Salamat aloittaa urakoinnin

MESTIS / Ennakko
Mestis-kausi pyörähtää Kirkkonummella todenteolla käyntiin lauantaina, kun vastaan asettuu maalinteon vaikeuksissa painiva KooKoo. Salamat pelaa seuraavatkin pelinsä kotiluolassaan.

Mestiksen otteluohjelma poikkeaa tällä kaudella huomattavasti perinteisestä koti/vieras-rytmistä. Otteluruuhkaa ei ainakaan ole Kirkkonummella jouduttu valittelemaan, sillä Salamat on pelannut tähän mennessä vasta kolme peliä, joista kasassa on kolme pistettä. Joukkue on aloittanut kautensa jokseenkin odotusten mukaisesti, tai ehkä jopa hienoisesti yläkanttiin, sillä ohjelmassa on jo ollut vaikeat Turun ja Mikkelin vierailut.

3-0-tappioon päättynyt Jukurit-ottelu onkin Salamoiden ainoa peli parin viikon sisään. Kotijoukkueen paras tuntuma saattaakin vielä ottelun alussa olla hivenen hukassa.

– Mikkelissä ottelun alku ei mennyt kuten ajateltiin, ei päästy peliin heti kiinni. Mieluiten sitä pelaisi säännöllisesti vaikka kolmen päivän välein. Pelaaminen on kuin erektion ylläpitämistä. Pelit ovat niitä, mitkä kiihottavat, ja kun ei pelejä ole, on vaikea pitää kovaa huipputasoa koko ajan ilman lerpahtamista. Viime viikolla harjoiteltiin maanantaista perjantaihin, nyt mentiin lyhyemmällä viikolla, salamaluotsi Niki Andersson miettii, ja lisää:

– Ei se saa silti olla sellainen tekijä, joka kääntää pelin.

”Tulemme kovaa päälle”

KooKoo-ottelu aloittaa Salamoidenkin kauden todenteolla. Lokakuussa joukkueen pitäisi kerätä täytettä pistepussiinsa, sillä se pelaa peräti kuusi kotiottelua ja ainoat vieraspelitkin on lähiseuduilla. Seuraavat neljä peliään Salamat pelaa kotona vajaan parin viikon sisään. Andersson lupaileekin räväkkää starttia härkäviikoille.

– Vaikea sanoa, miten vastustaja lähtee peliin. Meidän pieni kaukalo saattaa ruokkia vastustajia tukkimaan peliä vielä enemmän, mutta tuskin kukaan meitä niin paljon pelkää, että peruuttelemaan lähtee. Kaikki tietävät, että me tulemme kovaa päälle. Muuten pelivirtaus olisi kuin nyrkkeilyottelussa, jossa toinen lyö ja toinen ottaa vastaan. Eiköhän KooKoo tule kovalla painolla, ja saadaan lennokas ottelu.

Myös KooKoon otteluohjelma on mielenkiintoinen. Kirkkonummen vierailun jälkeen sillä on vielä edessä paha tuplakierros Pohjanmaalla, ennen kuin ohjelma muuttuu helpommaksi. Nyt alkavan kolmen vieraspelin putken jälkeen KooKoolla on ohjelmassa vain Forssan-matkan rikkoma kuuden kotimatsin sarja.

Nihkeästi kautensa käynnistänyt KooKoo kaipaa kuitenkin kipeästi voittoja ja onnistumisia, tai muuten puristus ja paineet tuleviin kotiotteluihin kasvavat kasvamistaan. Viimeksi kouvolalaiset esittivät kaksia kasvojaan torstaina, kun ratkaisun avaimet ja lopulta myös voitto annettiin TuTolle lähes totaalisessa hallinnassa olleen avauserän jälkeen.

– Ei tätä jäädä murehtimaan. Nyt lasketaan haavoittuneet ja suunnataan lauantaiksi kohti Kirkkonummea, KooKoo-luotsi Reijo Mansikka vakuutti TuTo-tappion jälkeen.

Muutaman pitkäaikaistoipilaan lisäksi puolustaja Jussi Onnela on sivussa lauantaina ja muutaman hyökkääjän pelikunto on vielä arvoitus. Vahvasti kauden aloittanut Valtteri Skyttä jätti torstain pelin väliin niskakipujen vuoksi, kokenut Reino Soijärvi sen sijaan sinnitteli mukana avauserän ennen kuin joutui luovuttamaan.

Yli tunti ilman ylivoimaosumia

KooKoo saa mahdollisista poissaolijoistakin huolimatta kasaan täyden miehistön, mutta juuri uusittuja kenttäkoostumuksia jouduttaneen miettimään jälleen uudestaan. Muutokset eivät välttämättä ainakaan helpota vaikeuksia maalinteossa, tai etenkään ylivoimapelaamisen tukkoisuutta.

Vain seitsemän maalia viidessä pelissä viimeistelleen ja yli tunnin YV:tä ilman onnistumisia jauhaneen KooKoon maalittomuudessa on toki ollut matkassa epäonneakin, mutta peiliin saa katsoa kokeneet hyökkääjätkin. Kesän kovimpiin kaappauksiin laskettu Mikko Liukkonen sai torstaina kauden avausmaalin tililleen, mutta on ollut muuten yllättävän vaisu.

Oranssipaitojen positiivisinta peliä onkin esittänyt pelistä toiseen nuorisokaarti. Skytällä, Tuomas Gärdströmilla, Aapo Lampisella onkin luvassa poikkeuksellisen hikinen viikonloppu. Kolmikko (tai kaksikko jos Skyttä ei ole pelikunnossa) matkaa nimittäin Kirkkonummelta nuorten maajoukkueen mukana pelaamaan peräkkäiset pelit Sportia ja Hermestä vastaan.

Toisin kuin lauantain vastustajansa, jatkanee Salamat tutuin ketjuin. Toistaiseksi vain Immo Suutarisen, Sami Ryhäsen, Karo Koivusen, Lasse Korhosen ja Ville Uusitalon muodostama ykkösviisikko on onnistunut maalinteossa tasakentällisin, mutta Niki Andersson odottelee kärsivällisesti tehojen löytymistä.

– Ketjut toimivat ihan hyvin kuitenkin harjoituspeleissä. Ei se onnistu niin, että vaihdan miehen rinnalle ja sanon, että pelaa hyvin. Tärkeää on, että pelaajat pystyvät keskenään puhumaan pelistä ja sopimaan juttuja, pelaavat samaa peliä.

Ainoana salamapelaajana sairastuvalla on tulokaspuolustaja Joni Flod, jonka polvivamman luonne ei ole selvinnyt vielä valkotakeillekaan. Jukureita vastaan huilanneet Matti Tevanen ja Jarno Niinimäki ovat puolestaan jälleen pelikuntoisia, joten Salamoilla on muutaman miehen verran ylitarjontaa 18 kenttäpelaajan kokoonpanoon.

Tasainen tausta

Salamat ja KooKoo ovat tahkonneet kahden vuoden aikana erittäin tasaisia ja vähämaalisia otteluita. Viime kaudella pisteet tasattiin 5-5. Kouvolassa molemmat jatkoajalla (3-2 ja 1-2), eikä Kirkkonummellakaan eroa saatu aikaiseksi maalia enempää (2-1 ja 0-1). Myös toissa kaudella maalin ero riitti voittoon kaikissa kohtaamisissa: 2-1, 3-2 ja 2-3 KooKoolle sekä Salamoille ainoa voitto luvuin 2-1.

Myös lauantaiksi voi povata tasaista ja vähämaalista peliä. Vaikka molemmat joukkueet pyrkivätkin vauhdikkaaseen ja hyökkäävään peliin, ei maalinteko ole ollut vielä kummallakaan uomissaan. Puolustus- ja maalivahtipeli sen sijaan on ollut vakuuttavaa. Paperilla joukkueet ovat hyvin tasaväkiset. Kotietu ja paremmin alkanut kausi nostavat Salamat kuitenkin ennakkosuosikiksi

» Lähetä palautetta toimitukselle