KalPa leikitteli kotkapaidat helposti kumoon

MESTIS / Raportti
Dramatiikkaa ja kiihkeää huippukamppailua ei nähty, kun liigakandidaatit KalPa ja Sport kohtasivat Kuopiossa. Voittolukemat 8-3 (3-2, 2-1, 3-0) jopa mairittelevat vierasjoukkuetta. Nimivahva Sport tarpoo tällä hetkellä syvällä suossa.

Kauden ennätysyleisö, 3391 maksanutta katsojaa, odotti todennäköisesti näkevänsä tiukan ja tasokkaan Mestis-kamppailun. Toisin kuitenkin kävi. Isännät olivat torstai-iltana selkeästi vieraitaan parempia, kunnon kamppailua ottelusta ei missään vaiheessa muodostunut.

KalPa sai otteluun todellisen salama-alun. Ottelua oli pelattu vain hieman yli minuutti, kun Sport-vahti Aku Limnell oli yllätetty ensimmäisen kerran. Samuli Suhonen riisti kiekon siniviivan tuntumassa ja levitti laitaan Tomi Mustoselle. Upean ottelun pelannut Sami Kaartinen sai rauhassa veivata Mustosen laukauksen paluukiekon Sport-nuottaan.

Sport sai tasoitusmahdollisuuden pari minuuttia myöhemmin, kun Henri Huohvanainen lähti kahden minuutin istunnolle koukkaamisesta. Valkopaitojen ylivoima oli kuitenkin surkeaa. Tuloksena kolme pitkää kiekkoa ja yksi laukaus, sekin ohi Pasi Kuivalaisen vartioiman KalPa-maalin.

kommentti

Paineet käyvät isompaankin egoon[lue lisää]

Avauserää mielin määrin hallinneet isännät iskivät vielä kahdesti. Ensiksi Adam Hall luuti Sami Kaartisen ampuman paluukiekon reppuun ylivoimalla. Jatkoa seurasi vain kaksi minuuttia myöhemmin. KalPan ja ehkäpä koko Mestiksen kuumin pelaaja Marko Ahosilta taisteli kiekon itselleen omassa kulmauksessa. Ahosilta nousi puoleen kenttään kunnes vapautti hienolla syötöllä Kasper Kenigin läpiajoon. Kenig ei läpiajostaan tälläkään kertaa erehtynyt. Peli oli jo ratkaisevan tuntuisesti 3-0.

KalPa päästää Sportin peliin mukaan

Moni kuopiolainen kiekkojännäri luulin pelin olevan jo ohi. Sport kuitenkin tuli kahdella salamamaalilla peliin mukaan avauserän viimeisillä minuuteilla. Erää selkeästi hallinneet kuopiolaiset sortuivat lopussa löysään puolustuspelaamiseen, jonka kotkapaidat käyttivät kiitettävän hyvin hyödykseen.

Vaasalaisten avausmaalin viimeisteli Niklas Fogström. Hän eteni Vesa Myllyahon pystysyötön jälkeen KalPa-puolustajien välistä maalintekoon. Fogströmin laukaus näytti menneen Kuivalaisen selän taakse helpohkosti. Toisaalta kunniakujan tehneet KalPa-puolustajat eivät maalivahdilleen tilanteessa apua tarjonneet.

Jatkoa seurasi vain puolitoista minuuttia myöhemmin. Kolme KalPa-pelaajaa ja kaksi Sport-peluria tekivät ruuhkaa maalin kulmalla. Valkopaitojen kakkosketjun laituri Mika Suoraniemi sai potkaistua pelivälineen maalin eteen täysin vapaaksi unohtuneelle Patrik Westerbackille. Westerback nosti kiekon varmasti yläkulmaan. Sport oli pelissä mukana.

- Meillä oli loistava peliin lähtö. Tiedettiin mitä tuleman pitää. Ensimmäinen kymmenen minuuttia pelattiin juuri niin hyvää kiekkoa kuin meidän pitikin. Turhaan otettiin Sport peliin mukaan omilla virheillämme. Annettiin kaksi todella helppoa maalia, KalPan päävalmentaja Mika Pieniniemi kommentoi avauserää.

KalPa vahva myös toisen erän alussa

KalPa aloitti myös toisen erän ryminällä. Kotijoukkue oli erittäin kevyellä jalalla liikkeellä, eikä Sport pystynyt vastamaan isäntien liikkeeseen. Toista erää oli ehditty pelata vain kaksi minuuttia, kun KalPa siirtyi 4-2-johtoon. Max Kenig nappasi Sport-puolustuksen harhasyötön siniviivalla haltuunsa. Kenig eteni b-pisteen kaarelle ja laukoi kiekon varmasti takakulmaan.

Kilpipaitojen viidettä maalia ei tarvinnut kauaa odottaa. Kaksi minuuttia myöhemmin Sami Kaartinen iski illan toisen osumansa, kun KalPan ylivoimakuvio jauhoi poikittaissyötöillä hänelle paikan maalin kulmalle. Huippuottelun pelannut Kaartinen ei erehtynyt tälläkään kertaa.

5-2-maalin jälkeen kotiyleisö uskoi taas ottelun ratkenneen. Sport kuitenkin tuli vielä kerran peliin mukaan. Vain pari minuuttia Kaartisen maalin jälkeen paloi nimittäin punalamppu KalPa-päädyssä.
Kilpipaitojen kokenut puolustaja Jermu Pisto antoi karmivan harhasyötön omalla alueella. Ottelun ylimääräisenä hyökkääjänä aloittanut, mutta toiseen erään ykkösketjuun siirtynyt Aniket Dhadphale siirsi pelivälineen välittömästi laitaan Vjatsheslav Fandulille, joka sai vapaasti viimeistellä Sportin kolmannen ja viimeisen maalin.

Toisen erän loppu oli selvästi ottelun tasaisin. Molempien joukkueiden peli oli hieman sekaisin. Urakkaa ei helpottanut vailla minkään näköistä linjaa tuominnut päätuomari Jarkko Kosonen. Välillä kentällä sai tehdä mitä tahansa, minuutti myöhemmin jäähylle joutui mitättömästä töytäisystä.

Sport putoaa lopullisesti kyydistä

Kolmas erä alkoi tutulla kaavalla. Tällä kertaa KalPa iski jo puolen minuutin pelin jälkeen. Kasper Kenig antoi upean poikittaissyötön maalin kulmalle Marko Ahosillalle, joka nosti rystyltä ohi hyvin pelanneen Aku Limnellin. Kotijoukkue johti jo 6-3.

Päätöserä jatkui isäntien komennossa. Parhaiten vaasalaisryhmän tilannetta kuvaa se, että KalPan nelosketju pyöritti pakkopeliä Sport-päädyssä lähes parin minuutin ajan. Kentällä oli kotkapaitojen ykkösvitja. Aneemisia Sportin pelaajia ei kerta kaikkiaan kiinnostanut käydä kiinni sisukkaasti liikkuneisiin KalPa-pelaajiin.

Kolmas erä mentiin KalPan kuudennen maalin jälkeen sopuisassa tahdissa. Kotijoukkue tyytyi varmistelemaan johtoasemaansa, eikä Sportkaan liiemmin hätyytellyt KalPa-maalia. Mitä pidemmälle kolmas erä meni, sitä selvemmin kävi ilmi, että Sport ei saa aikaiseksi minkäänlaista loppukiriä.

Kolmannen erän lopulla kuopiolaisryhmä iski vielä kahdesti. Vastahyökkäyksen jälkeen Kasper Kenig viimeisteli illan toisen täysosumansa. Kenigin osumaa edelsi kaksi poikittaissyöttöä Sportin alueella. Loppulukemat 8-3 viimeisteli Samuli Suhonen Mika Suoraniemen jäähyn aikana. Harjoitellussa ylivoimakuviossa Samuli Suhonen nousi maalin kulmalle. Tutkapari Sami Kaartinen ja Tomi Mustonen pelasivat kiekon nopeasti aloitusvoiton jälkeen Suhoselle, joka siirsi kiekon varmasti reppuun.

Sportin itseluottamus kateissa

Torstai-illan kamppailu oli yksipuolista tulitusta kotijoukkueelta. Kotkapaidat saivat tilanteisiinsa nähden helpolla kolme maalia. Kotijoukkue olisi sen sijaan voinut viimeistellä jopa kaksinumeroiset lukemat.

Sportin ongelmat olivat silmin nähtävissä. Joukkue ei pysynyt alkuunkaan KalPan vauhdissa mukana. Vaasalaisryhmän itseluottamus on pahasti kateissa. Pelaajat eivät yrittäneet haastaa KalPa-puolustajia edes selkeissä 1 vastaan 1 -tilanteissa, vaan kiekko lyötiin mieluummin päätyyn. Sport jätti tänään itsestään kovin vaisun kuvan. Pelaajien selät suoristuivat nopeasti, kun KalPa teki johtomaalin. Parastaan Sport ei missään nimessä näyttänyt.

- Tänään nähtiin vauhdikas kiekkopeli. Meillä on pahoja ongelmia, kuten jokainen varmasti näki. Onnittelut kotijoukkueelle ja yleisölle. Teillä on täällä mahtava joukkue. Ei pysytty vauhdissa ollenkaan mukana, Sportin päävalmentaja Juhani Tamminen kertoi.

- Tämä oli meille oikeastaan vain bonuspeli. Ei tältä reissulta paljoa ollut odotettavissa. Huomenna meillä on vastassa meidän omatasoinen vastus, ja se on meille viikon tärkein peli, Tamminen viittasi perjantain Haukat-otteluun.

- Meillä on peruspelaamisessa paljon parannettavaa. Odotusarvot olivat ehkä liian kovat. Meidän joukkueesta puuttuu selkeät johtavat pelaajat, Tamminen arvioi.

Lisähuolia vaasalaisille toi Aku Limnellin loukkaantuminen. Limnell sai kolmannessa erässä polveensa sivusidevamman ja joutui jättämään pelin kesken. Limnellin sairasloman pituus selviää vasta magneettikuvauksissa.

Kotijoukkueen valmennusryhmä oli tietenkin peliesitykseen tyytyväinen.

- Kypsää johtoasemassa pelaamista meillä läpi toisen ja kolmannen erän. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Katsojat näkivät tänään hyvän ja vauhdikkaan kiekkoillan, Mika Pieniniemi kommentoi.

Sport pelaa seuraavan ottelunsa jo huomenna perjantaina, kun Järvenpään Haukat saapuu Vaasa-Areenalle. KalPa puolestaan pelaa seuraavan kerran lauantaina FPS:n vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle