Salamat vahva kotonaan

MESTIS / Raportti
Salamat jatkoi vahvoja kotiotteitaan voittamalla KooKoon 4-1 (0-0, 1-0, 3-1) vauhdikkaassa ja hyvätasoisessa ottelussa. Keskushyökkääjiä sairaslistalle edellisessä ottelussa menettänyt KooKoo selvisi yhdellä takaiskulla toisen erän jäähysumastaan, mutta Salamat karkasi päätöserässä saatuaan laukaisutehot kohdalleen.

Vaikka KooKoo kärsi jo kauden viidennen tappionsa, oli valmentaja Reijo Mansikka tyytyväinen joukkueensa pelilliseen ilmeeseen.

- Jouduttiin lähtemään sikäli vaikeista olosuhteista, että viime pelissä tipahti neljä miestä pois, ja pari oli jo ennestään sivussa. Kolme sentteriä puuttui kokoonpanosta, joten piti iltapäivällä tehdä laitureista senttereitä, kun ei saatu miehiä pelikuntoisiksi. Siihen nähden olen erittäin tyytyväinen meidän pelaamiseen. Joukkue taisteli ja teki valtavasti töitä, Mansikka kehui.

- Alkukauden pistemäärään en missään nimessä ole tyytyväinen, mutta kun mennään pelin sisälle ja tuloksien taakse, oli tämä varmaan ensimmäinen peli, jossa hävisimme maalintekotilanteet. Ei se kaukana se meidän pelaaminen kuitenkaan ole, Mansikka totesi.

Eikä KooKoo huonolle hävinnyt, sillä Salamat pelasi kauden parhaan ottelunsa. Simo Vehviläinen torjui maalilla varmasti, joukkue puolusti tarkasti ja etenkin ylivoimalla liikutti kiekkoa vauhdikkaasti ja laukoi ahkerasti.

- Salamat pelasi todella hyvää, mielenkiintoista peliä. Kiekko liikkui, ja tulivat vauhdikkaasti. Salamat on todella hyvä joukkue tänä vuonna ja ansaitsi voittonsa, tunnusti Mansikka.

- On viikon ajan tehty aika paljon hommia Jukurit-pelin jälkeen, tutkittu sitä videolta joukkueen kanssa ja analysoitu siellä tehtyjä virheitä ja asioita, ja ne näkyivät huomattavana parannuksena tänään, Salamoiden kakkosvalmentaja Jyrki Tuukkanen kertoi.

KooKoon jäähysuma puheenaiheena

Ottelun avauserä oli varsin tyypillistä Mestis-kiekkoa. Vauhtia oli niin paljon, ettei toteutus tahtonut pysyä ajatuksen matkassa. Päästä päähän mentiin melko tasaisesti, mutta Salamat loi harvoista maalintekopaikoista parhaat. Parhaimmillaan Sami Ryhäsen johtama ykkösketju pyöritteli KooKoo-vahti Esa-Tapio Palmun jo puolittain pois maaliltaan, mutta laukaus suuntautui ohi maalin.

Toiseen erään tuli terävämmin KooKoo, mutta sortui sen jälkeen jäähysumaan. Kolmen ja puolen minuutin sisällä Jani Keskinen, Jari Keltanen, Petr Machacek ja Jukka-Pekka Holopainen saivat kaksiminuuttiset. Isännistä etenkin Immo Suutarinen oli alivoimanelikon keskellä vastaanottamassa iskuja ja hankkimassa lisää ylivoima-aikaa.

Alivoimalla KooKoo olisi kaivannut sairaslistalla olleita keskushyökkääjiään Timo Nurmbergia, Valtteri Skyttää, Jami Miettistä ja etenkin pitkäaikaispotilas Teemu Timoskaista, sillä Salamat vei aloitukset lähes järjestäen. Kiekkoa näppärästi liikutellut Ryhäsen ketju ja suoraviivaisemmin pelannut Simo Romon viisikko järjesti ylivoimalla melkoisen kiekkosateen, sillä Salamat laukoi erässä peräti 32 kertaa. Esa-Tapio Palmu torjui KooKoon maalilla kuitenkin erinomaisen varmasti.

KooKoo pelasi hyvää alivoimaa, sillä aivan maalinedustalle isäntäjoukkueen miehet eivät kiekon kanssa päässeet. Parin minuutin kahden miehen ylivoima tuotti kuitenkin 1-0-maalin. Simo Romo laukoi, ja Antti Nyrhinen iski irtikiekon sisään.

- Jäähysuma jeesasi meitä aika paljon. Tosin siinä meinasi tulla harhaluulo, että hallitaan tätä peliä, kun saatiin pitää kiekkoa ylivoimalla. Onneksi saatiin myös viidellä viittä vastaan vauhtia aikaiseksi, Salamoiden Tuukkanen totesi.

- Joukkue ei vaan kestänyt tuota jäähymäärää. Se oli selkeästi yksi ottelun kulminaatiopisteistä, Reijo Mansikka arvioi ja sätti päätuomari Ville Vuohtoniemeä.

- Jokainen saa päätellä, olisiko kuulunut jompaa kumpaan jotain jäähyjä lisää. En tätä kyseistä herraa kyllä hirveästi allekirjoita, sanon sen ihan suoraan. Olen koittanut, että tämä vuosi menisi sanomatta, mutta… Ei noin ylimielinen saa olla kaikkia kohtaan.

Myös Jyrki Tuukkanen myönsi, että Vuohtoniemen tuomiot eivät välttämättä aivan tasapuolisesti menneet.

- Tiedän miehen aikaisemmilta vuosilta sen verran, että en oikeastaan haluaisi siihen enempää sanoa, mutta ehkä ne eivät olleet ihan tasapuoliset ne systeemit. Kyllä siitä oli meillä etua tänään. Tietysti otan sen ilolla vastaan, mutta kyllä KooKoon puolesta voi olla sitä mieltä, että ei mennyt ihan tasan.

Lasse Korhosen komea voittomaali

Ei ottelu silti Vuohtoniemen vihellyksiin ratkennut, sillä päätöserän ensimmäisen minuutin jälkeen tilanne oli yhtäkkiä tasan 1-1. KooKoo onnistui vihdoin tekemään kauden ensimmäisen ylivoimamaalinsa, kun hyvän ottelun pelannut puolustaja Tuomas Gärdström löysi tilaa nousta maalille. Simo Vehviläinen torjui Gärdströmin laukauksen, mutta Aapo Lampinen ehti ensimmäisenä lyömään irtokiekon sisään.

Kotijoukkueen vastaus oli kuitenkin tyrmäävä. Vain neljä sekuntia tasoitusmaalin jälkeen KooKoon Eemeli Koskelainen otti jäähyn hyökkäyspäässä, ja 17 sekuntia myöhemmin Salamat siirtyi uudelleen johtoon. Ville Uusitalo antoi poikittaissyötön siniviivalta ja pakkipari Lasse Korhonen laukoi unelmakudin suoraan syötöstä yläkulmaan.

Pelillisesti päätöserä oli parasta KooKoota. Mikko Liukkonen järjesteli pari oivaa tekopaikkaa, mutta Salamat karkasi, kun Palmu ei pystynyt maalillaan pitämään enää aisoissa kotijoukkuetta. Karo Koivunen laukoi tilanteeksi 3-1 Sami Ryhäsen jättösyötöstä, ja neljä minuuttia myöhemmin Timo Korhonen viimeisteli b-pisteeltä loppulukemat 4-1 ketjukavereidensa Iippo Suutarisen ja Simo Romon oivaltavien syöttöjen jälkeen.

- Vehviläisen Simo otti maalissa koppeja tietyillä hetkillä, joissa olisi voinut KooKoo tulla mukaan peliin. Korhosen Lasse ja “Nyrkki” Nyrhinen olivat hyviä onnistujia pakeista, ja Koivunen ja Ryhänen, joilta pisteitä odotaan, taas niitä tekivät. Oikein kiva peli, Jyrki Tuukkanen tiivisti.

Neljässä ottelussa kahdeksan tehopistettä kerännyt Karo Koivunen (3+5) nousi pistepörssin kolmanneksi. Ville Uusitalo (2+4) johtaa puolustajien pistepörssiä.

KooKoosta maininnan ansaitsee Tatu Kattelus, joka johti joukkueensa eniten hyökkäyspäässä tilanteita aikaan saanutta ketjua ja jaksoi raataa, vaikka vuorotteli oman ketjunsa keskuspaikan lisäksi Mikko Liukkosen kanssa myös nelosketjun sentterinä. Kelvollisesti esiintyi myös kolmosketju, jonka keskellä Jukka Korhonen oli erittäin yritteliäs ja laidalla Kimmo Haapa-Aro jakoi hyviä taklauksia. Ottelun komeimman taklauksen suoritti kuitenkin Salamoiden Timo Pieninkeroinen, jonka pommi pudotti kiekollisen Aapo Lampisen jään pintaan kolmannessa erässä.

Kokoonpanot

Salamat

19 Immo Suutarinen - 42 Sami Ryhänen - 22 Karo Koivunen

52 Ville Uusitalo - 55 Lasse Korhonen

10 Iippo Suutarinen - 32 Simo Romo - 25 Timo Korhonen

7 Antti Nyrhinen - 15 Ville Vuorisaari

24 Matias Keränen - 21 Tero Koskiranta - 23 Ari Katavisto

3 Joni Purola - 16 Timo Pieninkeroinen

12 Markku Flinck, 20 Mikko Lepola

27 Pekka Huhtaniemi

Maalissa 35 Simo Vehviläinen (33 Juha Korhonen)

KooKoo

15 Ilkka Saarela - 14 Tatu Kattelus - 19 Aapo Lampinen

5 Tuomas Gärdström - 4 Jukka-Pekka Holopainen

71 Eemeli Koskelainen - 13 Mikko Liukkonen - 10 Teemu Somppi

9 Jari Raattama - 93 Petr Machacek

34 Kimmo Haapa-Aro - 16 Jukka Korhonen - 25 Jari Keltanen

3 Mikko Tarkiainen - 18 Jani Keskinen

22 Antti Silvennoinen - Kattelus/Liukkonen - 20 Heikki Silvennoinen

8 Jesse Lustberg (vain satunnaisia vaihtoja)

Maalissa 35 Esa-Tapio Palmu (29 Carl Grahn)

Salamat jatkaa kotiputkeaan torstaina Hokkia vastaan. KooKoo matkustaa ensi viikon perjantaina Vaasaan Sportin vieraaksi.

- Uskoisin, että (sairaslistalta) saattaa kolmesta neljään pelaajaa tulla mukaan. On sellaisia vammoja, että saattavat mennä muutamassa päivässäkin ohi, KooKoon Reijo Mansikka arveli, vaikka ei lääketieteellistä olekaan käynyt.

» Lähetä palautetta toimitukselle