Jukurit latisti juhlatunnelmaa

MESTIS / Raportti
KooKoo ei kyennyt tarjoamaan 40-vuotisjuhlassaan parituhatpäiselle yleisölle kotivoittoa. Tarkka viimeistelytaito ja kurinalainen peli takasi Jukureille voiton maalein 1-5 (0-1, 1-3, 0-1).
KooKoo 40 vuotta

Juhlakalun neljä vuosikymmentä

[lue lisää]

40-vuotista taivaltaan juhliva KooKoo aloitti paikallisottelun hyvin, mutta Jukurit oli – jälleen kerran – parempi. Isännillä oli omat paikkansa, mutta viimeistelytehossa mallia olisi voinut ottaa vastustajasta. Ottelu ratkesi toisen erän alkupuolella mikkeliläisten siirryttyä kolmen maalin karkumatkalle.

– Muutimme ensimmäisen erän jälkeen peliryhmitystämme KooKoon nopeiden hyökkäykseen lähtöjen vuoksi. Pelaajat tiesivät sen jälkeen, että varmistus on kunnossa, mikä toi rohkeutta omaan hyökkäyspeliinkin. Toinen ja kolmas maali käänsivät sitten ottelun lopullisesti meille, näki Jukureiden kultasormi Risto Dufva.

Jukurit varmisteli voitolla asemiaan sarjakärjessä. Viisi edellistä kotiotteluaan voittanut KooKoo puolestaan suuntaa puolentoista viikon maajoukkuetauolle tasaisesta keskikastista.

– Olimme tänään jäljessä ihan kaikessa. Tuntuu siltä, että tauko tulee pelillisesti ihan hyvään saumaan. Torstaina pelimme jo enteili vaikka Hermes kaatuikin, mutta ei Jukureita vastaan tällaisella kävelyllä voi pärjätä, Reijo Mansikka myönsi rehellisesti.

Terve isäntä, mutta Laakso rokottaa

Avauserä oli KooKoon heiniä maalintekoa lukuun ottamatta. Innokas maalituomari ehti jo ensimmäisen vaihdon aikana väläyttää punavaloa, vaikka kulmasta heitetty kiekko käväisikin vain jukurimaalin sivuverkossa. Hetkeä myöhemmin varsin liukkaalla pelipäällä ollut Mikko Liukkonen uusi tempun ja sai kiekon veskarin selän taakse, mutta Jaakko Suomalaisen kannalta viivan paremmalle puolelle.

Pari talvea takaperin kouvolalaisyleisön suosikiksi itsensä torjunut Suomalainen piti Jukureita mukana pelin alussa. Liukkonen karkasi erän aikana kahdesti läpiajoon erinomaisista lättysyötöistä, muttei onnistunut maalaamaan. Ylivoimalla Liukkonen pelasi avopaikan Jari Raattamalle, mutta konkaripakin kuti meni selvästi ohi. Myös Valtteri Skyttä työllisti Suomalaista YV-laukauksellaan.

Jukurit sai ensimmäisen paikkansa vasta erän lopulla, tasavajain pelatessa. Carl Grahn kesti kuitenkin vaarallisen 3-1-hyökkäyksen.

– Ensimmäinen erä oli ehkä jopa aavistuksen verran kotijoukkueen hallintaa ja KooKoo sai muutaman maalipaikankin. Ihan erän lopussa saatu maali oli tavallaan yksi piste tässä pelissä. Meidän kannaltamme se tuli hyvään ja vastustajan kannalta tietysti pahimpaan mahdolliseen saumaan, Dufva kertasi.

Niinpä niin. Jukurit teki ylivoimamaalin ajassa 19.54 melko onnekkaasti. Markku Erholtz piti ensin kiekon hyvin hyökkäysalueella ja laukoi. Antti Laakso ohjasi kudin verkkoon, yhden käden otteella kurottaen – ja vieläpä selin tilanteeseen.

Jukurit karkaa tavoittamattomiin

Jos oli avauserän loppu KooKoon kannalta harmittavin mahdollinen, ei paljon heikommin olisi voinut toinenkaan kaksikymppinen alkaa. Linjaansa läpi ottelun tiukentanut Ville Vuohtoniemi nimittäin passitti Reino Soijärven ja Jussi Halmeen rangaistusaitioon kymmenen sekunnin välein toisistaan.

Jukurit vaikutti jo hukkaavan kahden miehen ylivoimansa, mutta osui lopulta. SaiPa-laina Joni Tuominen laukoi viivalta ja vielä viime kaudella kouvolalaisia edustanut Niko Kantelinen oli reboundruuhkassa vikkelin.

– Toinen kerta kohti maalia ja sisään. Sen jälkeen ryhdyimme pelaamaan kurittomasti, tiivisti Mansikka lievästi karrikoiden.

Kokenut Antti Laakso lisäsi ottelun toisella ja kauden viidennellä maalillaan vieraiden johdon 0-3:een viisi minuuttia myöhemmin. Sinikeltapaidat loivat painetta KooKoo-maalille ja Laakso latasi hässäkän keskeltä.

Jäähyjen merkeissä kulkeneen loppuerän aikana maalipaikkoja syntyi molemmille joukkueille. KooKoon ainokaisesta vastasi ylivoimalla Jussi Halmeen laukauksen sisään siirtänyt Ilkka Saarela. Osuma oli kuitenkin laiha lohtu, sillä Jukurit piti johtonsa entisellään maalaamalla siirretyn rangaistuksen aikana kymmenen sekuntia ennen taukosummeria. Kiekko näytti tilanteessa jo karkaavan, mutta Mikko Mäenpää kaarsi hyvin ja laukoi tarkasti ranteella.

Erän parhaasta paikasta maalia ei kuitenkaan syntynyt. Petri Lehtonen nimittäin karkasi läpiajoon Jukureiden pelattua kolmella neljää vastaan. Samuli Piiroinenkin ehti vielä mukaan rangaistusaitiosta, mutta Grahn kesti sentterin itsekkään yrityksen.

seurannassa

Erikoistilanteet ratkaisevassa roolissa

[lue lisää]

”Hyvä kun taklataan”

Peli oli selvä jo ennen päätöserää. 1-5-loppulukemat Jukurit iski heti sen alkuun. Grahn selvitti ensin mikkeliläishyökkääjän nousun maalille, mutta Olli Sipiläinen pelasi tilanteen loppuun. Myöhemmin Mika Niemi sai marssia kunniakujaa pitkin halki kentän, mutta tuloksetta.

Eikä Jukurit olisi lisämaaleja kaivannutkaan, vaan tiivis oman pään peli oli selvässä johdossa tärkeämpää. KooKoon puhti oli puolestaan jo kateissa, eikä kiriä olisi peräti kuuden kärsityn kaksiminuuttisen johdosta voinutkaan syntyä. Jaakko Suomalainen joutui koko erän aikana torjumaan vain kertaalleen, silloinkin siniviivan takaa lähteneen kudin.

– AV-taistelumme toisessa erässä oli loistavaa ja loppupelihän oli aika rikkonaista. Viimeinen erä oli pelkkä muodollisuus, mutta puolustuksemme ei auennut sen aikana kertaakaan.

Peli oli vielä toisessa erässä sen verran tiukkaa, että kaukalossa nähtiin jo hiukan kuuminakin käyneitä tunteita. Teemu Sompin lujaa päätylaudoitukseen taklanneen Esa Hämäläisen askeleet veivätkin pelirangaistuksen myötä kohti pukukoppia jo vajaan puolen tunnin pelin jälkeen. Dufva ei ollut erityisen halukas kommentoimaan tilannetta, mutta oli tyytyväinen joukkueen nykyiseen, aiempaa fyysisempään ilmeeseen.

– Hyvä kun taklataan. Haluamme antaa painetta: täysillä päin ja pitää tuntua.

Dufvan vihjailu mahdollisesta selänkääntämisestä sai Mansikankin kommentoimaan.

– Ei nämä kyllä sattumaa ole, kun muistetaan harjoituspelitkin…

Jo aiemmin KooKoo-otteluissa roppakaupalla jäähyjä viheltäneen Vuohtoniemen iltapuhteesta voi olla montaa mieltä. Yleisimmät tunnot hallissa olivat kuitenkin harmistuneet, sillä tiukka linja ei ollut välttämättä aina tasapuolinen. Yksi selvä virhekin tuomarille kävi, virhe joka vieläpä kertautui Tatu Katteluksen käytöskympin muodossa.

Vuohtoniemi vihelsi toisen erän loppupuolella pelin poikki KooKoon hyökätessä, kun jukurihyökkääjä oli maannut jään pinnassa jo hyvän tovin. Oranssipaitojen kapteeni protestoi vihellystä ainakin aiheesta, tyylihän jäi ulkopuolisille tietty tuntemattomaksi, sillä viirupaita ei toiminut sääntökirjan mukaisesti:

”…peli katkaistaan, kun loukkaantuneen pelaajan joukkueella on kiekko hallussaan, ellei joukkue ole maalintekotilanteessa. […] Jos on ilmeistä, että pelaaja on vakavasti loukkaantunut, erotuomari ja/tai linjatuomari katkaisee pelin välittömästi.”

”Liigan ja Mestiksen tasoero ennätyspieni”

Jukurit on tiedetty sarjan parhaaksi joukkueeksi – ja ennen kaikkea tasaiseksi sellaiseksi. Tämänkertaisen voittonsa se ottikin nimenomaan joukkueena. Jaakko Suomalainen napsi avauserässä avaintorjunnat, kokeneet hyökkääjät tekivät ratkaisuosumat ja lopusta huolehti tiivis ja äärimmäisen kurinalainen viisikkopeli. Yksilöistä kukaan ei noussut selvästi ylitse muiden, vaikka esimerkiksi Niko Kantelinen olikin varustettu aivan eri luokan pelihuumorilla kuin viime talvena KooKoossa.

Kotijoukkueen pelaajista puhtaat paperit ansaitsee jälleen kerran miehen työn raatamisellaan tehnyt Kimmo Haapa-aro. Mikko Liukkosen luisteluvoima oli avauserässä aivan omaa luokkaansa, mutta mies hukkasi paikkansa ja vajosi myöhemmin muun joukkueen tasolle. Valtteri Skytän johtama nuorisokenttä täytti jälleen paikkansa ja kiitti ylivoimavastuusta maalilla.

Sairastupaansa tyhjäksi saaneelta Jukureilta sivussa olivat loukkaantumisten vuoksi vain hyökkääjät Petri Koskinen ja Janne Jaakkola. Vähälle vastuulle KooKoossa jäänyt Jami Miettinen puolestaan hakee peliaikaa parin seuraavan ottelun ajan Kotkan Titaaneista. Nilkkansa torstaina loukanneen Ilpo Salmivirran tilanteesta tiedetään taas enemmän ensi viikolla.

Juhlaottelu oli kerännyt Kouvolan jäähallin lehtereille lähes kaksituhatta silmäparia. Vauhdikas ensimmäinen erä toimikin hyvänä mainoksensa Mestis-kiekolle. Valitettavasti rikkonaisesta toisesta ja seisahtuneesta kolmannesta erästä ei voinut ainakaan kouvolalaisittain sanoa samaa. Mestiksen tämän päivän taso herätti keskustelua ottelun jälkeen.

– Olen valmentanut sarjassa vuodesta 1994 asti. Yhtenäkään niistä vuosista liigan hännän ja Mestiksen kärjen välinen tasoero ei ole ollut näin pieni. Taktisessa kypsyydessä ja pelikäsityksessä on noustu samalle tasolle, vaikka liigassa tietysti parempia pelaajia onkin. Se on yksi suomalaiskiekkoilun voimavaroista, että liigan alapuolella on näin hyvä sarja, kehui Dufva.

– Tietysti nuo niin sanotut ”ykkös-kakkosketjut” erottuvat liigajoukkueista, mutta kyllä jokaisesta Mestis-joukkueesta löytyisi monta pelaajaa niihin, Mansikka muistutti.

KooKoo palaa kaukaloon 15.11. Turussa. Jukurit kohtaa vielä ennen taukoa Salamat kotihallissaan tiistaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle