Kiekko-Vantaa palasi raiteilleen

MESTIS / Raportti
Kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Kiekko-Vantaa palasi jälleen voittojen tielle, kun se lauantain kamppailussa kaatoi Mikkelin Jukurit maalein 5-0 (1-0, 1-0, 3-0). Vierasjoukkue oli ottelussa lievästi niskan päällä, mutta ei onnistunut ohittamaan vantaalaisten lainamaalivahtia Pekka Tuokkolaa.
haastattelu

Syntymäpäivälahjaksi nollapeli
[lue lisää]

Ottelun alussa Jukurit hallitsivat kenttätapahtumia, mutta yhtään kunnon laukausta kohti Kiekko-Vantaan maalia ei nähty. Vantaalaisten maalissa pelasi Tapparasta lainattu Pekka Tuokkola, joka hoiti oman tonttinsa erittäin varmoin ja rauhallisin ottein.

Vähitellen erän edetessä Kiekko-Vantaa pääsi paremmin peliin mukaan. Ottelun avausmaalia ei tarvinnut kauan odottaa, sillä ajassa 6.00 Esa Kivistö onnistui ohittamaan vieraiden maalivahdin Jaakko Suomalaisen. Hetkeä aikaisemmin Kivistö oli nousunsa päätteeksi laukonut kiekon Suomalaisen kasvosuojukseen, mutta jostain syystä peliä ei vihelletty poikki. Laukauksen jälkeen vantaalaiset jatkoivat pyöritystään ja lopulta Kivistö pääsi laukomaan uudestaan – tällä kertaa onnistuneesti. 1-0-johtomaaliin syöttöpisteet merkittiin Erik Eroselle ja polvivamman jälkeen kaukaloon palanneelle Marco Poulsenille.

Vajaa pari minuuttia maalin jälkeen Jukureilla oli loistopaikka tasoittaa ottelu. Simo Mälkiä antoi omalta alueelta pitkän syötön lähes hyökkäyssiniselle, jossa kiekon sai Olli Sipiläinen. Sipiläinen pääsi vasemmalta läpi, mutta laukoi suoraan päin Tuokkolaa.

Avauserää pelattiin kovalla tempolla, mutta kumpikaan maalivahti ei joutunut ihmeellisempiä torjuntoja esittämään. Tuokkolaa kohti Jukurit sentään sai useita laukauksia, mutta tämä torjui kaikki kiekot varmoin ottein.

Ensimmäisessä erässä Jukureille tarjottiin kahdesti tasoitusmahdollisuutta ylivoimalla, mutta joukkue ei onnistunut niitä hyödyntämään. Ylivoimapeli pyöri tehokkaasti, ja laukauksia nähtiin useita, mutta Tuokkola ehti jokaisen laukauksen tielle.

Ylivoimalla Jukurit vei peliä mielin määrin, mutta tasakentällisin pelattaessa Kiekko-Vantaa oli täysin pelissä mukana, vaikka maalivahtien torjuntatilasto muuta näyttääkin: Tuokkola 12, Suomalainen 3.

Vantaan puolustus harveni jälleen

Jukurit aloitti toisenkin erän vahvasti, mutta vantaalaismaalivahti Pekka Tuokkola jatkoi varmoja otteitaan. Reilun neljän ja puolen minuutin kohdalla Jukurit pääsivät jälleen pelaamaan ylivoimaa, kun isäntien Sami Kautto otti itselleen jäähyn kampituksesta. Tämän ylivoiman aikana tasoitusmaali oli erittäin lähellä, kun Lasse Kanerva ampui Petri Lehtosen puhtaan aloitusvoiton jälkeen kiekon tolppaan.

Ajassa 27.01 Kiekko-Vantaan huono tuuri sai jälleen jatkoa. Jukureiden Ari Kovanen taklasi keskialueella Jussi Erkkilää, joka lensi kovalla vauhdilla päin laitaa. Erkkilä loukkasi tilanteessa olkapäänsä, eikä pystynyt peliä jatkamaan. Kovaselle tuomittiin kaksiminuuttinen väkivaltaisuudesta.

Kovasen jäähyn aikana Kiekko-Vantaa pelasi huonohkoa ylivoimaa. Ainut kunnon paikka syntyi Tommi Oksalle, joka sai hyökkäyspäässä harhasyötön, mutta ei onnistunut vierasjoukkuetta rankaisemaan. Hetkeä myöhemmin Jani Södö laukoi viivalta kohti maalia, ja vieraiden puolustaja Kalle Kaijomaa oli lähellä ohjata jalallaan kiekon omaan maaliin.

Heti ottelun puolivälin jälkeen nähtiin illan toinen maali. Kiekko-Vantaan Juha Koivisto toi kiekon hyökkäysalueelle, mutta näytti jo hukkaavan kiekon jalkoihinsa. Pienen etsiskelyn jälkeen Koivisto kiekon löysi ja laukoi sen ohi Suomalaisen. Ketjun muut jäsenet Tommi Oksa ja Roni Andersson saalistivat maalista syöttöpisteet.

Vain minuutti 2-0-maalin jälkeen kiekko oli jälleen löytää tiensä vieraiden maaliin. Jaakko Suomalaisella oli suuria vaikeuksia torjua keskialueelta lähtenyttä heppoista laukausta. Suomalainen kuitenkin onnistui sulkemaan kiekon alleen, vaikka ei edes tiennyt missä kiekko on.

Toisessa erässä myös vieraiden Ari Kovanen sai kokea kovia. Hyökkäysalueella törmäystilanteessa häneltä katkesi hammas, mutta sisukas mies palasi kolmannessa erässä jälleen peliin. Erän loppu varsin sekavaa peliä, sillä kumpikaan joukkue ei saanut aikaiseksi kontrolloituja hyökkäyksiä, vaan peli meni sähläämiseksi.

Kotijoukkue juhli

Kolmas erä oli ottelun laiskavauhtisin. Jukurit hallitsi jälleen erän alkua, mutta ensimmäisen viiden minuutin aikana ei kumpikaan joukkue saanut yhtään maalipaikkaa aikaiseksi. Seitsemän minuutin pelin jälkeen Kiekko-Vantaa pääsi pelaamaan ylivoimalla, kun Jukureiden Mika Niemi kampitti peliä pyörittäneen Juha Koiviston.

Niemi ehti istua jäähyllä vain reilut puoli minuuttia, kun Kiekko-Vantaa onnistui maalinteossa. Jani Södön laukauksen maalivahti Jaakko Suomalainen onnistui torjumaan, mutta Petteri Linnonmaan reboundista iskemään jatkoon Suomalainen ei enää ehtinyt. Jukureiden taistelun lopullisesti katkaissut 3-0-maali syntyi ajassa 47.48.

Jukurit sai vielä yhden mahdollisuuden nousta peliin mukaan, kun isäntien Ismo Kuoppala huitoi itsensä jäähylle. Vieraiden ylivoimapeli oli jälleen toimivaa, mutta tehotonta. Kunnon laukaisupaikkoihin ei päästy ja huonojen laukausten tiellä oli aina Pekka Tuokkola.

Nelisen minuuttia ennen ottelun loppua alkoi tapahtua vierasjoukkueen maalilla. Ensin Jaakko Suomalainen hukkasi maalin kulmalla kiekon Marco Poulsenille, joka syötti välittömästi maalin eteen Esa Kivistölle. Tämä ei kuitenkaan onnistunut siirtämään kiekkoa tyhjään maaliin.

Hetkeä myöhemmin Tuomas Tikkanen syötti maalin takaa sokkosyötön, joka löysi maalin edestä täysin vapaan Jussi-Mikko Makkosen. Makkonenkaan ei hyvästä paikastaan huolimatta onnistunut ohittamaan Suomalaista. Seuraavalla pelikatkolla Jukurit otti aikalisän ja vaihtoi Suomalaisen tilalle kuudennen kenttäpelaajan.

Suomalainen ehti olla vaihtoaitiossa vain parikymmentä sekuntia, kun Roni Anderssonin syötöstä Tommi Oksa pääsi ampumaan lukemiksi 4-0. Suomalaisen paluu maalille ei kotijoukkueen tahtia hidastanut, sillä reilu minuutti ennen päätössummerin soimista Tero Konttinen ja Esa Kivistö olivat kahdestaan Suomalaisen maalin edessä. Konttinen syötti Kivistölle, joka ampui kiekon tolpan kautta maaliin. Maali oli Kivistölle illan toinen, ja tilanteesta Marco Poulsen kuittasi illan – ja koko kauden - toisen syöttöpisteensä.

Kaljukerho kokoontui

- 5-0 on aika tylyt lukemat, mutta en mä kyllä ole pettynyt meidän peliin. Tässä on ollut kaikennäköistä kokoonpanojen ja muiden kanssa. Me tehtiin kolmanteen maaliin asti erittäin hyvin töitä ja mun mielestä kilpailtiin kotijoukkueen kanssa voitosta ihan niin kuin pitääkin. 3-0 oli liikaa, kommentoi ottelun jälkeen Jukureiden valmentaja Risto Dufva.

- Jotenkin tuntui, että peli oli ihan hyvin hanskassa, vaikka tilanne oli 2-0. Mä luotin siihen, että joukkue sen vielä vääntää. Mutta oli iso poika maalin edessä kiekkojen tiellä, eikä sitten väännettykään, Dufva jatkoi.

- Meillä meni hyökkäyspeli vähän puurtamiseksi. Kotijoukkue puolusti niin hyvin, ettei me maalintekopaikkoihin oikein päästy. Vaikka olevinaan vietiin, mutta ei oikeasti vietykään. Kotijoukkue oli aikamoisella taistelulla liikkeellä.

- En missään tapauksessa ole pettynyt joukkueen suoritukseen, päinvastoin. Pelattiin mun mielestä parempi peli kuin eilen, Dufva päätti.

Kiekko-Vantaan valmentaja Petteri Hirvonen oli tyytyväinen joukkueensa palattua voittojen tielle.

- Ehkä meillä vähän matkan varrella hämärtyi toi oma peli ja oma tekeminen. Tuli vähän liian kivaa tuosta pelaamisesta, kommentoi Hirvonen joukkueensa edellisiä pelejä.

- Saatiin viikolla harjoituksiin enemmän miehiä, ettei tarvinnut enää 14 miehellä painaa. Se varmaan näkyi vähän tuossa liikkumisessa.

Jussi Erkkilän lisäksi myös toinen puolustaja Tero Konttinen sai ottelussa kolhuja. Hirvonen on hieman huolestunut jatkuvista loukkaantumisista.

- Vähän kyllä alkaa huolestuttamaan tämä tilanne. Meillä on nyt yhtä paljon pakkeja terveenä kuin sairaana. Maalivahteja on vähemmän terveenä kuin sairaana. Kyllä tämä sellaista eloonjäämistaistelua on koko ajan ollut. Onneksi päästiin taas kahteen pisteeseen kiinni. Sillä ei ollut niinkään merkitystä, että millä tavalla ne tulee. Kunhan niitä saa, niin toi joukkue saa taas jaksamista sen kautta.

Lainamaalivahti Pekka Tuokkola sai Hirvoselta kiitosta.

-Kyllä toi maalivahti on tärkein pelaaja joukkueessa. Kun vertaa tätä iltaa torstaihin, niin meille kävi silloin vähän niin kuin Jukureille tänään. Ei se peli ollut niin huonoa, mutta silloin ei pisteitä saa, kun menee seitsemän omiin, päätti Hirvonen.

Kiekko-Vantaa jatkaa pelejään ensi keskiviikkona, kun Tikkurilaan saapuu Vaasan Sport. Jukurit puolestaan matkustaa torstaina Kokkolaan Hermeksen vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle