Jatkuuko SaiPan Via Dolorosa?

LIIGA / Ennakko
Kaikki kolme otteluaan hävinnyt ja vain kolme maalia tehnyt SaiPa aloittaa viikonloppunsa Turusta. Avausvoittonsa tiistaina napannut TPS on ennakkosuosikki, kun joukkueet kohtaavat kahdesti kahdeksan päivän sisään.

Kuntokäyrät

Turun Palloseura aloitti kautensa kahdella heikolla ottelulla. Hämeenlinnassa HPK tykitti kuusi maalia ja hyödynsi TPS:n vastuuttoman puolustuspelin ja viime lauantaina Ässät teki voittoisan vierailun Turkuhalliin. Porilaisten matkaan tarttui 4-1-voitto.

SaiPan kausi on käynnistynyt Palloseuraakin heikommin. Vaisuin odotuksin kauteen lähtenyt SaiPa on kärsinyt kolme tappiota, kaikki lukemin 1-4 ja siten yhteismaalein 3-12.


Lukon Matt Generous olisi voinut nimensä perusteella kuulua vastapuolen pakistoon.
Jussi Kivimäki

Ratkaisun paikat

Lappeenrannan ylpeydellä on edessään vaikea viikonloppu, sillä alle vuorokausi TPS-ottelun jälkeen se pelaa Jokerien vieraana, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki harjoitusottelunsakin hävinnyt SaiPa tarvitsisi kipeästi onnistumisia. Sputnikit kykenivät päihittämään vain Jukurit, eikä SM-liigakausi ole alkanut mairittelevasti.

SaiPa on onnistunut maalinteossa vain kolmesti ja kaksi näistä maaleista on tullut Jarno Koskirannan lavasta. Hyökkäyspään ratkaisijoiden puute oli ilmiselvä jo ennen kauden alkua, eikä parannusta liene luvassa. Kovan tason puolustajat Brian Salcido ja Richard Lintner lievittävät oman pään tuskaa jo hieman, Salcido todennäköisesti jo perjantaina Turussa, mutta hyökkäysvitjoihin ei ole luvassa suuria parannuksia.

TPS on yksi niistä muutamista joukkueista, joilta SaiPa voisi alkukaudella ryöstää voittoja, mutta TPS sai pyörät pyörimään lappeenrantalaisten kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan. Turkulaiset pelasivat tiistaina Hakametsässä vaisun avauserän, mutta pelin edetessä TPS alkoi esittää kauden parasta jääkiekkoaan. Ottelun viimeisellä kolmanneksella TPS:n peli alkoi jopa hieman muistuttaa KalPasta tuttua kiekkokontrollia, mutta matka sulavaan pelaamiseen on vasta alussa.

Ilvestä vastaan TPS uskalsi jo pelata suoraviivaisemmin, eikä pelaajisto jumittunut aiempaan tapaan kiekonpalautuksiin. Etenkin puolustaja Tomas Mojzis alkoi ottaa entistä enemmän kiekollista vastuuta ja teki muutamia rohkeita nousuja, välillä tosin liiankin suurella riskillä. TPS alkoi myös Pekka Virran toiveen mukaisesti toimittaa kiekkoa maalille. Kolme turkulaisten neljästä maalista syntyikin viivalaukauksista, neljäs nopeasta syötöstä maalinedustalle.


Ilvestä vastaan TPS pelasi kiekkoja maalinedustalle - hyvin tuloksin.

TPS:n osalta suuri parannus tapahtui myös maalivahtipelissä. Aleksis Ahlqvist korvasi Marek Schwarzin ja piti TPS:n mukana torjuen Ilveksen vaaralliset tilanteet. 29 torjuntaa kirjauttanut Ahlqvist debytoi TPS-paidassa vahvasti, eikä JYP-kasvatin paikka turkulaisten maalilla olisi epäoikeutettu perjantainakaan. TPS pelaa myös lauantaina, joten oletettavasti molemmat veskarit torjuvat yhden ottelun.

SaiPan hyökkäysosaston näyttöjen perusteella TPS voisi melkein määrätä maalilleen maalivahtivalmentaja Urpo Ylösen, sillä Ari-Pekka Selinin miehistön on parannettava tehojaan huomattavasti. SaiPa on voittanut kaikkien otteluidensa laukaustilaston ja ampunut yhteensä 173 kertaa, mutta maaleja on syntynyt vain kolme. Joukkue tarvitsee yllättäviäkin pistemiehiä, mutta toistaiseksi kukaan ei ole vastannut kutsuun.

Vieraiden on puolustettava perjantaina huolellisesti ja pyrittävä pitämään TPS nollilla mahdollisimman pitkään. SaiPa on hävinnyt kolmen ottelun avauserät yhteismaalein 1-7, joten pistetoiveiden kannalta hereillä on oltava alusta asti. Myöskään jäähyilyyn ei ole varaa, sillä TPS:n ylivoimapeli on ollut tehokasta. SaiPa on vaikeuttanut omaa tekemistään typerillä jäähyillä ja joukkueen verkkoon on tällätty jo viisi ylivoimamaalia, jokaisessa ottelussa vähintään yksi.

Kokoonpanot

TPS:n kokoonpanossa mielenkiintoisin valinta kohdistuu maalivahtiin. Schwarzin taso kahdessa ensimmäisessä ottelussa romahti harjoitusotteluista, kun taas Ahlqvist oli Tampereella TPS:n parhaimmistoa. Kenttäpelaajista sivussa ovat edelleen hyökkääjät Tuomas Suominen ja Marko Virtala.

Puolustuksessa Miika Huczkowski ja Joni Tuominen ovat lepäilleet viime otteluissa, mutta ilman heitäkin Virralla on edessä positiivinen ongelma myös pakistossa, missä kahdeksan tasaista pelaajaa taistelee kuudesta paikasta. Pelaavan kuusikon valintaa vaikeutti onnistunut Ilves-ottelu, jossa Rasmus Ristolainen antoi jälleen vahvoja näyttöjä potentiaalistaan ja myös Markus Palmroth onnistui hyvin ykkösparissa Tomas Mojzisin rinnalla.

SaiPa sai keskiviikkona huonoja uutisia, kun hyökkääjät Antti Aarnio ja Ville Koho sekä puolustaja Simon Backman loukkaantuivat. Heistä kiekon korvan seudulle saanut Backman oli onnekas, sillä lievä vamma ei estä puolustajaa lähtemästä joukkueen mukaan vieraspelireissulle. Aarnio ja Koho sen sijaan jättävät loppuviikon ottelut väliin. Sivussa on myös Ville Paalanen. Uutena kasvona joukkueeseen liittyy luultavasti jo perjantaina puolustaja Salcido, maalilla jatkanee Jere Myllyniemi.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

TPS M S P
1.Tomas Mojzis 0 4 4
2.Ville Vahalahti 2 1 3
3.Michal Birner 1 2 3
4.Tomas Plihal 0 3 3
5.Marko Anttila 1 2 3
SaiPa M S P
1.Jesse Saarinen 0 4 4
2.Jarno Koskiranta 3 0 3
3.Elmeri Kaksonen 0 2 2
4.Mikko Pukka 0 2 2
5.Jarno Lippojoki 0 1 1

» Lähetä palautetta toimitukselle