Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen teki kovan ratkaisun kevään aikana, osin olosuhteiden pakosta, ja lähti melko kokemattomalla ryhmällä MM-kisoihin Slovakiaan.
Ryhmän ehdoton vahvuus on se, että se on ollut pitkälti kasassa leirityksen alusta asti. Tämä myös näkyi Suomen avausottelussa, jossa se kaatoi Kanadan 3–1.
Pitkä leiritys ja yhtenäisenä pysynyt ryhmä antoivat Leijonille mojovan edun kisojen avausotteluun, ja sen Jalosen joukkue myös hyödynsi. Valmennus oli virittänyt joukkueensa taktisesti, fyysisesti ja henkisesti erinomaiseen iskuun.
Suomi oli työteliäs, nälkäinen, pelivalmis ja kamppailuissa vahva.
Suomi oli työteliäs, nälkäinen, pelivalmis ja kamppailuissa vahva. Pelitapaa on iskostettu jo neljän viikon ajan pelaajille, joten pelitunne pääsi siten hyvälle tasolle jo kisojen avauksessa.
On korostettava, että työteliäisyys ja nälkäisyys tulee ennen kaikkea sitä kautta, että viisikoilla on yhteispeli ja sen rakenteet kuosissa. Tällöin pelaajat pystyvät keskittymään muihin asioihin, kuten kamppailupelaamiseen, kun heidän ei tarvitse alati käyttää kapasiteettiaan muun viisikon tekemiseen.
Leijonien yhteispelaaminen oli pelaajilla selkäytimessä, mikä näkyi erityisesti paineistamisessa ja hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisessa. Jatkuva liike ja pelaajien vastaliikkeet pitivät pakan tyylikkäästi kasassa. Reagointi oli terävää.
Leijonien pelitapa näyttäisi noudattelevan perinteistä Meidän peliä, pienin lisäfiksauksin, jotka ovat suomalaisessa pelitavassa olleet vakaasti mukana tällä kaudella.
Suomi hyökkää kolmea kaistaa hyödyntäen keskustan kautta, mutta oikeissa kohdin käyttää myös niin sanottua repivää hyökkääjää. Eri hyökkäysrytmejä nähtiin erityisesti Kanada-pelin avauserässä.
Puolustajilla on laajat vastuut hyökkäyspelissä eli sisäänajoja ja nousuja nähdään hyökkäysalueella jonkin verran.
Painotus on puolustuspelissä aktiivisessa paineistamisessa, mutta trap-vaihe löytyy myös varastosta. Avauspelissä Suomi käytti joitain kertoja 1–4-trapia, jossa kärkikarvaaja ajoi todella syvälle, saattoi jopa myöhässä taklata, muun viisikon odottaessa oman siniviivan tuntumassa.
Päätöserässä trap oli pääsääntöisesti 0–5-muodostelmassa.
Puolustusvalmius vai pyrkimys hyökätä?
Toisessa erässä Leijonat jäi Kanadan pitkien hyökkäysten jalkoihin.
Suomi tunnisti kehnosti, milloin pelata niin sanottu puolustusvalmiuskiekko ja milloin pyrkiä etenemään hyökkäykseen. Painotus oli liikaa jälkimmäisessä huonolla toteutuksella, minkä vuoksi kiekot jäivät oman sinisen tuntumaan. Sen ja lyhyen vaihtomatkan myötä Kanadalla oli hyvät valmiudet pitää paine Suomen päässä, ja siinä se myös onnistui.
Lähdetään purkamaan Suomen toista erää yhden tilannetyypin kautta, joka toistui useasti. Suomi oli puolustanut omalla alueella ja saanut kiekonriiston. Olennaista on ensimmäinen peliteko kiekon kanssa riiston jälkeen.
Suomi pyrki etenemään paikoista, joissa sillä ei ollut etua vastustajaan nähden.
Jalkapallon Positional playn periaatteiden mukaan eteneminen pelissä on silloin järkevää, kun joukkue on luonut edun ja pyrkii etenemään edun kautta. Ongelma Suomen pelaamisessa toisessa erässä oli se, että joukkue pyrki etenemään paikoista, joissa sillä ei ollut etua vastustajaan nähden.
Avauserässä nähty poikittais- ja palautuspelaaminen kiekon kanssa ei siirtynyt toiseen erään.
Toisessa erässä kiekonriiston jälkeen Suomen ensimmäinen peliteko, syöttö, kohdistui liian usein ylöspäin paikkoihin, joissa vastustajalla oli selkeä etu Suomeen nähden. Suomi oli tilanteissa alueellisesti alivoimainen, tilaa ja aikaa oli liian vähän, kiekkoa vastaanottava pelaaja oli huonossa peliasennossa ilman vauhtietua tai hän oli yksinkertaisesti liian väsynyt jatkamaan kiekkoa laadukkaasti eteenpäin.
Jukka Jalosen valmennustiimin on täsmennettävä pelaajilleen sitä, kuinka pitkien puolustusalueen puolustuspelien jälkeen pelataan.
On joko pelattava riskittömästi kiekko omalta alueelta pois niin sanottuna puolustusvalmiuskiekkona, joka aikana vaihdetaan uusia pelaajia jäälle tai ainakin organisoidaan puolustus, jotta ollaan valmiimpana puolustamaan uudestaan laadukkaammin.
Toinen vaihtoehto on korostaa, että kiekonriistojen jälkeen on pystyttävä, myös toisessa erissä, pelaamaan tarvittaessa poikittain tai alaspäin, jotta jollekin kentän osa-alueelle pystytään luomaan etu suhteessa vastustajaan. Kun etu, esimerkiksi tyhjä tila kiekkoa vastaanottavalle pelaajalle, vauhtiero tai alueellinen ylivoima, on luotu, joukkueen tulisi pyrkiä etenemään edun kautta kohti vastustajan maalia.
Yksinkertaisesti kyse on siitä, että Suomen on tunnistettava kiekonriiston hetkellä, valmistautuuko se puolustamaan uudelleen vai pyrkiikö se hyökkäämään.
Avauserän kiekkokontrollin ja Jalosen pelirohkeutta korostavien haastatteluiden perusteella valmennustiimi päätynee korostamaan jälkimmäistä.
Juttua muokattu klo 22:26: pääkuva vaihdettu.
