änä vuonna jääkiekon miesten maailmanmestaruuskisoja on pelattu Slovakiassa kahdella paikkakunnalla. B-lohkon ottelut on pelattu pääkaupunki Bratislavassa; A-lohko, jossa Suomi on pelannut, on pelattu Košicessa.
Slovakia on EU-maa, ja eurooppalaisuus näkyy arkielämässä. Esimerkiksi valuuttana ovat eurot. Paikallisten englannintaito ei ole samalla tasolla kuin Suomessa, mutta palvelualttius auttaa paikkaamaan puutteellista kommunikoinita.
Košice on noin 240 000 ihmisen kaupunki Itä-Slovakiassa. Se on Bratislavan jälkeen maan toiseksi suurin kaupunki, jonka sydän on kävelykaduiksi rauhoitettu alue.
Kävelykatualue alkaa tästä. Kaupungin nimellä varustetut betoniporsaat estävät autolla ajon.
Kävelykatualueella sijaitsee myös yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä, St Elisabeth Cathedral.
Katedraali edustaa goottilaista tyylisuuntaa, ja sen juuret ovat niinkin kaukana kuin 1000-luvulla.
Kaupungin elinvoimaisin rakennus, näin MM-kisojen aikaan, lienee kuitenkin kaupungin jäähalli, Steel Arena.
Hallissa on pelattu kahdesta kolmeen peliä lähes kahden viikon ajan, joten liikennettä on riittänyt.
Liikennettä ohjaamaan on jalkakäytävään maalattu kulkuohjeet.
Lähellä hallia sijaitsee myös Fanzone, jonne ihmiset voivat kerääntyä katsomaan käynnissä olevia otteluita suurelta näytöltä.
Fanzonea ja muitakin MM-kisoihin liittyviä alueita Kosicessa ympäröi usein aita, joissa näkyy kisamaiden väreillä kasvonsa maalanneita kannattajia.
Kaiken kaikkiaan katukuvasta näkee, että kaupunkiin odotetaan paljon kisaturisteja. Turistien kansallisuudetkin ovat tiedossa. Alla oleva mainos olisi todennäköisesti kannattavampi Bratislavassa, jossa Ruotsi on pelannut alkulohkopelinsä.
Myös kisoja itseään mainostetaan yhä. Alla kuva kisamainoksesta, joka on vanhan kaupungin kävelykatualueella laitettu Art Film Fest -logolla varustetulle mainospaikalle.
Kaiken kaikkiaan jääkiekkoa ei nyt voi Košicessa välttää.
Košicen kisaisännyys päättyy torstaina, jolloin siellä pelataan vielä kaksi puolivälieräottelua. Välieriä ja mitalipelejä varten kaikki jäljellä olevat joukkueet siirtyvät Bratislavaan.