Viikon kuumissa väitteissä käsitellään taas Liiga-viikon tuoreimpia puheenaiheita. Keskusteluun osallistuvat tällä kertaa Niko Välkepinta, Eero Hurmerinta ja Samuli Huikuri.
HIFK nojaa edelleen liikaa tähtipelaajiinsa
Välkepinta: Sarjakärjeksi menneellä viikolla palannut helsinkiläisseura on ollut jopa yllättävän vahva viimeisimmissä otteluissaan. Odotin jossain määrin, että HIFK kärsisi ainakin jonkinlaisista kasvukivuista SaiPalle syyskuussa kärsityn yllättävän 4–8-kotitappion jälkeen, mutta toisin kävi. Joukkue on neljän ottelun sekä 12 pisteen voittoputkessa maalierolla 12–3 ja on aloittanut kautensa seurahistoriansa parhaiten sitten syksyn 1985.
Huikuri: Totta turiset. HIFK näyttää tällä hetkellä siltä, miltä ison pahan kuuluisikin ja mitä siltä kaudesta toiseen odotetaan. Seura on hyvin edustettuna niin piste- kuin maalipörssin kärkikahinoissa. Eikä HIFK ole silti erityisesti ylisuorittanut. Maalieron odottamassa joukkue on vaivaiset 0,88 maalia plussan puolella.
Välkepinta: On kuitenkin huomattavaa, että voittojen arkkitehteinä ovat edelleen kovin tutut nimet. Viime viikolla HIFK:n tehokkaimmat pelaajat olivat pistepörssin kärkinimi Jori Lehterä (0+6), lauantaina hattutempun viimeistellyt Iiro Pakarinen (4+1) ja jokaisessa menneen viikon ottelussa maalinteossa onnistunut Kristian Vesalainen (3+1).
Herää kysymys, miten joukkue pärjäisi, jos eniten syöttöjä 13 ottelussa yli 30 vuoteen kerännyt Lehterä ei pyörittäisi ylivoimaa. Yksi pelaaja tai edes kenttä ei kannattele joukkuetta pitkälle keväällä.
Huikuri: Kärjen kuuluukin johtaa joukkoja. Muistettava on myös, että punaisten sairastupa pullottaa jälleen, joten taustatukea on tulevaisuudessa saatavilla omasta takaa. Tony Sund, Vincent Marleau, Ronald Knot, Roope Taponen... eikä rahapussin pohja vielä pilkistä, mikäli markkinoilta on saatavilla kokoonpanoon sopivia täydennyksiä.
Välkepinta: HIFK:n otteista on pantava merkille sekin, että joukkue on kohdannut viime voitoissaan Ilveksen lisäksi Jukurit kahdesti sekä SaiPan kerran. Kolmesta ottelusta neljässä helsinkiläisjoukkue on ollut ainakin paperilla selvä ennakkosuosikki, jolle tappiot olisivatkin pettymyksiä. Viimeisin Helsingin kohtaaminen Ilvestä vastaan oli toki jopa yllättävän kliininen suoritus kotijoukkueelta.
Myös paluun tehneen Niko Hovisen onnistuminen maalilla on nostettava seikaksi, joka kannattelee joukkuetta liikaa tällä hetkellä. Vaikka kokenut maalivahti onkin mainiossa lyönnissä, kertoo hänen palkkaamisensa siitä, että HIFK lähti kauteen liian epäluotettavalla maalivahtiosastolla, joka ei kestä takaiskuja pitkässä juoksussa.
Huikuri: Hovinen on pelannut tasolla, joka tuskin on pitkässä juoksussa ylläpidettävissä. Loistavaa tai vähintään hyvää peliä häneltä sen sijaan voidaan odottaa jatkossakin, sillä niin sanotusta eläköitymisestään huolimatta "Pappi" on treenannut kausien välissä normaalisti ja hän sekä HIFK niittävät nyt tätä satoa. Päästettyjen maalien keskiarvo 1,81 ja torjuntaprosentti 92,03 olivat viime kaudella sarjan parhaita. Otteista voi päätellä, että ikä ei vielä Hovista paina.
Jari Sailion ja Fredrik Granbergin sopimukset kertovat siitä, että tasokkaita pelaajia ei riitä 16 joukkueeseen
Hurmerinta: Jari Sailion edelliset Liiga-pelit ovat kolmen ja puolen vuoden takaa. Jo silloin hän oli kiikun kaakun siinä, riittääkö taso enää kotimaiseen pääsarjaan, eikä seuraavien kausien sarjat anna yhtään sellaista kuvaa, että asema olisi nyt yhtään parempi. Jo normaali hyytyminen ikämieskaartiin kuuluvalle pelaajalle tuo osansa.
Välkepinta: Ehkä kyseisessä hankinnassa piilee jotakin juuri siitä, että Liiga-seurat ajoittain ikään kuin myyvät enemmän haavekuvia pelaajista kuin itse pienelle peliajalle jääviä pelaajia nykykunnoissaan. Mutta tämäkin on vain seurausta siitä, ettei pelaajia tahdo riittää.
Ei ole myöskään mitenkään mairittelevaa, että HIFK:n pakistoon kelpasi vahvistukseksi Ruotsin kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta asti haettu Fredrik Granberg, vaikkei hän olekaan osoittaunut silkaksi flopiksi pienellä peliajallaan.
Hurmerinta: Hankinnassa piilee selvästi nostalgian kaipuu. Jos Sailio ei olisi kuulunut vuoden 2006 mestarijoukkueeseen, tätä hankintaa tuskin olisi tehty. Silloin hän oli laatupelaaja sen aikaiseen nelosketjun rooliin, nyt ei edes sellaiseen.
Välkepinta: On toki huomioitava, ettei syyskuussa päivitetty ulkomaalaislaki tee pohjoisamerikkalaisten vahvistusten hankkimisesta ainakaan tällä hetkellä helppoa. Laki vie normaalisti Liigaan suuntautuvia pelaajia muille maille. Toisaalta on ehkä naiivia laittaa Sailion tai Granbergin hankintoja tämän piikkiin, vaikka aina puhutaan enemmän tai vähemmän markkinoiden kuivuudesta.
Kaikille laji-ihmisille lienee ollut kaiken aikaa selvää, ettei hyviä vahvistuksia riitä 16 joukkueeseen, mutta nyt tämä tulee käytännössä silmille muillekin.
Kiekko-Espoon vire on vain alun huumaa
Hurmerinta: Ennen kauden alkua joukkueen tavoite oli pudotuspelipaikka ja sitä ajatellen viime viikkojen vire on erittäin tärkeä. Erot taulukossa ovat kuitenkin erittäin pieniä, ja on vaikea uskoa että Kiekko-Espoo olisi yhtä korkealla runkosarjan päättyessä. Sen verran joukkueeseen liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä, joista yksi on maalivahtitilanne nuorten MM-kisojen aikana.
Huikuri: Espoon juhliin voi katsoa osviittaa myös otteluohjelmasta. Voittoja on tullut toki kovista vastuksista, kuten Kärpistä ja Tapparasta, mutta alkukauden vastustajista löytyy kosolti häntäpään porukoita. Joulukuun alkaessa vastassa on ollut keskimäärin pykälää kovempia vastuksia, enkä usko kruunulogon killuvan enää mitalisijoilla tuossa vaiheessa.
Hurmerinta: Kaikesta huolimatta joukkueesta pystyy aistimaan äärimmäisen sitoutuneisuuden, ja sitä monien pelaajien kommentitkin huokuvat. Moni pelaaja menetti mahdollisuuden nousta aikuisten tasolle juuri Espoossa, ja heistä osa on nyt kotikaupunkiinsa paluun jälkeen entistä parempia. Tähän kun yhdistää onnistuneet kanadalaishankinnat Cameron Hillisin ja Peter Quennevillen, on merkkejä tason pysyvyydestä olemassa.
Huikuri: Tarkoitukseni ei ole töniä Kiekko-Espoota liikaa. Jo alkukauden menestys luo varmasti uskoa sekä kannattajiin että joukkueen sisällä. Sinällään se onkin tärkeää, sillä nousijajoukkueella ei vaikeista hetkistä tule olemaan pulaa, aiemmasta Liiga-kokemuksesta huolimatta. Niissä hetkissä mitataan sekä pelaajien että organisaation henkinen kantti.
Hurmerinta: Jyrki Aho on Suomessa varsin aliarvostettu valmentaja. Moni saattoi ajatella, että hän olisi pudonnut kelkasta valmentaessaan Itävallassa ja Ranskassa, jotka eivät kuulu merkittäviin kiekkomaihin. Mutta alkukausi on osoittanut, että se on tuonut hänelle hyvää oppia.
Huikuri: Aholla on ehdottomasti annettavansa, mutta mikään huippu hän ei viime vuosien näyttöjen perusteella ole. Grenoblen sudenpolttajien kanssa tuli toki näyttävä mestaruus ja finaalipaikka, mutta lopulta myös kenkää. Sitä ennen saapasta soviteltiin Ahon takapuoleen peräkkäisillä kausilla niin Ässistä, Kunlunista kuin EBEL:n Villacher SV:stä. Välivuosi teki ilmeisen hyvää, mutta en usko hänestä olevan jalometallisormeksi.
