Mollivoittoisesti kautensa aloittanut TUTO isännöi sarjanousijaa Kupittaalla

MESTIS / Ennakko
LeKiä vastaan viikko sitten turkulaiset onnistuivat. Miten käy perjantaina sarjanousijan kanssa?
Kuva © Timo Savela
Kivisen alun kauteensa saanut TUTO isännöi perjantaina Kupittaalla sarjanousija RoKia. Vieraskaukalossa turkulaisilla ei ole sujunut kovinkaan plusmerkkisesti, mutta kotiavauksessaan viikko sitten voitto LeKistä saatiin nipistettyä jatkoajalla. RoKi saa antaa parastaan TUTOn taistellessa kotiyleisönsä edessä.

Jukureiden ohella toisena mestarisuosikkina pidetyn TUTOn kausi on lähtenyt käyntiin kahdella tappiolla ja yhdellä voitolla. Kolme ensimmäistä peliä eivät ole olleet turkulaisjengille missään nimessä helppoja, ja joukkue tuntuukin vielä etsivän itseään.

Takkuilevaan peliin on kuitenkin reagoitu nopeasti, sillä TUTO-luotsi Ismo Lehkosen mukaan kokoonpanot menevät perjantaina täysin uusiksi.

− Oikeastaan kaikki ketjut menivät uusiksi ja toivoisin, että nyt löydettäisiin tasaisuutta ja tämä bingopallojen pyörittely alkaisi loksahdella kohdalleen, Lehkonen toteaa TUTOn nettisivuilla julkaistussa ennakossa.

Keskiviikkona Peliittojen vieraana tappiosta huolimatta TUTO oli hienoisesti niskan päällä läpi ottelun. Viimeistely kuitenkin takkusi pahasti, sillä vauhdikkaasta pelistä huolimatta maaleja ei syntynyt kuin kolme. Turkulaispoppoon peli suorastaan huutaa lisää kurinalaisuutta, jos illan päätteksi halutaan päästä pisteille.

Sairaslomalta palannut TUTO-vahti Petteri Similä ei välttämättä ollut vielä aivan täydessä iskussa keskiviikon ottelussa, joten nähtäväsi jää, pääseekö LeKi-kotiavauksessa häärinyt Kalle Hokkanen kantamaan torjuntavastuun.

Myös napapiirillä kärsitään maalinteko-ongelmista

Oikeastaan koko kauden, harjoituskausi mukaan luettuna, ensimmäiset minuutit ovat olleet RoKille ne hankalimmat. Omissa on kolissut aivan liian monta kertaa jo heti ottelun ensi minuuteilla.

Kauden avausottelussa Hermestä vastaan RoKi paukutti maaleja oikein kunnolla, mutta tämän jälkeen maalinteko on alkanut yhtäkkiä takkuila. Viikko sitten Hokkia vastaan pelatussa pelissä RoKi kyllä hallitsi peliä, mutta ei päässyt laukomaan hyviltä paikoilta.

Rovaniemeläispoppoolta parhaita maalipaikkoja luo Henri Fominin, Juhani Tammisen ja Andris Siksnisin muodostama kova kakkosvitja, mutta Tammisen ollessa sivussa loukkaantumisen takia maalinteko voi takkuilla vieläkin pahemmin. TUTOa vastaan debyytin tekee kuitenkin uusi hyökkääjä Ismo Nikkinen, joten nähtäväksi jää mitä 21-vuotias hyökkääjä saa kentällä aikaan.

− Sarjanousija lähtee altavastaajana melkein jokaista joukkuetta vastaan, mutta se lähtee aina tekemään kaikkensa, jotta saisi tavalla tai toisella kairattua sarjapisteitä mukaansa, toteaa Lehkonen illan vastuksesta seuran nettisivuilla.

Seuraa Heitä

Henri Joki-Erkkilä #8 |

Puolustaja

Joukkueen kokenein puolustaja, jolta odottaisi parempia otteita. Ensimmäinen erä Hokkia vastaan sujui ihan mallikkaasti, mutta kapteeni sortui virheisiin pelin edetessä. Onnistuuko palaamaan omalle tasolle perjantaina?

Hannu Kuru #56 |

Keskushyökkääjä

Kahdessa viime pelissä molemmissa maalin taiteillut Kuru on väläytellyt pirteitä otteita. Maalit ovat syntyneet ketjukavereiden Jasper Lindstenin ja Topi Taavitsaisen kanssa, mutta missä ketjussa ja keiden kanssa Kuru kiekkoilee perjantaina?

» Lähetä palautetta toimitukselle