Taito 5, tahto 7

MESTIS / Raportti
Korkealta pääsee helposti alas. Edellisellä kierroksella Sportia pyörittänyt Salamat romahti täysin kotiottelussaan FPS:ää vastaan. Terävästi hyökännyt ja hyvällä asenteella taistellut FPS nousi kolmen maalin takaa ansaittuun 7-5-vierasvoittoon puoliunisen Salamoiden ihmetellessä vieressä.

Eriskummallisen ottelun avauserässä tehtiin maaleja siihen tahtiin, että heikompaa olisi voinut hirvittää. Salamat taiteili itsensä reilussa kymmenessä minuutissa jo 5-2-johtoon, mutta ei koskaan herännyt todella taistelemaan kaukalossa. FPS ei antanut periksi ja marssi lopulta kaikkien neljän ketjun onnistumisten turvin surkuhupaisen heikosti puolustaneen isäntäryhmän ohi.

- Huh huh! Sanoin pojille, että ikinä en tämmöisessä kiekkopelissä ole ollut. Enemmän oli yritystä kuin järkeä, ainakin jos puolustuspelillisesti ajattelee, päivitteli innostunut FPS-valmentaja Mikko Sokka.

Kollegan tunnelmat olivat erilaiset. Salamoiden päävalmentaja Niki Andersson pyöritteli epäuskoisen oloisena päätään.

- Harvinaislaatuinen ottelu. Tuon tyyppistä henkistä murtumista aika monella pelaajalla en kyllä (ennalta) nähnyt tulevan. Meillä muutama yksilö kyllä teki hienoja maaleja ensimmäisessä erässä, mutta puolustuspelaaminen oli käsittämättömän heikolla tasolla. En halua sanoa, etteikö kunnia Forssalle kuulu; parempi ja ennen kaikkea tsemppaavampi joukkue voitti.

- Me ollaan pieni määrä maaleja päästetty tällä kaudella, pääsääntöisesti on ollut kurinalaista puolustamista ja hyvää maalivahtipeliä. Tänään petti puolustaminen, maalinedustalta tehtiin iso osa maaleja. Petti syvyyssijoittuminen. Tiedettiin, että Forssa lähtee nopeisiin hyökkäyksiin. Puhuttiin siitä, että on koomisista koomisinta, jos etukäteen on nähty Forssan pelaaminen, ja päästetään nopeisiin suoriin hyökkäyksiin. Että tasapaino meillä on noin heikkoa luokkaa.

- Se, minkä takia toteuttaminen oli noin heikkoa, on vain ihmismielen heikkoudesta kiinni. Jos keskittyminen ei ole huippuluokkaa puolustamiseen, se näkyy tuossa, Andersson tuumi.

Mikä ihmeen puolustuspelaaminen?

Salamat sai otteluun nappialun. 13 sekunnissa forssalaispakkipari Anssi Rantanen - Antti Uitto ehti pelata itsensä ulos tilanteesta, ja Ari Katavisto sai vapaasti survoa kiekon FPS-maaliin. Vapauttavan syötön antoi Mikko Lepola.

Minuuttia myöhemmin FPS:n Markus Leppänen polki vauhdilla ylös. Salamavahti Simo Vehviläinen torjui suoran hyökkäyksen päätteeksi tulleen laukauksen, mutta Tommi Välimaa laukoi irtokiekon komeasti ylärimaa hipoen sisään: 1-1.

Pian perään Salamoiden Karo Koivunen antoi yhden monista alokasmaisista harhasyötöistään ja maalintekijä Välimaa karkasi puhtaaseen läpiajoon. Vehviläinen kuitenkin pelasti tilanteen.

Salamoiden alun ilotulitus pääsi kunnolla vauhtiin ylivoimapelin aikana. Sami Ryhäsen kentällinen pyöritti antautumuksella, ja puolustaja Ville Uusitalo antoi mailan laulaa siniviivalta. Neljäs laukaus tuotti tulosta, kun Immo Suutarinen ohjasi kiekon FPS-maalin kattoon.

3-1-maalia edelsi Salamoiden parhaan, Mikko Lepolan johtaman ketjun vahva paine, jonka päätteeksi Ari Katavisto iski maalin kulmalta jo toisen osumansa. 4-1 saatiin taululle maestro Lepolan annettua loistopassin takakulmalle nousseelle puolustaja Joni Purolalle, jonka jatkon edessä FPS:n lainavahti Antti Jokela oli voimaton.

FPS kavensi 4-2:een Veli-Matti Savinainen päästyä täysin vapaasti jatkamaan Joni Kujalan laukauksen jälkeisen irtokiekon maaliin. Ilo oli kuitenkin lyhyt, sillä suoraan keskialoituksesta Salamat ryntäsi ylivoimahyökkäykseen. Sami Ryhänen syötti, ja Immo Suutarinen laukoi illan toisellaan tilanteeksi 5-2.

Joku olisi voinut luulla, että peli alkoi olla ohi. Ei ollut. FPS jaksoi tsempata erän loppuun ja sai palkinnon neljä sekuntia ennen loppua, kun rymistelijälaituri Jaakko Kolari iski Toni Ronkaisen esityöstä kiekon läheltä sisään.

- Meillä on ollut käynnistysvaikeuksissa lähes joka pelissä poikkeuksetta. Ensimmäisessä erässä tai ainakin ensimmäisen kympin ajan ollaan ennakkoon vahvempia joukkueita vastaan ihmetelty ja katseltu. Sitten kun on huomattu, että pystytäänkin pelaamaan noiden kanssa, on ruvettu pelaamaan. Osoittaa luonnetta ja vahvuutta joukkueelta, että pystytään takaa-ajoasemasta tulemaan ja menemään vielä ohitsekin, forssalaisvalmentaja Sokka kehui.

Jokilan erikoinen

Toisessa erässä Salamoiden Immo Suutarinen, Pekka Huhtaniemi ja Ville Uusitalo valtasivat jäähypenkin. FPS sai pelata lähes kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan, mutta Jussi Pernaan ja Antti Uiton viivakudit eivät löytäneet tietään maaliin saakka, kunnes Uiton unelmatykki suoraan vastapalloon rävähti aivan yläristikon tuntumasta sisään.

Erän loppua kohti Salamat sai peliä hallintaansa, mutta vieraat karkasivat tekemään erikoisen 5-5-tasoituksen. FPS:n Tuomas Suominen purki kiekon omasta päästä laidan kautta, ja keskialueella surffaillut Janne Jokila karkasi läpiajoon. Salamapakki Uusitalo luisteli Jokilan kiinni ja napautti tämän mailaan niin, että kiekko karkasi, ja tilanne oli ohi. Tai olisi ollut, mikäli kiekon karkaaminen ei olisi hämännyt torjuntaan valmistautunutta maalivahti Vehviläistä. Kävikin niin, että kiekko lipui takatolpan tuntumasta sisään.

Päätöserän alussa sarjapisteiden kohtalo alkoi selvitä. Salamat oli hallitsevampi, mutta FPS terävämpi. Forssalaiset saivat erän alkuun kaksi hyvää hyökkäystä, ja kaksi kertaa soi maaliverkko. Ensin nelosketjun Veli-Matti Savinainen passasi maalin takaa ja Joni Sarkakallio jatkoi kiekon maaliin isäntien Ari Kataviston ihmetellessä vieressä. Ja pian perään Salamoista Ryhäsen ketju hukkasi kiekon omassa päässä, Tuomas Suominen syötti, ja sentteri Lasse Lintula laukoi pikkumustan tolpan juuresta ohi Vehviläisen: 5-7.

Loppua hallitsi kirkkonummelaisryhmä, mutta väkinäinen yrittäminen toi harvakseltaan kavennusmahdollisuuksia. Jarno Niinimäki väänsi pari sellaista, mutta Mikko Lepolan ja Antti Nyrhisen maaliaikeet nollasi avauserän jälkeen huipputasolle noussut FPS-vahti Antti Jokela.

Leikki oli loppua, kun Salamoiden Uusitalo laukoi hyökkäyssinisellä päin vastustajaa, ja Joni Sarkakallio karkasi läpiajoon. Vehviläinen kuitenkin torjui.

Kuusi minuuttia ennen loppua kiekko kohosi Antti Jokelan torjunnasta korkeuksiin, ja Jarno Niinimäki löi pelivälineen ilmasta sisään. Muutoin hyvin viheltänyt päätuomari Marko Vepsäläinen hylkäsi kavennusosuman korkealla mailalla tehtynä, vaikka videokuvan perusteella Niinimäen maila juuri ja juuri yläriman tason alapuolella olikin.

- Ei me nyt niin hirveän hyviä olla, että löysällä ja aralla pelaamisella voitetaan yhtäkään joukkuetta tässä sarjassa. Kiekollinen näppäryys ei ihan siihen riitä. Se riitti viiteen tehtyyn maaliin, mutta lunta tuli tupaan seitsemänä maalina. Tämä oli tällainen oppitunti. Pitää vähän miettiä jatkotoimenpiteitä. Huono ja nolo olo on varmaan kaikilla pelaajilla, mutta kyllä minullakin on. Ärsyttävä olotila, tiivisti Niki Andersson.

Kentälliset

Salamat

11 Jarno Niinimäki - 20 Mikko Lepola - 23 Ari Katavisto

3 Joni Purola - 7 Antti Nyrhinen

10 Iippo Suutarinen - 21 Tero Koskiranta - 16 Timo Pieninkeroinen

27 Pekka Huhtaniemi - 15 Ville Vuorisaari

19 Immo Suutarinen - 42 Sami Ryhänen - 22 Karo Koivunen

52 Ville Uusitalo - 55 Lasse Korhonen

24 Matias Keränen - 32 Simo Romo - 25 Timo Korhonen

Maalissa 35 Simo Vehviläinen (33 Juha Korhonen)

FPS

33 Jaakko Kolari - 21 Aleksi Sillanpää - 14 Toni Ronkainen

24 Anssi Rantanen - 10 Antti Uitto

49 Tuomas Suominen - 28 Lasse Lintula - 27 Janne Jokila

5 Antti Aaltonen - 7 Jussi Pernaa

16 Markus Leppänen - 8 Tommi Välimaa - 18 Pekka Rautio

4 Jussi Kulmala - 25 Joni Kujala

17 Veli-Matti Savinainen - 22 Aleksis Weber - 9 Joni Sarkakallio

Maalissa 1 Antti Jokela (39 Janne Kurikka)

» Lähetä palautetta toimitukselle