KalPa menee menojaan

MESTIS / Raportti
Kenties viimeissä Kupitaalla pelatussa TuTon ottelussa Kuopion KalPa siirtyi jo kahden ottelun johtoon kukistamalla TuTon lukemin 1-3. Ottelun käännekohta oli KalPan salama-alku.

Ottelu alkoi vierasjoukkueen kannalta mitä parhaimmalla tavalla. TuTolle tuli kiekonmenetys keskialueella ja KalPan ykköskentän keskushyökkääjä Ville Hämäläinen pääsi yksi vastaan yksi hyökkäykseen. Siinä Hämäläinen vei totaalisesti Juha Peltosen kahville ja harhautti TuTon maalissa olleen Sami Heinosen jäihin ja tuuppasi kiekon pienellä veivillä maaliin. Ottelua oli pelattu vain 37 sekuntia.

- Se maali tuli niin pahaan paikkaan kun olla ja voi, kun pelataan pudotuspeleissä. Tietty luottamus omaan tekemiseen oli aika kova tuon Kuopion reissun jälkeen. Se maali torpedoi sen ihan täysin, TuTon valmentaja Ismo Lehkonen manaili.

TuTolla oli mahdollisuus tasoittaa, kun Tero Forsell oli jätetty aivan yksin maalin eteen, mutta Forsell laukoi hyvien veivien jälkeen napakan vedon tolppaan.

- KalPa sai siihen ekaan vaihtoon kaksi ylivoimahyökkäystä ja tämä Murphyn laki on sellainen, että ne tekivät sitten toisesta maalin. Ei tuon tasoista joukkuetta voi päästää ylivoimahyökkäyksiin heti ottelun alussa - vaikka kotona pelataankin. Se oli oikeastaan pirun paha juttu. KalPa sai siitä sen itseluottamuksen päälle ja pystyi pelaamaan sitä omaa pelaamistaan, kun siellä oli plusmerkkinen numero siellä taululla, Lehkonen sanoi.

KalPan toinen maali oli myös hieno. Kasper Kenig syötti maalin takaa B-pisteellä olevalle Marko Ahosillalle, jonka polvillaankin ollessa laukoi hienon one-timerin etukulmaan TuTon Ville Piekkolan vienoista estelyistä huolimatta.

- Ei me oltaisi voitu parempaa lähtöä pelille saadakaan, kun saatiin ensimmäiseen vaihtoon maali. Se osaltaan kevensi meidän tekemistä ja antoi intoakin lisää. Koko ensimmäinen erä oli meiltä hyvä. Äärettömän tyytyväinen olen ilmeeseen. Meillä oli hyvä valmistautuminen ja joukkue teki hyvän työn valmistautuessaan tähän vaikeaan vierasotteluun. Todella tyytyväinen olen tämän illan esitykseen, sanoi Mika Pieniniemi rauhalliseen tapaansa.

Toisen erän alkuun TuTo tuli kovalla sykkeellä. TuTon ansaittu kavennus syntyi ylivoimahyökkäyksen tuloksena, kun Timo Salo ja Tapio Laakso karkasivat Samuli Suhosta vastaan ylivoimahyökkäykseen. Salo syötti tarkan syötön Laaksolle, joka ohjasi kiekon rystyltä maalin kattoon.

Isäntien riemu jäi lyhytaikaiseksi, kun Jussi Rantalan jäähyn juuri umpeuduttua KalPa iski taas. Sami Heinonen purki kiekon maalin takaa huolimattomasti ja KalPa sai tilanteen päälle. Maalin takaa Sami Kaartinen syötti Ville Piekkolan jaloista B-pisteiden väliin nousseelle Aki Korhoselle, joka latasi vastakiekkoon pelivälineen kolmannen kerran ohi Heinosen.

- TuTo tuli sitten äärettömän hyvin siihen toiseen erään ja sai varmasti ansaitun kavennusmaalin siihen. Toisen ja kolmannen erän aikana molemmilla oli omat paikkansa; meillä ehkä ne paikat keskittyivät siihen toiseen erään, KalPan Pieniniemi arvioi.

KalPa pudottaa kierroksiaan

Kolmannen erän alussa TuTolla oli paikka päästä peliin mukaan, kun Timo Salo sai kiekon maalin edessä, veti oikeaoppisesti hyvällä sivuttaisliikkeellään Kuivalaisen jäihin ja heitti kiekon kohti aivan tyhjää verkkoa - tolppaan.

Erän loppua kohti KalPa pudotti kierroksiaan alaspäin ja passivoitti peliään selvästi. TuTo hakkasi päätänsä kuopiolaisten siniviivalla odottavaan pelaajamuuriin. Kyse ei ollut pelkästään vierasjoukkueen strategisesta neroudesta, vaan TuTo itse ajautui aina kiekkoa sisääntuodessaan pahimpiin pelaajaruuhkiin ja peli meni parhaimmillaankin kulmissa hieromiseksi ja kiekon potkimiseksi.

TuTon parhaimmat olivat aivan ehdottomasti neloskentän nuoret. Tapio Laakso, Tobias Kauppinen ja Timo Salo pelasivat ennakkoluulottomasti läpi ottelun ja loivat joukkueensa parhaimmat maalipaikat. Petri Tähtisalo pysyi hyvin kuopiolaisten kovassa luistelussa mukana ja ajeli komeasti Pasi Kuivalaisen ensimmäisessä erässä.

Ville Piekkola oli tänään TuTon heikoin lenkki ja oli henkilökohtaisesti vastuussa KalPan kahdesta maalista. Toisessa maalissa hän tyytyi tuuppimaan syöttöä odottelevaa Marko Ahosiltaa sen sijasta että olisi pelannut tämän mailan pois. KalPan kolmannessa maalissa Piekkola epäonnistui pitämään maalin kulmaa ja syöttö meni B-pisteiden välissä päivystävälle Aki Korhoselle.

-Me jouduttiin vähän improvisoimaan kun se alku ei ollutkaan paras mahdollinen ja sitten se meni vähän sellaiseksi raivoamiseksi. Kiihkojääkiekkoa, jossa se kiihko ei ollut kovin hallittua. Kesti kauan, että päästiin takaisin raiteille. Tuo viimeinen kymppi oli sitä meidän omaa pelaamista. Niin kauan se kesti. Paljon hyviä juttuja oli ja lauantaina taas pelataan. Se ei ole ohi ennen kuin pulska rouva on laulanut - kuten Amerikassa sanovat, Lehkonen sanaili.

Marko Ahosilta oli vierasjoukkueen paras. Mies laukoi terävästi ja vaarallisesti ja loi ketjukavereilleen hyvin paikkoja. Ketjun sentteri Ville Hämäläinen oli erittäin vahva aloitusympyrässä.Myös ylimääräisenä hyökkääjä esiintynyt Timo Kuuluvainen esiintyi harvoissa vaihdoissaan erittäin energisesti ja laukoi pari kertaa pirullisesti.

KalPasta paljon kehutut/kohutut NHL-tähdet olivat varsin vaisuja. Eritoten Sami Kapasta ei kentältä meinannut erottaa kuin todella syvälle vedetystä kypärästä. Mestiksen pistepörssin voittanut Tomi Mustonen oli Kapastakin enemmän unten mailla ja tyytyi luistelmaan kasia keskialueella odottaen itsekkäästi syöttöä.

- Samanlaisia nämä pelit on ollut: hyvätasoisia ja vauhdikkaita. Oikeastaan me oltiin tänään parempia kuin oltiin tiistaina Kuopiossa. Silloin TuTo yllätti meidät aivan totaalisesti aktiivisuudellaan ja kovalla yrityksellään. Tänään me osattiin tietyllä tavalla odottaa mitä tuleman pitää, Pieniniemi kertoi.

Yksi illan onnistujista oli pääkaupunkiseudulta kotoisin ollut päätuomari Ville Vuohtoniemi. Vuohtoniemi salli pudotuspelien hengessä erittäin kovan pelin, mutta piti oikea-aikaisilla vihellyksillään ja puhutteluillaan varsin kuumalta vaikuttaneen ottelun läpi illan tiukasti näpeissään. Kelpo suoritus päätuomarilta.

Lehkonen ei myöntänyt, että TuTon joukkueen olisi vallannut jo tappiomieliala.

- En mä tiedä. KalPa on aika vahva. Eiköhän meidän jätkät ole heittäneet jo pyyhkeen kehään (naurua). Ei vaan - kuten näkyi tuon viimeisen kympin aikana, niin ei se meidän fysiikasta ole kiinni. Siinä oli hyviä paikkoja tehdä pesiä. Kovan päivätyön saa KalPa tehdä lauantaina jos meinaa sen pelin voittaa. Turha lähteä mihinkään pyhäkoulureissulle katselemaan ja pyytämään nimikirjoituksia. Sen aika on sitten kun pelit on pelattu.

» Lähetä palautetta toimitukselle