Jokipoikien ylivoimateho kantoi voittoon

MESTIS / Raportti
Edellispäivän K-Vantaa-pelin tapaan myös toisessa peräkkäisessä kotipelissä lunta alkoi pyryttämään FPS:n tupaan jo heti pelin alkuhetkistä lähtien. FPS:n jokaisen kolmen avauserässä ottaman jäähyn istuminen päättyi Jokipoikien tekemään maaliin alle minuutissa. Forssalaismiehistö kehitti vielä pelin lopussa kirin, jolla nousi taistelemaan sarjapisteistä.

FPS:n viime kotipeleille tyypilliset jäähyongelmat alkoivat jo pelin kolmannella minuutilla Alexis Weberin saadessa passituksen boksiin. Jokipojat asetti jäälle Tapio Ahtosen johtaman ykkösviisikon. Parinkymmenen sekunnin kiekonpidon ja syöttelyn jälkeen kiekko pelattiin Jani Keräselle, joka toimitti kiekon ensimmäistä kertaa Janne Kurikan vartioimaan FPS-maaliin. Vieraiden pelatessa seitsemisen minuuttia myöhemmin toista ylivoimaansa Jussi Pernaan miehittäessä rangaistusaitiota ratkaisu tuli vajaassa puolessa minuutissa. Keskialueelta vauhtia polkenut Tapio Ahtonen harhautti ensin siniviivalla FPS:n surullisenkuuluisan pakkiparin Aaltonen-Uitto ulos tilanteesta ja laukoi sitten b-pisteeltä kiekon helposti Kurikan räpyläkäden puolelta maaliin. Ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana Jokipojalle oli myös muutama muu hyvä maalipaikka, mutta ne kuivuivat laukauksiin yli maalin.

Ajassa 12 minuuttia tasan Jokipojat teki jo illan kolmannen maalinsa. Aki Piiroisen pitkä syöttö tavoitti yksin läpi päässeen Ahtosen, joka pamautti kiekon häkkiin Kurikan patjojen välistä. Isännät protestoivat voimakkaasti maalin jälkeen, koska FPS-pelaaja oli hetkeä aikaisemmin kaadettu Jokipoikien maalin tuntumassa suunnilleen samanlaisella rikkeellä, kuin tilanteessa, jossa Pernaa komennettiin jäähylle. Päätuomari Aki Pursiaisen mielestä rikettä ei kuitenkaan ollut tapahtunut. FPS kavensi 1-3:een seuraavassa vaihdossa, kun pienen pyörityksen päätteeksi Tuomas Suominen yllätti lähietäisyydeltä vieraiden tällä kaudella pääasiassa vaihtomaalivahtina toimineen Pekka Sorsan. Ennen loppusummeria Jokipojat teki vielä neljännen kun Lasse Lintulan rangaistuksen turvin ylivoimaa pelannut joukkue sai aikaan laukauksen, jota myös muutama pelaaja oli ohjaamassa maalin edessä. Maalintekijäksi merkittiin Lauri Heinonen.

Toinen erä kamppailun tasaisin, päätöserässä FPS otti loppukirin

FPS onnistui pitämään maalinsa puhtaana vasta pelin neljännessä alivoimassaan, joka johtui Tommi Välimaan ottamasta pikkukakkosesta. Puoli minuuttia jäähynsä päättymisestä Välimaa pääsi yhdessä Janne Jokilan kanssa ylivoimahyökkäykseen ja teki siitä itse maalin tarkalla laukauksella tolppaa hipoen. Maalin jälkeen FPS sai luistimiinsa uutta liikettä ja alkoi saada enemmän painetta kohti Sorsan maalia. Erän puolivälin tienoilla kummallakin oli paikat lisätä johtoaan, Jokipojilla jopa hyökkäys kolmella yhtä vastaan Aleksi Sillanpään virheen jälkeen, mutta viimeistelytarkkuus ei ollut kohdallaan. Erän viimeisen viisiminuuttisen ollessa käynnissä Tommi Välimaa hävisi oman pään aloituksen eikä muutkaan pelaajat olleet tarpeeksi tarkkana kiekon päätyessä lopulta Antti Jaatiselle joka laukoi lätyn maaliin Kurikan myöhästyessä torjunnassaan.

Ennen päätöserän puoliväliä FPS:n Joni Sarkakallion ollessa rangaistusaitiossa joukkue pääsi 2-1-hyökkäykseen, mutta Sillanpää ei onnistunut hyödyntämään arvokasta tilannetta, vaikka pääsi kokeilemaan Sorsan valppautta kahdesti. Ajassa 54:21 Sillanpään sihti oli tarkempi hänen päästessään survomaan maalin eteen pudonneen irtokiekon verkon perukoille. Väkevän esityön osumaan tekivät Joni Kujala ja Janne Jokila. Isäntien hurmos tuotti myös neljännen maalin, kun Jussi Kulmala syötti kiekon Lasse Lintulalle, joka kiersi taidokkaasti Sorsan ja toi joukkueensa jo maalin päähän.

FPS otti maalivahdin pois saatuaan seuraavan kerran aloituksen hyökkäysalueelle ja joensuulaisten tuskaa lisäsi Aki Piiroisen ottama kaksiminuuttinen poikittaisesta mailasta. FPS-pelaajat eivät kuitenkaan 6-4-vastaan pelatessaan onnistuneet kontrolloimaan kiekkoa tarpeeksi hyvin ja Jokipojat pääsikin kahdesti yrittämään kiekon laukomista tyhjiin omalta alueeltaan. Jälkimmäinen, Jarkko Immosen lähettämä laukaus osuikin tolppien väliin ja peli oli ratkennut. Vihreäpaitaiset protestoivat turhaan samassa vaihdossa Anssi Rantasen leukaan osunutta vastustajan korkeaa mailaa.

Valmentajien kommentit

Kotijoukkueen käskijä Mikko Sokka näki joukkueensa itseluottamuksen saaneen kahdessa tappiollisessa kotipelissä pahoja kolauksia.

- Henkilökohtaiset virheet jatkuivat, kun emme pystyneet haastamaan vastustajaa voimassa eikä nopeudessa. Kun ne ei onnistuneet, tuloksena oli taas jäähyjä. Rentous ja iloisuus puuttuu otteistamme täysin. Muutamat pelaajat ovat aika pahasti kadottaneet itseluottamuksensa. Puolustajat ja sentterit eivät pysty omalla alueella tappamaan vastustajan liikettä ja se tuo vaikeuksia. Pelaajat seisoskelevat liikaa jäällä oli omalla joukkueella sitten kiekko hallussa tai ei. Samoja virheitä tulee monissa asioissa, kuten aloituksissa vaikka niitä kuinka on yritetty käydä yhdessä läpi. Lopussa ilman maalivahtia luovuttiin hädissämme kiekosta laukomalla sitä päätyyn, vaikka ei siinä välttämättä niin kiire pitäisi olla. Joukkueellemme edessä oleva tauko peleistä tulee hyvään paikkaan, Sokka totesi.

- Hyvin on meillä peli kulkenut viime aikoina. Tiesimme, että FPS on paha vastus kotonaan ja pystyy pelaamaan täällä hyvää ja iloista kiekkoa, jota he nyt lopussa esittivätkin. On oikeastaan eräällä tavalla painajainen mennä 4-1-johdossa ensimmäiselle erätauolle. On tyypillistä mille vaan kiekkojoukkueelle, ei pelkästään meille, että lopussa ruvetaan leijumaan vaikka vastustaja taistelee varmasti aina kovaa pelin loppuun saakka. Pekka Sorsa pelasi maalilla aika hyvin vähäiseen pelituntumaansa nähden. Nuorelle maalivahdille Forssassa pelaaminen tuo paineita, koska täällä katsomosta kuuluu kohtuullisen paljon eritasoisia kommentteja ”kannustuksiksi”, arvioi Jokipoikien valmentaja Kari Rauhanen kysyttäessä maalivahtinsa suorituksesta.

Alkukaudesta poiketen FPS:lle ottelujen alut ovat olleet viime peleissä vaikeita. Jokipojat hyödynsi armotta saamansa ylivoimamahdollisuudet voitettuaan tärkeät kaksinkamppailut. FPS sai virtaa toisesta maalista, mutta Jokipoikien viides osuma huolimattoman pelaamisen jälkeen nakersi uskoa omiin kykyihin. FPS:n tullessa lopussa maalin päähän Jokipojatkin alkoi puristaa mailojaan, mutta kotijoukkueesta ei sittenkään löytynyt tarpeeksi uskoa omiin kykyihin ja keinoja tuoda peliä tasalukemiin.

FPS:n pelit jatkuvat vasta torstaina 17.11. TuTon tullessa vierailulle. Jokipojat puolestaan pelaa TuToa vastaan Turkuhallissa jo heti perjantaina yön yli nukuttuaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle