Törmääkö KeuPa toistamiseen jukurimuuriin?

MESTIS / Ennakko
Hokkanen esiintyi vahvasti avauskohtaamisessa.
Kuva © Timo Savela
Puolivälieräsarjan avaus oli Jukureilta nihkeä ja kääntyi joukkueen eduksi vasta toisen erän lopun pikamaaleilla. Perjantain vieraskamppailussa Keuruulla pelin täytyy olla kunnossa alusta alkaen, sillä yritteliäs KeuPa hakee vimmastusti tasoitusta sarjalle kotiyleisönsä edessä.

KeuPa tuli keskiviikon kamppailuun kovalla taisteluasenteella ja sai hämmennettyä aavistuksen puolivaloisesti aloittanutta jukuripakkaa. Ottelun edetessä kuitenkin Jukurit sai pelistä paremmin kiinni ja tappoi pelin toisen erän lopun osumillaan.

Keuruulaisryhmä alkoi selkeästi väsymään ottelun loppua kohti mentäessä, kun Jukurit sai aikaan pitkiä pyörityksiä hyökkäyspäässä. Siksi KeuPan parhaat mahdollisuudet horjuttaa mikkeliläisryhmää ovat ottelun alussa, johon ryhmä tulee takuulla kovaa.

Avausmaalin merkitystä ei voi myöskään kiistää. Jukureiden peli oli hyvin tukkoista Niko Laakkosen tekemään avausmaaliin saakka, mutta sen jälkeen ryhmä sai koneen käyntiin. KeuPan tarvitsi saada otteluun mieluiten nopea avausmaali, mikäli se haluaa voitosta taistella.

− Maalit helpottivat meidän henkistä tilaa, mutta joukkueen kanssa keskusteltiin ja tultiin siihen tulokseen, että ei voida olla tyytyväisiä suoritukseen, jukuriluotsi Antti Pennanen totesi avausottelun jälkeen.

Maalivahti Antti Karjalainen oli myös maalillaan erittäin hyvä ja piti KeuPan pystyssä tiukoissa paikoissa. Suurin osa laukauksista tuli kuitenkin ilman maskia ja oli helppoja poimittavia, joten siinä on yksi asia, johon jukuriryhmän pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.

Hyökkäyspelaamisessa KeuPalla puolestaan oli isompia ongelmia, sillä organisoidut hyökkäykset jäivät melko vähiin ja se näkyi myös joukkueen ylivoimapelaamisessa. Keuruulaisryhmä ei saanut kunnollista pakkopeliä aikaan missään vaiheessa ja sitä joukkueen tarvitsee teroittaa jatkoa ajatellen.

Sanansa keuruulaisten hampaattomaan hyökkäyspeliin oli sanottavana myös jukuripuolustuksella, joka varsinkin päätöserässä hyydytti KeuPan yrityksen täysin. Jukureiden omassa hyökkäyspelissä maalintekijöiden ja kaksi maalia syöttäneen Iivo Hokkasen lisäksi onnistui erityisesti nelosketju Nestori Lähde-Joonas Kalliola-Jani Savolainen, joka aiheutti kovalla fyysisellä pelillä vaikeuksia KeuPa-puolustukseen.

Kalliolan röyhkeiden maalille ajot lämmittivät myös tunnelmaa kentällä, joten kovaa taistelua on odoteltavissa myös Keuruulla.

− Ei me montaa paikkaa kolmannessa erässä annettu, vaan puolustettiin hyvin ja siihen voi olla tyytyväinen, Pennanen arvioi.

KeuPan saumat ottelussa piilevät siis ottelun alussa, mahdollisessa avausmaalissa ja vahvassa maalivahtipelissä. Jukureissa alkoi jo näkyä pientä turhautuneisuutta, kun kiekko ei meinannut upota millään maaliin. Pitkään tasalukemissa etenevä peli sopii siis KeuPalle varmasti vierailijaa paremmin.

Jukureiden saadessa avausosuman, voi KeuPalle ennustaa vaikeaa ottelua, sillä avauspelissä juuri avausmaali käänsi pelin Jukureille. 

Seuraa Heitä

Iivo Hokkanen #8 |

Keskushyökkääjä

Kokenut hyökkääjä syötti avausottelussa kaksi osumaa ja pelasi muutenkin vahvan ottelun.

Juuso Mörsky #77 |

Laitahyökkääjä

Oli KeuPan yritteliäimpiä pelaajia keskiviikkona ja häneltä vaaditaan tulosta varsinkin ylivoimalla, mikäli KeuPa voitosta haluaa taistella.

» Lähetä palautetta toimitukselle