Sportilla taas turha visiitti Vantaalle

MESTIS / Raportti
Vaasan Sportilla on ollut suuria vaikeuksia voittaa Kiekko-Vantaata, ja tälläkin kertaa vaikeudet saivat jatkoa. Sport hallitsi peliä, mutta vantaalaiset hyödynsivät maalipaikkansa tehokkaasti. Viimeisillä minuuteilla Sportin tekemä kavennusmaali oli laiha lohtu, sillä Kiekko-Vantaa voitti ottelun lukemin 3-1 (1-0, 1-0, 1-1).

Lauantaina Jukureita vastaan nollapelin pelannut Tappara-laina maalivahti Pekka Tuokkola oli jälleen Kiekko-Vantaan voiton tae. Rauhallisin ottein torjunut Tuokkola venyi kiekon tielle 42 kertaa, eikä joutunut antautumaan kuin kerran.

Kiekko-Vantaan puolustuspelaaminen oli jälleen erinomaista, eikä Sport päässyt hyviltä sektoreilta maalintekoa monestikaan yrittämään. Vaasalaiset hakkasivat päätään isäntien puolustusmuuriin läpi ottelun. Kun maalintekopaikoille lopulta päästiin, olivat vieraiden yritykset ponnettomia. Suuresta torjuntamäärästään huolimatta Tuokkola pääsi maalillaan aika helpolla.

Kiekko-Vantaa puolestaan ei montaa maalintekopaikkaa tuhlannut, vaan joukkue viimeisteli hyvällä teholla. Avauserässä Jussi-Mikko Makkonen tuhlasi yhden läpiajon, mutta seuraavasta hän onnistui siirtämään isännät johtoon. Toisessa erässä Petteri Linnonmaa ja kolmannessa erässä Juha Koivisto onnistuivat myös maalinteossa kasvattaen isäntien johdon kolmeen maaliin.

Kolme ja puoli minuuttia ennen ottelun päättymistä Sport vihdoin sai kuparisen rikki, mutta kunnolliseen takaa-ajoon se ei kyennyt. Viimeinenkin oljenkorsi katkesi, kun päätuomari Simo Saarinen vihelsi jäähyn Ari-Pekka Pajuluomalle ajassa 58.18. Tuomio oli monen mielestä täysin väärä, ja asiasta oli ottelun jälkeen Sportin valmentajalla Juhani Tammisella sanansa sanottavana.

Toinen kerta toden sanoi

Ottelun alku ei suuria sydämentykytyksiä aiheuttanut. Vasta reilun kolmen minuutin pelin jälkeen nähtiin ensimmäinen maalille nousu, kun Sportin Aniket Dhadphale yritti ohittaa isäntien maalivahtia Pekka Tuokkolaa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Sport hallitsi ensimmäistä kymmenminuuttista melko selkeästi, mutta kunnon maalipaikkoihin se ei päässyt. Laukaukset lähtivät joko kaukaa tai olivat luokattoman huonoja. Tuokkolalla oli helppo työ poimia kiekkoja hanskaansa.

Kiekko-Vantaa joutui alivoimalle, kun Jani Södö koukki itselleen kaksiminuuttisen. Jäähyn aikana paras paikka syntyikin yllättäen kotijoukkueelle, kun Jussi-Mikko Makkonen pääsi Jarno Kososen kiekon hukkaamisen jälkeen läpiajoon. Makkonen yritti pistää kiekon Sportin maalivahdin Sami Heinosen jalkojen välistä maaliin, mutta Heinonen onnistui yrityksen torjumaan.

Avauserän jälkimmäisellä puoliskolla Sport oli ajoittain ongelmissa, sillä joukkueelle tuomittiin kaksi jäähyä. Sarjan tehokkain ylivoimajoukkue Kiekko-Vantaa onnistui jälkimmäisen jäähyn aikana maalinteossa. Ismo Kuoppala löysi syötöllään Sport-puolustajien välistä Makkosen, joka pääsi toistamiseen läpiajoon. Tällä kertaa Makkonen ei erehtynyt, vaan nosti kiekon helposti rystyltä maaliin ajassa 16.07.

Hetki maalin jälkeen Sport pääsi jälleen pelaamaan ylivoimaa, kun vuorostaan Marco Poulsen komennettiin jäähyaitioon. Vieraat eivät saaneet tämänkään ylivoiman aikana aikaiseksi kuin yhden laukauksen. Ensimmäisessä erässä Sportin ylivoimapeli oli suorastaan surkeaa.

Vantaan puolustus ei horju

Toisen erän isännät aloittivat vahvasti. Joukkue pystyi pitämään kiekkoa hyökkäysalueella reilun minuutin, mutta hallinnasta ei ollut hyötyä, sillä peli meni kulmissa pyörimiseksi. Pyörityksen jälkeen Sport pääsi 2-1-hyökkäykseen, kun Mika Suoraniemi ja Teemu Sainomaa pääsivät nousemaan. Suoraniemi toi kiekon alueelle, mutta ei jostain syystä saanut aikaiseksi sen enempää syöttöä kuin laukaustakaan.

Erän alkupuoliskolla Sport pääsi pariin otteeseen pelaamaan ylivoimaa, kun Jani Södö ja Marko From ottivat itselleen kaksiminuuttiset. Södön jäähyn aikana vieraiden ylivoimakuviot olivat jälleen täysin hukassa, sillä Kiekko-Vantaa pystyi jopa hallitsemaan peliä alivoimalla. Jälkimmäisen jäähyn aikana Sport sai rivinsä järjestykseen ja kuvion kuntoon, mutta Tuokkolalla ei edelleenkään ollut vaikeuksia torjua vaasalaisten yrityksiä.

Tasakentällisinkin pelatessa Sport iski päätään seinään, kun Kiekko-Vantaan organisoitu puolustus tukki vierasjoukkueen hyökkäysyritykset. Pari kertaa vieraat onnistuivat puolustuksen murtamaan ja pääsivät vaarallisiin hyökkäyksiin, mutta ratkaisut olivat kehnoja. Miro Laitisen syöttöyritys suuntautui suoraan Tuokkolan syliin ja Vesa Myllyahon puolittainen läpiajo päättyi kiekon karkaamiseen suoraan Tuokkolalle.

Ajassa 16.35 Kiekko-Vantaalla oli kentällä kuusi pelaajaa, ja joukkue sai siitä hyvästä kaksiminuuttisen. Sportin ylivoimapeli oli jo selkeästi parempaa kuin aikaisemmin, mutta Tuokkola onnistui jälleen torjumaan niin Jussi Heikkisen kuin Pasi Kuusistonkin laukaukset.

Kiekko-Vantaa ei erän aikana montaa kertaa päässyt hyökkäämään, mutta kun lopulta pääsi, hyökkäsi se koko kentällisen voimin. Sport-puolustaja ampui hyökkäyssinisellä kiekon suoraan edessä olevan pelaajan polvisuojukseen, josta kiekko pomppasi kohti omaa puolustusaluetta. Isäntien Petteri Linnonmaa luisteli kiekon kiinni ja säntäsi kohti Heinosen vartioimaa maalia. Heinonen onnistui Linnonmaan laukauksen torjumaan, mutta ei saanut kiekkoa haltuunsa. Heinonen makasi maalin kulmalla, kun kiekko pyöri maalin edustalla, josta Linnonmaa sen löysi. Isäntien kapteenilla oli helppo työ ampua kiekko maaliin ja siirtää joukkueensa 2-0-johtoon. Syöttöpisteet tilanteesta kuittasivat Jussi Erkkilä ja Petri Pitkäjärvi.

Kavennus laiha lohtu

Kolmannen erän alussa Sportilla oli tilaisuutensa rikkoa kuparinen. Aniket Dhadphale yritti syöttää Kiekko-Vantaan puolustajien taakse Patrik Westerbackille, mutta syöttö meni liian eteen. Mikäli syöttö olisi mennyt perille, olisi Westerback päässyt yksin läpi. Hetkeä myöhemmin Mika Suoraniemi yritti maalin kulmalla ohjata kiekko ilmasta sisään, mutta hän huitoi kiekosta ohi.

Ajassa 49.38 nähtiin ottelun lopullinen ratkaisu. Sport oli jo kestänyt kahden miehen alivoiman, mutta yhden miehen ylivoimalla Kiekko-Vantaa lopulta onnistui. Marko From toi kiekon hyökkäysalueelle, jossa Sport-puolustus miehen pysäytti. From kuitenkin onnistui syöttämään Juha Koivistolle, joka pääsi aivan vapaasti ampumaan ranteella etuyläkulmaan. Maalin toiseksi syöttäjäksi merkittiin Tapparasta lainattu puolustaja Ville Mäntymaa, joka on lohipaitojen mukana tämän viikon otteluissa.

Sportin kavennusmaali syntyi ajassa 56.33, kun Mikael Hallbäck onnistui maalinedushässäkän päätteeksi ampumaan kiekon ohi Tuokkolan. Isäntien lainamaalivahti onnistui ensimmäiset yritykset torjumaan, mutta ei jäässä maatessaan voinut Hallbäckin laukaukselle mitään. Syöttöpisteet kirjattiin Miro Laitiselle ja Mika Suoraniemelle.

Maalin jälkeen Sport otti aikalisän ja hetkeä myöhemmin, kun isäntien Makkonen oli komennettu jäähylle, maalivahdin pois. Tällä kertaa temput eivät onnistuneet, vaan takaa-ajo tyrehtyi lopullisesti tuomari Simo Saarisen tuomittua Ari-Pekka Pajuluomalle kaksiminuuttisen korkeasta mailasta. Monien mielestä tilanteessa Marko Fromin maila oli se, joka nousi korkealle, mutta Saarinen näki toisin.

kommentit

Valmentajien jorinat
[lue lisää]

Kiekko-Vantaa jatkaa kärkijoukkueiden kohtaamisiaan huomenna, kun joukkue matkustaa Kirkkonummelle Salamoiden vieraaksi. Sport puolestaan kohtaa huomenna Turussa TuTon.

» Lähetä palautetta toimitukselle