TPS:n nuoret ottivat omansa - HPK kaatui saappaat jalassa
TPS marssi nuorten Suomen mestariksi suoraan voitoin 3-0. HPK pisti kuitenkin viimeiseen asti hanttiin ja teki viimeisestä ottelusta kunnon kamppailun.
Turkuhallissa oli kasassa kaikki suuren urheilujuhlan elementit.
Ottelua oli saapunut seuraamaan 10620 katsojaa.
Äänekäs kannattajakatsomo hiljeni, kun Julius Vähätalo tarvitsi lääkärin apua.
Ensimmäinen erä oli maaliton. Syynä siihen oli lähinnä TPS:n heikko osumatarkkuus.
Toisessa erässä alkoi verkko soida.
Avausmaalin iski Oskari Siiki.
Elias Karvonen siirsi Palloseuran jo kahden maalin johtoon.
Ja sehän kelpasi TPS-Kissoille.
Eivätkä kannattajatkaan olleet pahoillaan.
Tunteen paloakin nähtiin, kuten finaalisarjaan kuuluu.
Joonas Toivonen piti torjunnoillaan Kerhon mukana ottelussa.
TPS tuli kolmanteen erään vahvasti. Vähätalo pääsi tuulettamaan syöttämäänsä Siikin osumaa.
Matias Lehtosen tekemän 4-1-osuman jälkeen moni oli valmis jakamaan kannun turkulaisille.
Maalin syöttänyt Niklas Salo levitoi ketjukavereiden kanssa samalle korkeudelle juhlimaan.
Kissatkin notkistelivat jo mesturuusjuhlia varten.
HPK oli eri mieltä kannun kohtalosta.
Peli meni jännäksi, kun kiekko löysi tiensä Aleksandar Georgijevin taakse kolmannen kerran.
Mikko Rantanen totesi tilanteen mennnen hankalaksi.
Matias Lehtonen hyvästeli HPK-puolustuksen ja ratkaisi ottelun tyhjään maaliin.
Hämeenlinnalaisten aitiossa tiedettiin, mikä on lopputulema.
Summerin soidessa alkoivat mustavalkoiset juhlat.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Täpötäysi Isomäki pääsi juhlimaan − Ässät vei U20 SM-sarjan mestaruuden
Muut Sarjat | 12.4.2024 21:51