Mielipide

Haapakosken ympyrä sulkeutui

LIIGA, Muut Sarjat / Kolumni
TPS:n A-junioreiden päävalmentaja Mikko Haapakoski sai juhlia tiistaina suomenmestaruutta. Turkulaisten edustusjoukkueen apuvalmentajana kautensa aloittanut Haapakoski kulki pitkän matkan yhden kauden aikana ja sai lopulta viimeisen naurun.

TPS:n edustusjoukkue avasi kauden lähes täydessä Turkuhallissa viime kauden mestaria Kärppiä vastaan. Joukkueeseen oli kesän aikana laitettu rahaa ja paperilla kokoonpano näytti iskukykyiseltä. Sitä myös ensimmäinen ottelu antoi odottaa, vaikka tappio kotiavauksessa tulikin.

Kai Suikkasen apuvalmentaja Mikko Haapakoski oli täynnä energiaa. Kausi oli alkanut ja kaikki näytti hyvältä, vaikka palaneen käryä oli havaittavissa jossain kauempana. Liigan kauden suurin yleisömäärä antoi kotiavauksessa tunnustusta turkulaismiehistölle, vaikka Kärpät oli parempi lukemin 5-2.

Kun juna lähtee väärään suuntaan, on sitä kovin vaikea pysäyttää. Matto vedettiin lopullisesti valmennusjohdon alta marraskuussa, kun joukkue ei pystynyt voittamaan yhtäkään ottelua vieraskaukalossa. Sarjasijoitus oli tuohon aikaan yhdeksäs.

Se edustusjoukkueen kaudesta, kaikki tietävät miten siinä lopulta kävi. Hallilta poistui pettynyt mies. Haapakoski sai kuitenkin mahdollisuuden jatkaa TPS:n A-junioreiden kanssa, kun entinen valmentaja Miika Elomo siirtyi edustusjoukkueen peräsimeen. Elomon tarina ei kovin kaksisesti päättynyt.

Haapakoski nieli pettymyksensä ja jatkoi työskentelyä A-junioreiden kanssa. Nuori turkulaismiehistö oli pelannut voitosta voittoon alkukaudesta, mutta valmentajan vaihtuminen sekoitti pakan.

Lopulta Haapakoski joutui tilanteeseen, johon kukaan valmentaja ei halua. Edustus vei päävalmentajan parhaat syömähampaat. Suurella rahalla Turkuun tuodut pelimiehet saivat yksi toisensa jälkeen lähteä kopista ja tilalle nostettiin omia junnuja.

A-juniorit taistelivat itsensä lopulta runkosarjassa viidenneksi. Seura teki loppukaudesta ainoan oikean ratkaisun, kun se päätti panostavansa A-junioreihin edustuksen kustannuksella. TPS pelasi Liigaa kolmella kentällisellä, mutta se oli siinä tilanteessa ainoa oikea ratkaisu. Haapakoski sai iskukykyisen joukkueen jälleen jalkeille pudotuspelien kynnyksellä.

Loppu olikin historiaa. Yli 10 000 katsojan edessä suomenmestaruutta juhlinut päävalmentaja Haapakoski oli käynyt läpi vaikean kauden. Mielialat hyppelivät varmasti oululaislähtöisellä valmentajalla laidasta laitaan, mutta vaikeudet kasvattavat ja lopputuloksen pystyi lukemaan Haapakosken kasvoilta.

− Kyllä se hymy nyt irtoaa. Pelaajille tämä on suuri riemu, mutta valmentajalle tämä on kuin ilmapallosta lähtisi ilmat pihalle, Haapakoski iloitsi huojentuneena Turkuhallin jäällä kultamitali kaulassa.

Haapakoski kertoi Ylelle Liiga-kauden loppupuolella pettymyksestään ja siitä, ettei ura ainakaan jatku Turussa. Lopulta Haapakosi sai näpäytettyä Palloseuraa ja naurettua viimeisen naurun. Pokkaamalla kullan ja sanomalla kiitos ja näkemiin. Sen herra oli ehdottomasti ansainnut.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös