Palauttaako FPS joensuulaisvieraansa maan pinnalle?

MESTIS / Ennakko
Jokipojat jatkaa neljän ottelun härkäviikkonsa tahkoamista, kun se matkustaa Länsi-Suomeen pelaamaan perjantaina Forssassa ja lauantaina Turussa. Tämän viikon kaksi ensimmäistä otteluaan joensuulaisjoukkue on hoitanut voitokkaaksi, joten FPS saa perjantaina vastaansa itseluottamusta uhkuvan vierailijan.

Joensuulaisleirissä suut ovat virneessä ja mieli korkealla Forssaan matkatessa, sillä joukkueella on takanaan alkuviikolta kaksi makeaa voittoa: maanantaina kaatui kotihallissa nuorten maajoukkue ja tiistaina Jokipojat yllätti vieraissa itsensä sarjajohtaja Jukurit.

Vaikka mikkeliläisten kaadossa onnikin oli Jokipojilla vahvasti myötä, myös joensuulaisten peliotteet olivat hyvin kontrolloituja ja hallittuja. Varmaa peliä esittäneen joensuulaisryhmän voiton sarjajohtajasta mahdollistivat tehokas viimeistely maalitilanteissa ja nöyrä puolustustyöskentely.

Jo toistamiseen tällä kaudella Jukurit kaataneen joensuulaisjoukkueen perisynti on kuitenkin tällä kaudella ollut ailahtelevaisuus, joten mikään itsestään selvyys hyvän vireen jatkuminen ei ole - edellistä yllättävää Jukurit-voittoa seurasi esimerkiksi kolmen ottelun mittainen tappioputki tylyin lukemin.

Ailahtelevaisuudesta kertoo lisäksi esimerkiksi se, että kahden Jukureilta napatun makean voiton vastapainoksi joensuulaiset ovat saaneet kahdesti Hokilta turpaan rökälelukemin.

Kaksi kotipeliä - kaksi päivää

FPS sen sijaan pelasi edellisiltana torstainakin, jolloin se kohtasi Kiekko-Vantaan. Kahtena peräkkäisenä päivänä kotihallissaan otteleva forssalaisryhmä hävisi vantaalaisille karusti 0-4, joten Jokipoikia vastaan forssalaismielet halajavat varmasti huomattavasti parempaa menestystä.

Torstai-iltana forssalaisten suurimpia murheenkryynejä olivat henkilökohtaiset virheet ja ylimääräiset hölmöilyt, joista vantaalaiset rokottivat armotta. Kun maalintekokaan ei toiminut, nappasi Kiekko-Vantaa helpon vierasvoiton.

Muutenkin ilme forssalaisleirissä on yläkanttiin menneen alkukauden jälkeen muuttunut hieman alakuloiseksi, sillä joukkue on hävinnyt kuudesta edellisestä ottelustaan viisi. Mestiksen tasaisessa keskikastissa sijoituksen vaihtelevat nopeasti, joten syviin aallonpohjiin ei olisi millään joukkueella varaa.

Perjantai-illan taistelupari on kohdannut jo kertaalleen tällä kaudella: syyskuun viimeisenä päivänä Jokipojat voitti FPS:n puhtaasti maalein 3-0. Loukkaantumisia kummassakaan leirissä ei häiritsevästi ole, joten paremmuus päästään ratkaisemaan uudestaan siltä osin hyvistä asetelmista.

Saa nähdä, jatkuuko Jokipoikien voitokas lento vai pystyykö FPS ottamaan revanssin joensuulaisryhmästä.

Viimeisimpien otteluiden tilastot eivät valitettavasti toimi tällä hetkellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle