Pudotuspelit 2018: LIIGA

Pudotuspelit-jutut

Kolumni
Kärppien esimerkki loisti myös kaukalon ulkopuolella
29.4.2018 14:46
Oulun Kärpät oli viime kaudella Liigan pelillinen edelläkävijä ja ajoi positiivisia asioita myös pelin ulkopuolella. Joukkueen henkinen hyvinvointi oli suuri voimavara matkalla mestaruuteen.
Kuvakooste
Näin Kärpät ratkaisi Suomen mestaruuden — Aleksi Mäkelä nousi oululaisten sankariksi
27.4.2018 7:05
Kärpät nappasi eilen Hakametsässä historiansa kahdeksannen Suomen mestaruuden otteluvoitoin 4-2. Kuudes finaali eteni pitkään maalittomana, kunnes puolustaja Aleksi Mäkelä iski voittomaaliksi jääneen osuman alle viisi minuuttia ennen kolmannen erän loppua.
Yleinen kuvakooste
Kärpät juhli mestaruutta Hakametsässä
26.4.2018 23:39
Kärppien voitettua Tapparan finaalisarjan kuudennessa kamppailussa oli mestaruusjuhlien aika. Tähän koosteeseen on kerätty tunnelmia jäältä ja hieman katsomonkin puolelta.
Haastattelu
Pudotuspelien arvokkaimpana palkittu Junttila: "Ei tähän voittamiseen ikinä totu"
26.4.2018 22:31
Yksi Kärppien mestaruuden arkkitehdeistä oli kultakypärää kantanut Julius Junttila. Yhden Luleåssa vietetyn kauden jälkeen Ouluun palannut Junttila nappasi mestaruuden lisäksi myös Jari Kurri -palkinnon.

Pudotuspelit-ottelut

loppuottelut
To 26.4. loppuottelut 18.50 Tappara TAP 0 - 1 KÄR Kärpät
Ti 24.4. loppuottelut 18.50 Kärpät KÄR 4 - 5 TAP Tappara
Ma 23.4. loppuottelut 18.50 Tappara TAP 2 - 0 KÄR Kärpät
La 21.4. loppuottelut 17.20 Kärpät KÄR 2 - 1 TAP Tappara JE
To 19.4. loppuottelut 18.50 Tappara TAP 2 - 4 KÄR Kärpät
Ti 17.4. loppuottelut 18.50 Kärpät KÄR 3 - 0 TAP Tappara
pronssiottelu
Pe 20.4. pronssiottelu 18.50 TPS TPS 2 - 3 IFK HIFK JE
välierät
La 14.4. välierät 17.20 Kärpät KÄR 2 - 1 IFK HIFK
To 12.4. välierät 18.50 HIFK IFK 4 - 3 KÄR Kärpät JE
Ke 11.4. välierät 18.50 Kärpät KÄR 2 - 1 IFK HIFK JE
Ma 9.4. välierät 18.50 HIFK IFK 4 - 1 KÄR Kärpät
Ma 9.4. välierät 18.50 Tappara TAP 6 - 5 TPS TPS JE
La 7.4. välierät 17.20 TPS TPS 1 - 2 TAP Tappara
La 7.4. välierät 17.20 Kärpät KÄR 3 - 0 IFK HIFK
Pe 6.4. välierät 18.50 Tappara TAP 3 - 0 TPS TPS
To 5.4. välierät 18.50 HIFK IFK 3 - 4 KÄR Kärpät JE
Ke 4.4. välierät 18.50 TPS TPS 2 - 3 TAP Tappara JE
Ti 3.4. välierät 18.50 Kärpät KÄR 1 - 4 IFK HIFK
puolivälierät
To 29.3. puolivälierät 18.50 HIFK IFK 2 - 1 JYP JYP
To 29.3. puolivälierät 18.50 SaiPa SAI 1 - 2 TPS TPS JE
To 29.3. puolivälierät 18.50 KalPa KAL 3 - 4 TAP Tappara
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 Kärpät KÄR 5 - 1 ÄSS Ässät
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 Tappara TAP 1 - 3 KAL KalPa
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 JYP JYP 6 - 7 IFK HIFK JE
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 TPS TPS 0 - 2 SAI SaiPa
Ma 26.3. puolivälierät 18.30 HIFK IFK 4 - 1 JYP JYP
Ma 26.3. puolivälierät 18.30 KalPa KAL 0 - 3 TAP Tappara
Ma 26.3. puolivälierät 18.50 Ässät ÄSS 1 - 3 KÄR Kärpät
Ma 26.3. puolivälierät 18.50 SaiPa SAI 3 - 1 TPS TPS
La 24.3. puolivälierät 17.00 JYP JYP 4 - 3 IFK HIFK JE
La 24.3. puolivälierät 17.00 Tappara TAP 4 - 3 KAL KalPa JE
La 24.3. puolivälierät 17.20 Kärpät KÄR 3 - 1 ÄSS Ässät
La 24.3. puolivälierät 17.20 TPS TPS 7 - 0 SAI SaiPa
Pe 23.3. puolivälierät 18.50 KalPa KAL 4 - 3 TAP Tappara
Pe 23.3. puolivälierät 18.50 HIFK IFK 1 - 2 JYP JYP JE
To 22.3. puolivälierät 18.50 Ässät ÄSS 3 - 2 KÄR Kärpät
To 22.3. puolivälierät 18.50 SaiPa SAI 5 - 6 TPS TPS
Ke 21.3. puolivälierät 18.50 Tappara TAP 3 - 2 KAL KalPa
Ke 21.3. puolivälierät 18.50 JYP JYP 1 - 2 IFK HIFK
Ti 20.3. puolivälierät 18.50 Kärpät KÄR 4 - 1 ÄSS Ässät
Ti 20.3. puolivälierät 18.50 TPS TPS 4 - 3 SAI SaiPa JE
Pudotuspelit, 1. kierros
La 17.3. Pudotuspelit, 1. kierros 17.20 SaiPa SAI 3 - 2 PEL Pelicans JE
To 15.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.30 Pelicans PEL 3 - 0 SAI SaiPa
To 15.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.30 Lukko LUK 2 - 3 ÄSS Ässät JE
Ti 13.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.50 SaiPa SAI 4 - 2 PEL Pelicans
Ti 13.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.50 Ässät ÄSS 2 - 1 LUK Lukko

Lisää luettavaa

Haastattelu
Kaljakatsomo parantaa katsojakokemusta Jyväskylässä - "Voi juoda rauhassa"
24.3.2018 20:45
JYP avasi oman kaljakatsomonsa lauantaisen kolmannen puolivälieräottelun yhteydessä. Uudistus koettiin hyväksi asiaksi.
Haastattelu
JYP alkoi löytää kadoksissa olleita lääkkeitä: "Iskuja pitää ottaa vastaan"
24.3.2018 20:42
Jani Tuppurainen kuului illan tehomiehiin kolmella syöttöpisteellään. Hänen mukaansa JYPin pelaaminen paranee koko ajan.
Haastattelu
Unelmaansa elävä Ikonen ratkaisi trillerin − "Suomela on veijari, jota pitää lukea"
24.3.2018 20:32
Kasvattajaseurassaan ensimmäistä kokonaista liigakauttaan pelaava Ossi Ikonen iski ratkaisevan osuman jatkoajalla. Mies kertoi elävänsä unelmaa.
Raportti
Tappara–KalPa, ottelusarjaraportti: Kuopiolaiset jälleen vahvoja kolmannessa erässä – Tappara yllätti tehottomuudellaan
24.3.2018 20:25
Tapparan katkon paikka ei onnistunut, vaikka KalPa tuskaili pelinsä kanssa kaksi erää. Maaliton putki päättyi otolliseen aikaan, ja ratkaisu siirtyi ainakin kuudenteen otteluun.
Raportti
TPS-SaiPa, ottelusarjaraportti: SaiPan kone leipoi kiinni Turussa − Palve iski viisi tehopistettä
24.3.2018 20:14
Yli 8000 katsojaa todisti Turussa SaiPan nöyryytystä, kun turkulaiset nappasivat jo kolmannen voittonsa puolivälieräsarjassa. Isäntien peli pysyi kasassa koko 60-minuuttisen, ja Rasmus Tirronen hoiti varmasti SaiPan maalintekoyritykset. SaiPan murheena olivat heikot erän alut ja Oula Palven johtama TPS:n kakkoskenttä.
Raportti
JYP-HIFK, ottelusarjaraportti: Helsinkiläisten kiri ei riittänyt voittoon asti - Ossi Ikonen ratkaisijana
24.3.2018 20:14
JYPin ja HIFK:n välinen puolivälieräsarja jatkui varsin kiihkeänä. Perjantaina vieraissa voittanut JYP oli ajoittain suurissa vaikeuksissa, mutta se onnistui kampeamaan vaikeuksen kautta voittoon. Jatkoerään venyneessä ottelussa usea pelaaja vietti useamman tehopisteen iltaa. Illan sankarina toimi jyväskyläläiskasvatti Ossi Ikonen, joka ratkaisi ottelun ensimmäisessä jatkoerässä luvuin 4-3. Näin ollen JYP siirtyi sarjassa 2-1-johtoon. Illan juhlakaluna toimi Jani Tuppurainen, joka pelasi sadannen pudotuspelikamppailunsa.
Uutinen
TPS kurittaa SaiPaa − Palven ketjulla tehot 3+6
24.3.2018 18:28
TPS kurittaa SaiPaa kolmannessa puolivälieräottelussa Turkuhallissa. TPS johtaa jo 5−0 ottelun puolivälissä.
Raportti
Kärpät-Ässät, ottelusarjaraportti: Ässät tasoitti ottelusarjan kotonaan
24.3.2018 17:39
Puolivälieräsarjan toinen ottelu Porissa oli jälleen kotijoukkueen hallintaa: Ässät vei ja Kärpät vikisi.
Uutinen
Kuuma maalivahti sivuun − Engren pelaa Jyväskylässä
24.3.2018 12:18
HIFK vaihtaa aloittavaa maalivahtia kolmanteen puolivälieräotteluun, kun Atte Engren nousee aloittavaksi maalivahdiksi.
Kolumni
Kolumni: TPS:n kokeiltava, kuinka Tirronen tirisee tolppien välissä
24.3.2018 8:00
Ennakolta TPS:n suurin heikkous pudotuspeleihin oli maalivahtipeli, mikä on näkynyt jo kahdessa ensimmäisessä puolivälieräväännössä.
Ennakko
Oulussa ratkaistaan koko ottelusarjan suuntaa
24.3.2018 8:00
Kärpät taipui puolivälieräsarjan ensimmäisessä vierasottelussaan Ässille 3−2-lukemin. Ottelut jatkuvat välipäivän jälkeen Oulussa, ja tällä hetkellä puhuttavin tilanne on kärppäpuolustaja Miika Koiviston kohtalo. Mikäli Koiviston pelit eivät jatku, Kärppien taival vaikeutuu pahasti.
Haastattelu
Ässät-hyökkääjä Matias Varttinen: "Oulussa pitää olla valmiimpia"
24.3.2018 7:50
Ässät onnistui tasoittamaan ottelusarjan Kärppiä vastaan torstai-iltana Porissa. Patapaitojen jatkoonmeno edellyttää kuitenkin vähintään yhtä voittoa myös Oulusta, ja sitä lähdetään Matias Varttisen mukaan hakemaan selvillä keinoilla.
Ennakko
Kaksi kulmakiveä näyttävät sarjan suunnan Jyväskylässä
24.3.2018 7:00
Lauantai-ilta tarjoaa Jyväskylässä puolivälieräsarjan kolmannen osaottelun. Sarjasta on nostettavissa isoja teemoja jo sarjan alkuvaiheissa.
Haastattelu
Taistelupari syntyi Helsingissä − "Koomista, että tunne otetaan väkisin pois"
23.3.2018 22:28
Perjantai-iltana Helsingissä pelattiin HIFK:n ja JYPin pudotuspelisarjan toinen ottelu. Ensimmäinen kohtaaminen jätti parantamisen varaa tunnelmaltaan, mutta toisessa ottelussa sitä oli. Yksi taistelupareista oli Micke-Max Åsten ja Nolan Yonkman.
Raportti
KalPan huima nousu päätöserässä riitti voittoon ja puolivälieräsarjan tasoittamiseen Tapparaa vastaan
23.3.2018 21:40
Tappara johti ottelua kahdella maalilla vielä kolmannen erän alussa, mutta KalPa nousi lopulta rinnalle ja ohi.
Raportti
HIFK-JYP, ottelusarjaraportti: Suomela palasi kuvaan ja tasoitti ottelusarjan
23.3.2018 21:17
JYP onnistui tasoittamaan ottelusarjan Helsingissä tiukan ottelun päätteeksi. JYPin puolelta suurimmat tason nostajat olivat Antti Suomela ja Jussi Olkinuora.

Sivut