”Yhden miehen show harmittaa”

MESTIS / Raportti
KooKoo puristi viidennen peräkkäisen kotivoittonsa kaatamalla Hermeksen värikkäässä ottelussa 5-3 (2-1, 1-2, 2-0). Ottelun jälkeen puhetta aiheutti päätuomari Tatu Savolainen, joka passitti vierasjoukkueen pelaajia päätöserässä suihkuun ja jäähyaitioon hartiavoimin.

KooKoon ja Hermeksen väliset ottelut ovat olleet vuosien saatossa lähes poikkeuksetta tasaisia ja värikkäitä. Tasalukemista joukkueet lähtivät päätöserään tälläkin kertaa, eikä väriäkään puuttunut. Isännät saivat pelata käytännössä koko erän joko yhden tai kahden miehen ylivoimalla, kun päätuomari Tatu Savolainen puhalsi kokkolalaisille peräti 45 minuutin edestä rangaistuksia.

Hermes-luotsi Pasi Arvonen oli ymmärrettävästikin tuohtunut ottelun jälkeen.

– Harmittaa joukkueen puolesta valtavasti tuo yhden herran show. Olen valmentanut nyt kuusi vuotta tässä sarjassa, enkä ole koskaan nähnyt tuollaista. Toivon, että [otteluvalvoja Jouko] Palmula ottaa lusikan käteen ja katsoo videon tuomarin kanssa.

Tappiota Arvonen ei tuomarin syyksi suoranaisesti pannut, mutta lähetti terveisiä tuomaripäättäjille.

– Meni molemmin puolin, en minä sitä… Enkä ole aiemmin tällä kaudella [kritisoinut], mutta nyt on pakko – tuli sitten toimitsijakieltoa tai ei. Kyllä me Mansikan kanssa laitetaan mokaillut pelaaja katsomoon seuraavaksi peliksi, mutta…

Ottelun kovimmalta tuomiolta vaikutti hyvin pelanneen Joni Lindlöfin ulosajo juuri ennen päätöserän puoltaväliä.

– Potkaisee rännikiekkoa kulmassa ja saa ottelurangaistuksen… Pajula pääsee yksin läpi, nostaa vastustajan mailaa ja saa kakkosen koukkaamisesta, Arvonen luetteli päätään pyöritellen vähintäänkin kyseenalaisia tuomioita.

– Tuomari ei ollut ollenkaan pelin luonteeseen sopiva. Vuodesta ’74 olen katsonut, ensin pelaajana, tuo tuomari ei ollut silloin varmaan edes syntynyt.

KooKoo iskee (vain) kahdesti

Hermes aloitti ottelun vahvasti ja hyvällä liikkeellä. Kokkolalaiset toimittivatkin kiekon maaliin ensimmäisen kerran jo reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Henri Hietaharju oli kuitenkin parkkeerannut itsensä maalivahdin alueelle, joten Mikko Uusitalo sai odottaa ensimmäisen Mestis-maalinsa juhlimista vielä puolisen tuntia. Muutamaa vaihtoa myöhemmin Jani Kylmämaalle pelattiin avopaikka, mutta mies ei pystynyt hyödyntämään hyvää passia.

KooKoo pääsi vähitellen peliin mukaan. Ensimmäisen tilanteen loi röyhkeästi maalille noussut Valtteri Skyttä. Kimmo Haapa-aro ehti vielä ensimmäisenä reboundiin, muttei onnistunut ohittamaan viimeisen viikon siirtohuhujen kohteena ollutta Eero Kilpeläistä. Pian sen jälkeen KooKoon Tappara-laina Ilpo Salmivirta taklasi jäähyn arvoisesti, satutti nilkkansa ja joutui jättämään pelin kesken.

Avausmaalista vastasi KooKoo alivoimalla. Maalivahti Carl Grahn heitti purkukiekon, johon Mikko Liukkonen ei aivan ehtinyt. Sen verran hyökkääjä pääsi kuitenkin Kilpeläistä häiritsemään, että tämä tyrkkäsi kiekon suoraan Timo Nurmbergille. Sentterin mainiosta syötöstä kiekon pääsi lämäämään verkkoon hyvin taustalta noussut puolustaja Jani Keskinen.

Keskinen oli mukana myös pari minuuttia myöhemmin syntyneessä 2-0-osumassa, pidettyään kiekon yhdessä Jari Keltasen kanssa hyökkäysalueella. Liukkoselle avautui vetopaikka ja matala kuti melko pienestä kulmasta sujahti sisään. Kilpeläinen yritti napata kiekkoa hanskaansa lähes jään pinnasta.

KooKoo oli niskan päällä loppueränkin. Viime minuuteilla sillä oli jo ratkaisun avaimet käsissään kahden terävän hyökkäyksen myötä. Ensin Haapa-aro pelasi 2-1-hyökkäyksen päätteeksi tosi hyvin paikan Jukka Korhoselle, mutta nuorelle hyökkääjälle tuli hiukan liian kiire maalin edessä. Vähän myöhemmin Tatu Kattelus pääsi yrittämään 3-2-hyökkäyksestä.

Vaan kun maalit eivät kelvanneet, sai Hermes kavennuksen makoisaan paikkaan – vain kahdeksan sekuntia ennen taukosummeria. Maalissa oli mukana niin onnea kuin KooKoo-puolustuksen löysäilyäkin. Hyökkäyksen kärkenä viilettäneen Hermes-pakki Ismo Sirénin noustessa alueelle kimpussa oli kaksikin oranssipaitaa, mutta he tyytyivät vain tökkimään kiekkoa löysästi. Kokenut Sirén puolestaan törkkäsi jalkoihin jääneen irtokiekon maaliin.

Täydellinen muutos

Hermes aloitti toisenkin erän väkevästi, mutta laihoin tuloksin. KooKoo sai kiekon puolentoista minuutin pelin jälkeen ensimmäistä kertaa hyökkäysalueelle. Onnekkaasti avautuneessa tilanteessa kokkolalaisten yksinäisellä puolustajalla ei ollut juurikaan eväitä kolmea hyökkääjää vastaan ja Aapo Lampisen löysähkö veto lirui Kilpeläisen vaillinaisesta torjunnasta sisään.

Ote säilyi edelleen KooKoolla. Tyhmästä vaihtovirheestä seuranneen alivoima aikana Hermeksen maali oli pöllytä jo neljännen kerran, kun Petr Machacek kuritti tolppaa. Muutamaa minuuttia myöhemmin tsekkipakki sai nousta rauhassa parhaaseen vetopaikkaan, mutta täräytti lämärinsä päin Kilpeläistä.

Puoli hallia ehti tuuletella jo varmaa 4-1-maalia ennen erän puoltaväliä. Liukkonen ja Nurmberg karkasivat kahdestaan läpi tasavajain pelatessa, mutta onnistuivat söhlimään tilanteen totaalisesti. Liukkosen heikko syöttö kopsahti Nurmbergin luistimeen ja häneltä vielä heikompi syöttö. Tilanteessa olisi ollut aikaa vaikka pysähtyä. Hukattujen paikkojen jälkeen pelin hallinta siirtyi Hermekselle.

– Saimme 2-0-johdon kuin varkain. Aloitus oli kohtalainen, mutta numerot valehtelivat pelin luonnetta. Hermes pelasi hyvin ja ehkä 3-1-johtokin hämäsi meitä vielä lisää, KooKoon Reijo Mansikka kertasi.

Ajassa 32.31 syntynyt 3-2-kavennus oli täydellinen lahjamaali KooKoolta. Harhasyöttö oman maalin takaa suoraan karvanneen Mikko Uusitalon lapaan. Hän malttoi odottaa Grahnin ratkaisun ja viimeisteli varmasti. Heti seuraavassa vaihdossa KooKoo tarjosi tasoitusmaalia lähes yhtä järkyttävällä harhasyötöllä. Isäntien peli oli mennyt hetkessä aivan sekaisin, mistä Hermes sai luonnollisestikin hengen päälle.

Tuomari Savolaisen mielenkiintoisat ratkaisut saivat alkunsa toisen erän loppupuolella. Kahden peräkkäisen KooKoo-jäähyn johdosta Hermes pääsi kahden miehen ylivoimalle yli minuutiksi. Erikoistilanne vaikutti valuvan hukkaan, sillä pakkopeli oli todella mielikuvituksetonta ja seisovaa. Viimeisellä sekunnilla Sami Nummen aloituksen jälkeen laukoma tarkka lämäri pöllähti kuitenkin ylänurkkaan. Teemu Timoskainen hävisi aloituksen harvinaisesti Jukka-Pekka Koistiselle ja omat miehetkin ennättivät vielä maskiin.

Savolaisen pilli herkkänä

Kokkolalaisten jäähysirkus alkoi jo toisen erän lopulla. Sami Nummen kakkonen haiskahti vahvasti tasoittavalta, mutta valitus ei tuonut toivottua tulosta – vaan kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Tunteet Hermes-leirissä kuumenivat ajassa 49.59, kun Savolainen passitti kaksi kokkolalaisten maalia syöttäneen Lindlöfin suihkuun potkaisemisesta. Kukaan muu hallissa ollut tilannetta tuskin näki selvästi. Ei ainakaan Hermeksen vaihtopenkki, joka provosoi tilanteesta vielä lisäkakkosen taakakseen.

KooKoo sai pelata siis ensin täydet kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan – tuloksetta. Sen jälkeen oli vielä kolme minuuttia normaalia ylivoimaa, mutta riittävän laadukkaita paikkoja ei joukkue pystynyt luomaan.

Hermes tuntui päässeen uhkaavasta tilanteesta helpolla, etenkin kun tuomari tasoitti viheltämällä pian Tatu Katteluksen jäähylle. Vaan eivätpä jäähyt siihen loppuneet. Ensin boksiin joutui vieraista Jani Kylmämaa ja hetkeä myöhemmin Jari-Pekka Pajula. Myös jälkimmäinen rangaistus herätti närää kokkolalaisten keskuudessa, sillä vihellys kuului kun kiekon Aapo Lampiselta vääntänyt Pajula oli polkemassa läpi.

Vierailijat selvittivät tämänkin 5-3-alivoiman, mutta vain muutaman sekunnin ajaksi. Sami Nummen ottaman jäähyn aikana kahden miehen ylivoimalla jatkanut KooKoo viimein iski. Kattelus antoi nappisyötön ja Reino Soijärvi tinttasi isännät johtoon vain minuuttia ennen täyttä aikaa.

– Hermes tuli 3-1:sta 3-3:een ja sitten erittäin värikäs loppu. Onneksi ylivoima toimi sitten vihoviimein. Hyvä maalivahtipeli ja parempi viimeistely ratkaisi pelin meille, summasi Mansikka.

Kylmämaan jäähyä oli jäljellä vielä sekunti, joten KooKoo sai pelata pelin loppuun ylivoimalla. Kattelus kaunistelikin vielä lukemat viiteen kolmeen lopussa. Mikko Liukkonenkin ehti viimeisillä sekunneilla läpi, mutta Kilpeläinen kesti. Päätöserässä KooKoo taisteli vain omaa äkillistä tehottomuuttansa vastaan. Erän torjunnat nimittäin kirjattiin peräti 20-1. Jussi Halme vastasi vähintäänkin kymmenestä tuloksettomasta laukauksesta.

Ottelu syöpyy Arvosen muistiin

KooKoo on voittanut nyt seitsemästä viime pelistään kuusi. Peräkkäisiä kotivoittoja on taskussa jo viisi. Tänään joukkue nappasi täyden pistepotin kuitenkin osin onnekkaastikin. Toisen erän puolivälin jälkeen otteisiin iski todella paha hermoilu. Etenkin kuutamolla ollut Petr Machacek säikäytti yleisön muutamaankin otteeseen oman maalin edessä tapahtuneilla hasardeillaan. Myöskään pakkipari Jari Raattamalla ei ollut paras päivänsä. Sen sijaan Jani Keskinen esitti todella kypsää pelaamista.

Myös Reijo Mansikka näki pelissä paljon parannettavaa.

– Olimme tahmeita. Helpot syötötkään eivät menneet omille, mikä näkyi ylivoimalla. Hirveästi tuhrittiin. Luistelu oli tukkoista, pitää katsoa jos syitä löytyisi alkuviikon harjoittelusta. Mutta, tärkeä voitto, eikä keväällä kukaan enää muista miten pisteet tuli

– Minä kyllä muistan, keskeytti Arvonen.

Hermeksen paras pelaaja oli yritteliäs Mikko Uusitalo, jonka duuni palkittiin ensimmäisellä Mestis-maalilla. Hyökkäys olisi kuitenkin kaivannut vielä arvioimattoman ajan sivussa olleen Jani Uskin juonikkuutta sekä kuumeisen Jarno Kanteluksen taistelua. Maalia vartioineelle Kilpeläiselle ottelu ei ollut kauden onnistunein.

KooKoo juhlii ensi lauantaina 40-vuotista historiaansa ottelussa Jukureita vastaan. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti kello 15:00. Hermes yrittää puolestaan palata kahden tappion jälkeen voittojen tielle Salamoita isännöidessään.

» Lähetä palautetta toimitukselle