Kiekko-Vantaalle kolmas perättäinen tappio

MESTIS / Raportti
Tikkurilassa pelatun hidastempoisen ottelun parempi osapuoli oli tänään vierasjoukkue TuTo. Ensimmäistä erää lukuun ottamatta Kiekko-Vantaalla ei juurikaan sanomista ollut, minkä näkee jo torjuntatilastoja tutkailemalla: Tuomo Karjalainen asettui kiekon tielle 17 kertaa, Antti Niemi peräti 38. Lisäksi kotijoukkue sai kärsiä Emil Bruins Slotin kummallisesta tuomarilinjasta.

Kotijoukkueen parhaat esitykset sijoittuivat ensimmäiseen erään, joka oli koko ottelun tasaisin jo pelkästään tilastoidenkin valossa. Maalivahdit pysäyttivät kumilätkän lähes yhtä monesti, kummatkin päästivät sen taakseen kerran, ja lisäksi kummallekin joukkueelle määrättiin yksi rangaistus.

Ottelu toipilaiden silmin

Miikka Lindholmin ja Ilpo Salmivirran mietteitä.
[lue lisää]

Vierasjoukkue hyödynsi kuitenkin ylivoimansa kotijoukkuetta paremmin. Lohipaidoille jäi käteen muutama laukaus maalia kohti, kun taas turkulaiset saivat ylivoimapyörityksellä värkättyä ottelun avausmaalin ajassa 14:52 . Petri Tähtisalo laukoi siniviivalta, Tero Forsell maalin edustalla ohjasi, eikä Antti Niemi mahtanut tilanteelle mitään.

Noin puolitoista minuuttia ennen erän loppua pääsivät katsojat todistamaan hyvinkin mielenkiintoista tasoitusmaalia. Karjalainen torjui Tuomas Nikoskelaisen laukauksen ja paluukiekkoon ehtinyt Kimmo Pikkarainen käytti loistavaa lämäriään lähettäen kiekon välittömästi takaisin. Hämmästys olikin suuri, kun verkko heilahti, mutta kiekko oli pelattavissa viistosti maalin takana. Vasta puolta minuuttia myöhemmin, kun Antti Niemi toisessa päässä nappasi kiekon tiukasti hanskaansa pelikatkon merkiksi, alkoi tuomareiden spekulointi siitä, mitä Tuomo Karjalaisen selän takana oikeastaan tapahtui. Maalituomaria ja pelaajia kuultuaan sekä verkosta reiän löydettyään määräsi päätuomari aloituksen keskelle ja valotaululle piirtyivät lukemat 1-1.

TuTolle maalit, lohipaidoille jäähyt

TuTon voittomaali syntyi heti toisen kolmanneksen alkuminuuteilla. Niemeä narutti sama mies kuin ensimmäisessäkin erässä, eli Tero Forsell. Saatuaan kiekon Markku Vuorisalolta tämä kiersi maalin ja laukoi hieman b-pisteen alapuolelta joukkueensa johtoon.

Mitään huippujännittävää kiekkoilua ei Tikkurilassa päästy todistamaan missään vaiheessa torstai-iltaa. TuTo puolusti keskialuetta, eikä kotijoukkue päässyt maalintekopaikkoihin alkuunkaan. Ensimmäisen erän tapaan toisessa ja kolmannessa pysyttiin hereillä maalien ansiosta, mutta myös perin outo tuomarilinja toi yleisöön elämään.

- Kyllä minä vain ihmettelen tällaista fiaskoa mitä raitapaitojen puolelta tänään tuli. Pelaajille tuli vähintäänkin ”anteeksi, että olen olemassa” -fiilis, vantaalaisluotsi Jarmo Kauppi harmitteli.

- Ei siinä yleisö turhaan nuijaa huudellut, hän lisäsi.

Toisen erän lopussa Kimmo Pikkarainen vedettiin nurin, mutta Bruins Slot ei kättään nostanut. Kolmannen erän alkupuoliskolla nähtiin vastaavanlainen tilanne, mutta boksiin passitettiin Pikkarainen itse. Suutaan tuomarille soittanut puolustaja nappasi siis tekemänsä näyttävän maalin lisäksi toisenkin tilastomerkinnän, nimittäin kymmenminuuttisen käytösrangaistuksen.

TuTon ykkösvitja Jalava-Forsell-Vuorisalo jatkoi kolmannessa erässä samaa hyvää virettä, johon yleisö oli kahdessa edellisessä saanut tottua, ja pakkipari Tähtisalo-Tammelinkin oli iskussa. Turkulaisten kolmannesta maalista vastasi kuitenkin kolmoskentän laitahyökkääjä Timo Salo, joka nakkasi pikkumustan Niemen ohitse Ville Luoman ja Tapio Laakson syötöistä.

Erä vanheni, mutta pelityyli pysyi samana kokoajan. TuTo sumputti ja K-Vantaa pyristeli minkä pystyi, mutta kunnon maalipaikkoja aukeni tasan yksi kappale. Janne Lehtisen kenttä sai hieman sykettä kehiin, mutta Karjalaisen hyvyyden lisäksi vantaalaisilta puuttui pieni ripaus onnea.

Parikymmentä sekuntia ennen ottelun loppua jätti Antti Niemi maalinsa vartioimatta ja luisteli vaihtoaitioon päästääksen jäälle kuudennen kenttäpelaajan. Peli pysyi aikansa turkulaispäädyssä, mutta viitisen sekuntia ennen summerin pärinää Ville Luoma pääsi lataamaan kiekon tyhjiin.

TuTolle isot pisteet

Voittaneen joukkueen valmentaja Ismo Lehkonen oli erittäin tyytyväinen luotsaamansa joukkueen nappaamiin pisteisiin. Pinnojen arvoa nosti erityisesti se, että TuTo on tarjonnut hyvän vastuksen monellekin joukkueelle, mutta loppupeleissä joutunut tyytymään lyhyempään korteen.

- Kolmen ottelun vieraspeliputkemme alkoi täältä, ja kyllähän tästä on todella hyvä lähteä Kajaaniin. Me tarvitsimme näitä pisteitä, nämä olivat seuralle ja valmennukselle todella isot pisteet, Lehkonen sanoi tyytyväisenä.

- Tällä kertaa kaverit saivat työstään palkkion, hän lisäsi.

Kotijoukkueen valmentaja Jarmo Kauppi ei luonnollisestikaan ollut tyytyväinen lopputulokseen.

- Eka erä hyvää peliä meiltä, toisessa ja kolmannessa TuTo puolusti keskialuetta neljällä plus mailoilla, ja me kaaduimme siihen linjaan, mutta a) kyseenalaisesti, b) ei missään nimessä tahalleen. Täytyy vain ihmetellä raitapaitojen järjestämää fiaskoa, Kauppi summasi.

- Olimme tänään valitettavasti se osapuoli, joka kärsi huonosta tuomarilinjasta, hän harmitteli, ja povaili tulevasta viikonlopusta raskasta.

K-Vantaa kohtaa lauantaina Joensuussa sarjanousija Jokipojat ja heti seuraavana päivänä matka jatkuu Kuopion suuntaan. TuTollakin on edessä rankka viikonloppu joka alkaa Kajaanissa lauantaina ja jatkuu Kokkolassa sunnuntaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle