ensimmäisensä Kiekko-Vantaalle vieraissa.

Jukurit löytämässä pelijuonen

Jukurit koki melkoisen muutoksen miehistössään ennen alkanutta kautta, mutta se ei ole juuri tuloksissa näkynyt. Vaikka pelisysteemi on osalla pelaajista vielä opettelun alla, niin paketti näyttää varsinkin puolustuspelaamisen suhteen jo varsin hyvältä edellisen Salamat-pelin perusteella. Hyvin pelanneen viisikon takana häärii viimeisenä lukkona Pelicansista Jukureihin siirtynyt Jaakko Suomalainen. KooKoon riveissä parrasvaloihin itsensä torjunut Suomalainen on pelannut kaksi nollapeliä putkeen ja osoittanut olevansa yksi sarjan kovimmista maalivahdeista.

Hyökkäyspeli sen sijaan hakee vielä parasta virettään. Maalinteko on ollut paljolti "pappaketjun" varassa. Laakso-Lehtonen-Kanerva on juoninut noin puolet Jukureiden osumista ja on selkeästi vaarallisin koostumus. Varsinkin Antti Laakso on pelannut hienon syksyn. Salamoita vastaan tosin kolmos- ja nelosketjutkin osoittivat virkoamisen merkkejä. Kakkosketju on melkoinen kysymysmerkki. Mika Niemen johdolla hyvät treenimatsit pelannut kolmikko - eritoten Niemi ja Piiroinen - on ollut vaisu.

- Mielenkiintoinen haaste tämä, kun viikkoon ei ole ollut pelejä. Toivottavasti päästään heti liikkeelle. Se ei ole tällaisen tauon jälkeen niin helppoa kuin luulis, miettii lauantain pelistä Jukureiden päävalmentaja Risto Dufva.

Kokoonpanot tulevat Dufvan mukaan olemaan viime lauantain kaltaiset. Jesse Wellingin pelikunto selviää perjantai-iltana ja poissa ovat varmuudella Lindfors, Jormakka ja Kiukas.

Sport haluaa pyyhkiä pettymyksen

Vaasan Sportin peli on ollut heti kauden alusta valmiin näköistä. Joukkueen pieni vaihtuvuus edelliskaudesta on ollut avainasemassa. Viime joulutauolla hiottu pelisysteemi on tuottanut tulosta ja aktiivinen ohjauspeli on muodostunut Sportin tavaramerkiksi. Sportin tekemät täsmähankinnat miehistöön ovat olleet varsin

onnistuneita, varsinkin Viktor Blinov on ansainnut näytöillään paikan vaasalaiskannattajien sydämissä.

Vieraspelikierros on alkanut Sportilta suhteellisen nihkeästi, sillä voitto Hermeksestä irtosi aivan pelin viime hetkillä ja torstaina vieraskammo Kiekko-Vantaata vastaan pysyi ennallaan.

- Tämä tässä tiukassa pelitahdissa on mukavaa, että pääset nopeasti takaisin kaukaloon paikkaamaan edellisen pelin heikot otteet, kommentoi Jatkoajalle Sportin valmentaja Mikko Manner.

Jukureita vastaan luistelee todennäköisesti sama kokoonpano kuin viime torstaina Vantaalla. Sivussa on pitkäaikaisloukkaantunut Kalle Mattila ja mahdollisesti ensi viikolla paluun jäille tekevä Pete Suonpää.

Erikoistilanteet ratkaisevat?

Jukureiden alkukauden ylivoimapeli on ollut mallikasta. Neljässä ottelussa on syntynyt viisi ylivoimamaalia ja nähdyn perusteella peli on jopa parantunut viime kaudesta. Nyt viisikot ovat saaneet riittävästi maskia maalivahtien eteen ja sitä kautta tulostakin on tullut. Myös joukkueen alivoimapeli on ollut kuosissaan, sillä omissa on soinut kaksi kertaa. Sportin vastaavat tilastot ovat lähes identtiset: ylivoimamaaleja on tehty kuusi ja omiin on livahtanut alivoimalla kaksi maalia.

Erikoistilanteet ovat tiukoissa otteluissa usein avainasemassa. Jukureiden päävalmentaja Risto Dufva uskoo joukkueensa revanssihenkeen viime kauden play-off pettymyksen jälkeen.

- Peli on meidän joutsenlaulun uusinta viime keväältä, toteaa Dufva.

- Kyllä me kaikki latingit saadaan kohdalleen tähän otteluun. Vastustaja on haasteellinen ja olisi se kumma jos meillä olisi jotakin vääriä luuloja, hän jatkaa.

Mikko Manner Sportista on samoilla linjoilla Dufvan kanssa peliin latautumisesta.

- Kaikki tietää kuinka kova joukkue Jukurit on. Peli Kiekko-Vantaata vastaan ei ollut Sportia parhaimmillaan. Parempaan pitää pystyä.

» Lähetä palautetta toimitukselle