Jari Sailio kuvaa uraansa ja paluuta Liigaan: "Ei voisi sanoa, että lopetin, mutta Italiaan meno oli hieman pohjat"

LIIGA / Haastattelu
Jari Sailio palasi Liigaan lokakuun puolivälissä.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Jari Sailio on pelannut pitkän uran, joka alkoi HPK:sta. Monen muun Liiga-joukkueen ja ulkomaalaisen sarjan jälkeen hän on palannut sinne, mistä kaikki lähti.

Jari Sailio solmi 13.10. loppukauden mittaisen sopimuksen HPK:hon. Viime kaudella kokenut hyökkääjä pelasi Ranskassa.

– Tuntuu erittäin hyvältä. On ollut paljon virtaa ja huomaa, että on hyvässä kunnossa ja pystyy auttamaan joukkuetta. Ilomielin olen pelannut ja pelaajat ovat ottaneet hyvin vastaan.

– Siellä on hyviä nuoria pelaajia ja ihan koko ajan päästään paremmin juttuun, mitä pidemmälle mennään.

Kokeneella pelaajalla on paljon annettavaa nuorille pelaajille. Hän kertoo roolistaan joukkueessa.

– Varmaan minun kokemuspankkini ja identiteettini kuvaavat kovaa työntekoa ja periksiantamattomuutta. Tuon omat vahvuuteni joukkueelle. Totta kai Kerhosta kaikki on lähtenyt. Annan sitä omaa itseäni ja kopissa voin olla vähän rennommin.

Sailio pelasi HPK:ssa viimeksi kaudella 2009–2010. Tämän jälkeen hän siirtyi Bluesin kautta muun muassa Kazakstaniin, Italiaan ja Unkariin. Poissaolon aikana paljon on muuttunut.

– Kopit ovat muuttuneet ja kasvot nuorentuneet. Olen pelannut aika monen isän kanssa, eli sukunimet ovat säilyneet, mutta he ovat eri henkilöitä. Tullut raikasta peliä ja kovaa luistelua, mikä sopii itselleni. Ollaan nyt oikealla tiellä, että saadaan tämä juna kulkemaan.

Sailio kertoo, että joukkueen lisäksi yleisö ja kannattajat ovat vaihtuneet, mutta mukana on edelleen samoja tuttuja kasvoja.

– On siellä nuoria uusia tulokkaita. Tapasin viime kotipelissä vanhoja tuttuja niiltä ajoilta, kun olin nuori. Jääkiekko on hieno asia hämeenlinnalaisille ja tuota Kerhoa kannatetaan ylpeydellä.

Merkittävä käänne Sailion uralla oli siirtyminen Kärppiin kesken kauden 2015–2016. Tuolloin Kärppien apuvalmentajana toimi Mikko Manner, joka tällä kaudella valmentaa HPK:ssa. Sailio kertoo Mannerista paljon hyvää.

– Hyvä valmentaja. Meillä on ollut pitkä tie. Tykkään hänen tavastaan valmentaa. Hän on ihmisläheinen ja positiivinen. Hän saa pelaajasta paljon irti omalla olemuksellaan. Minulla on jo ikää mittarissa, mutta tuntuu nuorelta. Se innostaa itseäkin jokapäiväiseen tekemiseen.

Sailion paluu Liigaan yllätti monet. Monet myös pohtivat, onko hän tarpeeksi tasokas pelaaja. Sailio kertoo syistään palata Suomeen.

– Oli intoa ja tuli hyvä mahdollisuus. Oli itselläkin haasteita ja pystyi vielä näyttämään, että on sen arvoinen, että pärjää täällä. Ei voisi sanoa, että lopetin, mutta Italiaan meno oli hieman pohjat. Huomasin siinä, että tuli liian iso pudotus. Tykkään enemmän kilpailusta ja lähdin siellä nousemaan. Minulla on kilpailuviettiä ja pitää vetää täysillä. Se on minun identiteettini. Mitä kovempaa peliä, sitä enemmän minä nautin. Tuntuu, että tämä oli minulle vielä uusi askel.

– Oli hienoja kokemuksia totta kai ja sain pelillisesti pelata paljon enemmän erilaisessa roolissa. Se oli hienoa ja oli erilainen elämä. Se kasvattaa ihmistä ja oli hienoa kokea noita maisemia ja olla rennommin, mutta tosissaan.

Monet pohtivat, kauanko 38-vuotiaan ura vielä kestää. Sailio myöntää, että uraa ei ole kauaa jäljellä, mutta lopettamista hän ei halua vielä miettiä.

– Kyllä tämä on uusi alku. Ympyrä totta kai jossain kohti sulkeutuu. En vielä ala ilmoittamaan lopetanko, mutta mittarissa on ikää sen verta, että ympyrä sulkeutuu yllättävän pian. Hienoa pelata niin kauan, kun tuntuu hyvältä ja pärjää.

Sailio kertoo, että mestaruus olisi unelmalopetus. Hänen mukaansa urheilussa on hienoa se, että koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Pitkästä urastaan hän haluaa antaa junioreille yhden opin: älkää koskaan luovuttako.

» Lähetä palautetta toimitukselle