Jatkoaika tarkastelee kattavan juttusarjansa muodossa NHL:n parhaita maalintekijöitä ja sitä, miten, mistä ja milloin he tekevät maalinsa. Juttusarjan artikkelit ilmestyvät aina sunnuntaisin.
Aiemmin julkaistut artikkelit:
Vladimir Tarasenko
Wayne Simmonds
Patrick Kane
Aleksandr Ovetškin
Joe Pavelski
Sidney Crosby
Brad Marchand
Kaudesta 2013−14 lähtien Dallas Starsin kapteenina toiminut Jamie Benn johtaa joukkuetta esimerkillä. NHL-urallaan Benn on rikkonut 20 maalin rajapyykin kahdeksan kertaa ja 30 maalin rajan neljästi. 41 maalin ennätys syntyi Art Ross Trophyn voittoa seuranneella kaudella 2015−16.
Benn varattiin NHL:ään vasta viidennellä kierroksella vuonna 2007, ja maalinteon saralla hyökkääjä on nostanut tasoaan hieman myöhäisemmällä iällä. Nykyään 29-vuotias Benn on ollut viiden edellisen kauden aikana yksi liigan tehokkaimmista hyökkääjistä.
Tilastot: Corsica. Viimeisen viiden kauden aikana kaikissa pelitilanteissa vähintään 3500 minuuttia pelanneita hyökkääjiä on yhteensä 267. Tasaviisikoin vähintään 2500 minuuttia pelanneita hyökkääjiä on yhteensä 301. Ylivoimalla vähintään 500 minuuttia pelanneita hyökkääjiä on yhteensä 181.
Tilasto | TOI | G | G/60 | ixGF/60 | iCF/60 |
Lukema | 7945,86 | 172 | 1,3 | 1,12 | 16,3 |
Sijoitus | 8. | 4. | 12. | 19. | 42. |
Hyökkääjistä kahdeksanneksi eniten kokonaispeliaikaa saanut Benn on heiluttanut maaliverkkoja neljänneksi eniten. 60 minuuttia kohden Stars-kapteeni on NHL:n kärjen tasolla, sillä Benn sijoittuu suhteutetuissa maaleissa 12:nneksi.
Henkilökohtaista maaliodottamaa Benn on luonut 60 minuuttia kohden hyvällä tasolla, ja laukauksia hän on tuottanut 42:nneksi eniten. Kokonaisuudessaan kanadalainen on ollut viimeisen viiden kauden aikana hyökkäyspelillisesti tuottelias.
Tilasto | TOI | G | G/60 | ixGF/60 | iCF/60 |
Lukema | 5612,23 | 96 | 1,03 | 0,82 | 15,66 |
Sijoitus | 16. | 6. | 13. | 29. | 36. |
Myös tasaviisikoin mitattuna Benn on ollut lähes yksi NHL:n tehokkaimmista hyökkääjistä. Hän on tehnyt peliaikaan suhteutettuna maaleja 13:nneksi parhaiten. Maaliodottamaa hän ei ole kirjannut yhtä hyvin kuin kaikissa pelitilanteissa, mutta laukaisutahti on puolestaan ollut parempi.
Tilasto | TOI | G | G/60 | ixGF/60 | iCF/60 |
Lukema | 1319,62 | 51 | 2,32 | 2,22 | 21,32 |
Sijoitus | 8. | 7. | 19. | 24. | 57. |
Kanadalainen on tehtyjen maalien suhteen kymmenen parhaan joukossa niin kaikissa pelitilanteissa, tasaviisikoin kuin ylivoimallakin. 60 minuuttia kohden ylivoimamaaleja on syntynyt niin ikään lähes kärjen tasolla, joten Benn on todella osoittanut olevansa NHL:n maalintekijäeliittiä monella pelin osa-alueella.
Tasakentällisin Benn on viimeistellyt enimmäkseen maalin edestä melko laajalta säteeltä. Osumia on syntynyt myös koko ykkössektorilta sekä b-pisteen ympyröiden sisäpuolelta. Maalien sijainnit keskittyvät lähelle vastustajan maalia, eivätkä ne painotu erityisesti kummallekaan puolelle.
Myös ylivoimalla Benn on viimeistellyt maalinsa aivan maalin lähistöltä. Osumia on syntynyt myös vasemman b-pisteen tuntumasta ja b-pisteen ympyröiden välistä. Lämpökartassa näkyvät kaikista tummimmat alueet ulottuvat laajalle, mutta sen lisäksi havaittavissa on muitakin yksittäisiä sijainteja, joista Benn on kyennyt viimeistelemään maaleja.
Benn luottaa pitkälti rannelaukaukseen, joka on yhden kauden aikana muodostanut parhaimmillaan lähes 70 prosentin osuuden kaikista laukauksista. Niiden osuus ei ole kaudesta 2009−10 alkaen kertaakaan pudonnut alle 55 prosentin.
Muut laukaisutyypit ovat jääneet siis hieman varjoon. Rysty- ja lyöntilaukausta sekä ohjausta Benn on käyttänyt lähes yhtä paljon. Kanadalaisen lyöntilaukauksen tehokkuus on ollut hyvinkin alhainen verrattuna rystylaukaukseen ja ohjaukseen.
Rannelaukauksella Benn on takonut maaleja tehokkaasti joka puolelta hyökkäysaluetta. Osumia on syntynyt erityisesti b-pisteen ympyröiden väliseltä kaistaleelta ja b-pisteen kaarien tuntumasta. Stars-kapteeni viimeistelee rannelaukauksella lähes paikasta kuin paikasta, mikä asettaa vastustajalle haasteita puolustuspelaamisen suhteen.
Napauttamalla tehdyt maalit keskittyvät lähinnä b-pisteiden ympyröiden väliin ja maalin edustalle. Benn pelaa vasemman laitahyökkääjän paikkaa mutta laukoo vasemmalta, jolloin vasemman puolen b-pisteen lähistöltä ole syntynyt paljoakaan maaleja.
Rystylaukaukset painottuvat vahvasti oikealle puoliskolle, koska Benn laukoo vasemmalta. Myös rystylaukauksella syntyneiden maalien sijainnit keskittyvät oikealle, ja ne ovat syntyneet läheltä maalia esimerkiksi läpiajojen muodossa.
Yllä olevasta havainnekuvasta on nähtävissä, että Bennin hyökkäyspelaamisen vahvuuksia ovat erityisesti vaarallisten, hyviltä sijainneilta lähtevien laukausten tuottaminen ja kokonaisvaltainen syöttöpelaaminen. Bennin vaikutus Starsin hyökkäyspelaamiseen onkin keskeinen.
Kiekonliikuttaminen ja pelintekeminen eivät yllä niin korkealle tasolle kuin muut osa-alueet, mutta Benn on kokonaisuudessaan monipuolinen laitahyökkääjä, joka viimeistelee tehokkaasti. Maalinteon suhteen hänen tasonsa on pysynyt NHL-kärjen tasolla koko viiden edellisen kauden aikaisella otannalla.
Tilastot ja visualisaatiot: Corsica, HockeyViz, Sean Tierney (Shots maps over time, Shots map), Ryan Stimson (Player Types)