Sport voitti hyvin taistelleen Haukat

MESTIS / Raportti
Pelin ennakkoasetelmat oli selkeät; ottelussa olisi vain yksi voittajasuosikki ja vaasalaisyleisö odotti näkevänsä maalikarkelot. Toisin kävi. Pisteet jäi toki Vaasaan, mutta Haukat laittoi miehekkäästi kampoihin.

- Tällaiseen peliin lähtökohta on äärimmäisen vaikea. Kaksi huippupeliä kotona alla, vastassa sarjan häntäpään joukkue, joka on voitettu kahdesti vieraissa. Peliin valmistautuessa sarjataulukkoon ei saisi kiinnittää mitään huomiota, mutta ekan erän perusteella tuntui että sitä oli vilkuiltu, totesi pelin jälkeen Sportin peliä johtanut Mikko Manner.

Haukat aloitti maalinteon

Vastoin ennakko-odotuksia Haukat aloitti pelin pirteästi. Haukkojen kokoonpanosta puuttuvia pelaajia paikkasi neljä A-junioreista nostettua pelaajaa, jotka näyttivät heti pysyvänsä myös miesten pelin vauhdissa.

Ottelun maalinteon aloitti vierasjoukkue Haukat. Haukat pääsi ylivoimalle Viktor Blinovin jouduttua jäähylle koukkaamisesta. Haukat sai heti ylivoimapelinsä pyörimään mallikkaasti. Haukkojen Riku Rahikainen piti kiekkoa maalin takana ja yritti syöttöä maalin eteen. Kiekko muutti suuntaa syötönyrityksessä ja harhautti Sami Heinosen totaalisesti. Kiekko jäi kuin tarjottimelle Janne Lehtiselle, joka tuikkasi avoimesta etukulmasta kiekon pömpeliin.

Peli jatkui vauhdikkaana ja viime aikoina hurjaan vireeseen yltynyt Patrik Westerback järjesteli kotijoukkueelle alati vaarallisia tilanteita. Tasoitusmaalin toteutti kuitenkin maestro itse. Vesa Myllyahon aggressiivinen karvaus tuotti hyökkäyssiniviivalla tulosta ja amerikkalaislaituri Aniket Dhadphale pääsi puolittain karkuun. Haukat-puolustajan blokattua laukaisupaikan, Dhadphale antoi loistavan poikittaissyötön maalin takakulmalle liukuneelle Westerbackille. Haukkojen maalilla läpi ottelun loistanut Heikki Kokkonen ei voinut kuin katseellaan seurata, kun Westerback ujutti kiekon tyhjään maaliin.

Toiseen erään Sport sai tarvittavan lisävaihteen päälle ja alkoi viemään ottelua. Maalivahtien torjuntalukemat kertovat erän kulusta paljon: Sportin maalissa Sami Heinosen tarvitsi puuttua peliin vain kertaalleen Kokkosen torjuessa huikeat 17 kertaa. Sport onnistui erässä vain kahdesti maalinteossa, ei vähiten hienosti pelanneen järvenpääläispuolustuksen ja upeasti torjuneen Kokkosen vuoksi.

Kotijoukkueen toinen maali oli kolmosketjun taidonnäyte. Maalintekijäksi kuulutettiin ensin räväkästi esiintynyt Kristian Hjerpe, mutta oikea maalintekijä oli Hjerpen laukauksen verkon perukoille ohjannut Miro Laitinen. Toinen erä oli hieman sekava tuomarin viheltäessä peräti kolme kaksiminuuttista liian usean kenttäpelaajan vuoksi. Kaksi rangaistuksista vihellettiin Sportille ja yksi Haukoille. Haukkojen kärsiessä joukkuerangaistustaan, läimäytti Sport ottelun lopullisen niitin. Osuman viimeisteli Aniket Dhadphalen loistosyötöstä takakulmalle liukunut Chris Allen, joka nosti kiekon läheltä maalin kattoon.

Viimeinen erä oli lopen väsynyttä kiekkoilua, mutta Haukat taisteli kunnialla loppuun saakka. Erän ainoat tilastomerkinnät tulivat jäähyistä ja Haukkojen erän lopussa ottamasta aikalisästä.

Lehdistötilaisuudessa sanottua

Pelin jälkeen molempien joukkueiden valmentajat olivat varsin tyytyväisen oloisia ottelun lopputulokseen.

- Pidin tänään joukkueen asenteesta. Kukaan yleisöstä tuskin odotti muuta lopputulosta kuin kotijoukkueen voittoa, mutta taisteltiin tänään kuitenkin hyvin. Varsinkin maalivahti Heikki Kokkonen piti joukkuetta pystyssä ja antoi mahdollisuuden taistella jopa pisteistä, totesi pelin jälkeen Haukkojen päävalmentaja Jan Lehti.

- Tämä ottelutauko tulee todella hyvään saumaan. Meiltä puuttuu normaalista kokoonpanosta kahdeksan pelaajaa ja nyt on hyvää aikaa parannella paikkoja. Uskoisin tauon aikana ainakin muutaman pelaajan palaavan kokoonpanoon, Lehti totesi.

- A-nuorista nostetut pelaajat täyttivät ruutunsa hienosti. Monet pelasivat ensimmäistä kertaa miesten tasolla ja aiemmat korkeimman tason pelit on pelattu A-nuorten divarissa. Siihen nähden mahtava suoritus monelta, Lehti kehui vielä erikseen joukkueen tuoretta kaartia.

Sportin peräsimessä Juhani Tammista tuurannut Mikko Manner jakoi tunnustusta omilleen ja vierailijoille.

- Oman joukkueen asenne ei ollut alkuun paras mahdollinen. Toiseen erään saatiin sopiva draivi päälle ja tehtiin tarvittavat maalit. Tammista mukaillen tämä peli on pitkälti kiinni pääkopan toimimisesta.

- Vieraat pelasivat hienosti ja varsinkin ottelun ensimmäisessä erässä oltiin liikaa edellisten ottelujen lumoissa.

- Joukkue pääsee tauolle paremmista asemista kuin pitkään aikaan. Tästä on hyvä jatkaa perustreenaamisen merkeissä ja sorvata pelikuvioita kohdalleen. Joukkueen pelitapa toimii hyvin juuri nyt ja kotipeleissä sytytään hyvään lentoon. Vielä kun sama taistelu saataisiin toimimaan vieraskentillä.

Mestis siirtyy maaottelutauolle.

» Lähetä palautetta toimitukselle