Pudotuspelit 2018: LIIGA

Pudotuspelit-jutut

Kolumni
Kärppien esimerkki loisti myös kaukalon ulkopuolella
29.4.2018 14:46
Oulun Kärpät oli viime kaudella Liigan pelillinen edelläkävijä ja ajoi positiivisia asioita myös pelin ulkopuolella. Joukkueen henkinen hyvinvointi oli suuri voimavara matkalla mestaruuteen.
Kuvakooste
Näin Kärpät ratkaisi Suomen mestaruuden — Aleksi Mäkelä nousi oululaisten sankariksi
27.4.2018 7:05
Kärpät nappasi eilen Hakametsässä historiansa kahdeksannen Suomen mestaruuden otteluvoitoin 4-2. Kuudes finaali eteni pitkään maalittomana, kunnes puolustaja Aleksi Mäkelä iski voittomaaliksi jääneen osuman alle viisi minuuttia ennen kolmannen erän loppua.
Yleinen kuvakooste
Kärpät juhli mestaruutta Hakametsässä
26.4.2018 23:39
Kärppien voitettua Tapparan finaalisarjan kuudennessa kamppailussa oli mestaruusjuhlien aika. Tähän koosteeseen on kerätty tunnelmia jäältä ja hieman katsomonkin puolelta.
Haastattelu
Pudotuspelien arvokkaimpana palkittu Junttila: "Ei tähän voittamiseen ikinä totu"
26.4.2018 22:31
Yksi Kärppien mestaruuden arkkitehdeistä oli kultakypärää kantanut Julius Junttila. Yhden Luleåssa vietetyn kauden jälkeen Ouluun palannut Junttila nappasi mestaruuden lisäksi myös Jari Kurri -palkinnon.

Pudotuspelit-ottelut

loppuottelut
To 26.4. loppuottelut 18.50 Tappara TAP 0 - 1 KÄR Kärpät
Ti 24.4. loppuottelut 18.50 Kärpät KÄR 4 - 5 TAP Tappara
Ma 23.4. loppuottelut 18.50 Tappara TAP 2 - 0 KÄR Kärpät
La 21.4. loppuottelut 17.20 Kärpät KÄR 2 - 1 TAP Tappara JE
To 19.4. loppuottelut 18.50 Tappara TAP 2 - 4 KÄR Kärpät
Ti 17.4. loppuottelut 18.50 Kärpät KÄR 3 - 0 TAP Tappara
pronssiottelu
Pe 20.4. pronssiottelu 18.50 TPS TPS 2 - 3 IFK HIFK JE
välierät
La 14.4. välierät 17.20 Kärpät KÄR 2 - 1 IFK HIFK
To 12.4. välierät 18.50 HIFK IFK 4 - 3 KÄR Kärpät JE
Ke 11.4. välierät 18.50 Kärpät KÄR 2 - 1 IFK HIFK JE
Ma 9.4. välierät 18.50 HIFK IFK 4 - 1 KÄR Kärpät
Ma 9.4. välierät 18.50 Tappara TAP 6 - 5 TPS TPS JE
La 7.4. välierät 17.20 TPS TPS 1 - 2 TAP Tappara
La 7.4. välierät 17.20 Kärpät KÄR 3 - 0 IFK HIFK
Pe 6.4. välierät 18.50 Tappara TAP 3 - 0 TPS TPS
To 5.4. välierät 18.50 HIFK IFK 3 - 4 KÄR Kärpät JE
Ke 4.4. välierät 18.50 TPS TPS 2 - 3 TAP Tappara JE
Ti 3.4. välierät 18.50 Kärpät KÄR 1 - 4 IFK HIFK
puolivälierät
To 29.3. puolivälierät 18.50 HIFK IFK 2 - 1 JYP JYP
To 29.3. puolivälierät 18.50 SaiPa SAI 1 - 2 TPS TPS JE
To 29.3. puolivälierät 18.50 KalPa KAL 3 - 4 TAP Tappara
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 Kärpät KÄR 5 - 1 ÄSS Ässät
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 Tappara TAP 1 - 3 KAL KalPa
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 JYP JYP 6 - 7 IFK HIFK JE
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 TPS TPS 0 - 2 SAI SaiPa
Ma 26.3. puolivälierät 18.30 HIFK IFK 4 - 1 JYP JYP
Ma 26.3. puolivälierät 18.30 KalPa KAL 0 - 3 TAP Tappara
Ma 26.3. puolivälierät 18.50 Ässät ÄSS 1 - 3 KÄR Kärpät
Ma 26.3. puolivälierät 18.50 SaiPa SAI 3 - 1 TPS TPS
La 24.3. puolivälierät 17.00 JYP JYP 4 - 3 IFK HIFK JE
La 24.3. puolivälierät 17.00 Tappara TAP 4 - 3 KAL KalPa JE
La 24.3. puolivälierät 17.20 Kärpät KÄR 3 - 1 ÄSS Ässät
La 24.3. puolivälierät 17.20 TPS TPS 7 - 0 SAI SaiPa
Pe 23.3. puolivälierät 18.50 KalPa KAL 4 - 3 TAP Tappara
Pe 23.3. puolivälierät 18.50 HIFK IFK 1 - 2 JYP JYP JE
To 22.3. puolivälierät 18.50 Ässät ÄSS 3 - 2 KÄR Kärpät
To 22.3. puolivälierät 18.50 SaiPa SAI 5 - 6 TPS TPS
Ke 21.3. puolivälierät 18.50 Tappara TAP 3 - 2 KAL KalPa
Ke 21.3. puolivälierät 18.50 JYP JYP 1 - 2 IFK HIFK
Ti 20.3. puolivälierät 18.50 Kärpät KÄR 4 - 1 ÄSS Ässät
Ti 20.3. puolivälierät 18.50 TPS TPS 4 - 3 SAI SaiPa JE
Pudotuspelit, 1. kierros
La 17.3. Pudotuspelit, 1. kierros 17.20 SaiPa SAI 3 - 2 PEL Pelicans JE
To 15.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.30 Pelicans PEL 3 - 0 SAI SaiPa
To 15.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.30 Lukko LUK 2 - 3 ÄSS Ässät JE
Ti 13.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.50 SaiPa SAI 4 - 2 PEL Pelicans
Ti 13.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.50 Ässät ÄSS 2 - 1 LUK Lukko

Lisää luettavaa

Haastattelu
Ässien Jarno Kärki puolivälieristä: "Kärpät ollut odotettua haavoittuvampi"
28.3.2018 10:00
Kärpillä on keskiviikkona ensimmäinen tilaisuus katkaista puolivälieräsarja Ässiä vastaan. Pataleirissä ei kuitenkaan jäädä Jarno Kärjen mukaan murehtimaan, vaan lähdetään pelaamaan Oulussakin aivan kuin kotona oteltaisiin.
Ennakko
Kärppien ja Ässien kohtaamisessa parempi ei voita
28.3.2018 8:00
Kärppien ja Ässien välinen puolivälieräsarja on katkolla ensimmäistä kertaa. Ässät on pelannut paremmin, mutta Kärpät on yleensä voittanut maalivahtinsa ja vuorotellen onnistuvien tähtipelaajiensa avulla. Sama jatkuu myös keskiviikkona.
Ennakko
SaiPalla Kallion kokoinen vuori kiivettävänä Turussa - "Aurinko paistaa ja kaikki ovat hyvällä mielellä"
28.3.2018 8:00
TPS:llä on toinen mahdollisuus katkaista sarja SaiPaa vastaan keskiviikkona. Tällä kertaa mahdollisuus on kotiareenalla, mikä asettaa SaiPan ahdingon merkittävästi suuremmaksi. TPS puolestaan vahvistuu entisestään, kun Tomi Kallio palaa sairastuvalta pelikentille.
Haastattelu
JYPin Mikko Mäenpää: "Tulostaulultahan sen aina näkee"
28.3.2018 7:00
JYP ottaa yhteen Jyväskylässä HIFK:n kanssa keskiviikkoiltana. Maanantainen tappio ei Mikko Mäenpään menoa tunnu haittaavan.
Kolumni
Eihän tuosta KalPasta olekaan mihinkään
28.3.2018 7:00
KalPan odotettiin pystyvän haastamaan Tappara viime kevään finalistien uusintakohtaamisessa, kun joukkueet kalistelevat peitsiään puolivälierissä. Kirvesrinnat ovat kuitenkin olleet liki kaikessa edellä, ja siksi katkaisevat sarjan hyvinkin pikaisesti.
Haastattelu
Tappara tappoi viimeksi KalPan ylivoimat pienillä muutoksilla – Rautakorpi korostaa pelin muokkaamista sarjan katkaisussa
28.3.2018 7:00
Tappara otti maanantaina Kuopiossa varman 0–3-vierasvoiton KalPasta. Ottelusarja on keskiviikkona katkolla tamperelaisjoukkueelle. Päävalmentaja Jukka Rautakorpi uskoo, että voiton avaimet ovat pienissä asioissa.
Kuvakooste
Kärpät nousi takaa ohi ja laittoi Ässät kesäloman partaalle
27.3.2018 12:38
Oulun Kärpät sai Porista mieluisan vierasvoiton mukaansa, kun Ässät kaatui Isomäki Areenassa 1-3. Kotijoukkue oli pitkään kiinni voitossa, mutta oululaiset nousivat kolmannen erän tehohetkellään ohi. Kärpät siirtyi ottelusarjassa 3-1-johtoon ja on enää yhden voiton päästä välieristä.
Haastattelu
Päävalmentajat Kotkaniemi ja Manner kilpailivat kiekkojumalien suosiosta
27.3.2018 9:23
Kärpät laittoi Ässät ahtaalle lyöden maanantaina Porissa ottelusarjan voitot 3-1-lukemiin. Molempien päävalmentajien mukaan kotijoukkue oli parempi kaksi erää, mutta kolmannessa Kärpät sai vaihteen silmään ja kaasutti ohi.
Haastattelu
HIFK:n Kevin Lankinen nosti kypärää kentän suuntaan: “Kyllä silloin on helppo olla maalissa”
27.3.2018 8:45
HIFK rymisteli otteluvoitot tasoihin JYPiä vastaan pelaamassaan puolivälieräsarjassa maanantaina Helsingin jäähallilla lukemin 4−1. Kotijoukkueen maalia vartioinut Kevin Lankinen onnistui pitämään verkot puhtaana ottelun ensimmäiset reilut 50 minuuttia. Toimivan maalivahtipelin tukipilari on huippuvahdin mukaan kuitenkin vahva joukkuepuolustaminen.
Haastattelu
HIFK:n Juhani Tyrväinen sai pelikieltonsa lusittua - “Harmittaa, mutta ei voi mitään”
27.3.2018 8:19
HIFK:n Juhani Tyrväinen palasi maanantaina kaukaloon JYPiä vastaan pelattavan puolivälieräsarjan neljänteen otteluun kärsittyään maaliskuun alussa saamansa kuuden ottelun pelikiellon. Takaisin jäälle päästyään jättää pelaaja mieluusti asian taakseen ja keskittyy tuleviin mittelöihin.
Haastattelu
SaiPan Oksanen: "Lähtökohta oli se, että neljää peliä ei hävitä putkeen"
27.3.2018 7:00
SaiPa onnistui pidentämään ottelusarjaa voittamalla neljännen puolivälieräottelun TPS:ää vastaan. Tällä kertaa SaiPa onnistui välttämään kohtalokkaat virheet, mikä oli avain voittoon.
Kuvakooste
SaiPa kampesi voiton pakon edessä
27.3.2018 6:30
TPS saapui Lappeenrantaan pyrkimyksenään ottelusarjan puhdas viimeistely, mutta isännät olivat eri mieltä. Ottelu oli ensimmäisen erän jälkeen SaiPalle 2-1, ja se sinetöitiin vasta kolmannen erän lopussa Topi Nättisen päästessä läpiajoon kohti tyhjää TPS-maalia.
Haastattelu
Juuso Puustinen: "Tulemme olemaan keskiviikkona vahvoja"
27.3.2018 6:00
JYP hävisi Helsingissä HIFK:lle maanantaina 4−1. Ottelusarjan voitot ovat nyt tasan 2−2. Kohtaamisen jälkeen median eteen asteli JYP-hyökkääjä Juuso Puustinen.
Haastattelu
Marko Virtanen: "Luottoa löytyy koko ryhmään"
27.3.2018 6:00
Pudotuspelit jatkuivat maanantaina Helsingissä. HIFK voitti kilpakumppaninsa JYPin numeroin 4−1. Punanutut onnistuivat erikoistilanteissa kahdesti.
Haastattelu
KalPaa vaivaa toisen erän kirous – ”Se on ollut meillä jo pidemmän aikaa”
26.3.2018 22:07
KalPan ja Tapparan välisen ottelusarjan toiset erät ovat kuopiolaisittain tylyä luettavaa. Mikäli savolaiset aikovat elätellä vielä toiveita pidemmästä keväästä, on toisen erän pelaamiseen tultava muutos.
Haastattelu
Kärsivällisyys ja ykkösketjun tehot toivat Kärpille tärkeän vierasvoiton
26.3.2018 22:02
Kärpät nappasi Porista vierasvoiton ja siirtyi puolivälieräsarjan voitoissa 3−1-johtoon. Kärsivällisesti pelannut vierasjoukkue sai illan ratkaisijat joukkueen ykkösketjusta, kun Julius Junttila sekä Charles Bertrand iskivät maalit mieheen.

Sivut