Sveitsin pääsarja, National League, on taas täydessä vauhdissa joulutauon ja Spengler Cupin jälkeen. Jatkoaika koostaa menneen viikon mielenkiintoisimmat tapahtumat.
Viikon mielenkiintoisin uutinen luettiin Tages Anzeigerin haastattelusta, jossa Toni Rajala, 33, kertoo harkitsevansa Sveitsin kansalaisuuden anomista.
Kansalaisuuden hakeminen on mahdollista, sillä ensi kauden jälkeen Rajala on asunut Sveitsissä lain vaatiman ajan. Kaudesta 2016–17 EHC Biel-Biennessä pelannut Rajala on myös NL-historian pisimpään yhdessä seurassa kiekkoillut ulkomaalaispelaaja.
Kansalaisuus on urheilullisesta kulmasta merkittävä asia sveitsiläisessä jääkiekossa, sillä joukkueiden pelaajapolitiikkaa rajoittaa ulkomaalaiskiintiö. Mikäli Rajala saa Sveitsin kansalaisuuden, sopimusneuvottelut seuran kanssa helpottuvat.
Rajalan mukaan hän harkitsee uransa jatkoa Sveitsissä ainoastaan Biel-Biennessä. Mikäli sopimusta sveitsiläisseuran kanssa ei synny, Rajala harkitsee haastattelun mukaan paluuta Ilvekseen, jossa hän pelasi ennen pitkälle ulkomaan kierrokselleen lähtemistään.
Rajala on ollut tällä kaudella joukkueensa tehokkain pelaaja. Hyökkääjä on pelannut 33 NL-ottelua tehoin 14+10. Rajalan nykyinen sopimus kattaa tämän ja seuraavan kauden.
Suomalaiset säihkyvät tilastoissa
Pistepörssissä on edelleen sama kaiku askelten kuin edeltävillä viikoilla. Suomalaisuus on valttia, mikäli tilastoihin on uskominen.
Loppukauden loukkaantumisen takia sivussa oleva Jerry Turkulainen (30 ottelua, 9+29) johtaa edelleen pistepörssiä. Hänen lisäkseen kymmenen kärjessä ovat myös Julius Nättinen (33, 15+22), Sakari Manninen (32, 13+21), Antti Suomela (34, 12+22), Miro Aaltonen (32, 18+14) ja Markus Granlund (25, 14+16).
Puolustajien pistepörssiä johtaa Jesse Virtanen (33, 5+21). Hänen lisäkseen kymmenen kärjessä ovat Sami Niku (35, 4+18), Julius Honka (35, 9+11), Vili Saarijärvi (33, 3+15) sekä Mikko Lehtonen (29, 4+13).
Maalivahtirintamalla Harri Säteri (27 ottelua, 93,5 %, 2,01 pmk) on edelleen korkealla tilastoissa, vaikka hän on hävinnyt kolme edeltävää otteluaan välttävillä torjuntaprosenteilla.
Torjuntatilaston kärjessä on SCL Tigersin Stéphane Charlin, joka on torjunut kiekkoja vakuuttavalla 95,3 prosentin varmuudella. Tulikuuman Lausanne HC:n Kevin Pasche on puolestaan torjunut kuukauden sisään kolme nollapeliä ja yhteensä seitsemän ottelua ilman takaiskumaalia koko kauden aikana.
Davosin tappiokierre jatkuu
Vuosi vaihtuu, mutta suunta ei. Näin voisi sanoa ainakin HC Davosin osalta, sillä joukkueen joulukuussa alkanut tappioputki jatkui myös tammikuun puolella.
Davos jäi vuoden ensimmäisessä ottelussa kotonaan maaleitta HC Ajoiea vastaan ja päivää myöhemmin EV Zug nujersi Davosin selvin numeroin. Joukkue ei ollut viikon otteluissa hetkeäkään johtoasemassa.
Joukkueen kuuden ottelun voitoton taival on seuralle synkintä sitten kuuden vuoden takaisten haasteiden. Ennen tappioputkea Davos oli sarjan kärkikahinoissa. Piikkipaikka ei tosin ole vieläkään kovin kaukana, sillä neljänneltä sijalta kärkeen on matkaa kuuden pisteen verran. Davosilla on tosin allaan enemmän pelattuja otteluja kuin sen edessä olevilla seuroilla.
Sarjan kärjessä on tällä hetkellä Lausanne HC, joka on noussut seitsemän peräkkäisen voiton myötä ohi ZSC Lionsin sekä SC Bernin.
Lausanne on saanut nauttia erityisesti Ahti Oksasen tehoista. Hyökkääjä on tehnyt viikon kolmessa ottelussa kolme maalia ja syöttänyt kolme osumaa. Suomela ei ole jäänyt pekkaa pahemmaksi tehoilla 2+4. Hyökkääjät ovat viikon tehokkaimmat pelaajat sarjassa.
ZSC Lionsin vuodenvaihde ei sujunut oletusarvoisesti. Sen monivuotinen päävalmentaja Marc Crawford irtisanoutui tehtävistään mielenterveyssyistä.
Uusi aikakausi alkoi kuitenkin voitolla SC Rapperswil-Jona Lakersista, mutta perjantain kierroksella joukkue taipui Fribourg-Gótteron HC:lle ja sunnuntaina Lausannelle.
Zürichin leijonilla on kuitenkin kolme ottelua vähemmän pelattuja otteluita, minkä myötä vanha mestari saattaa nousta pian takaisin piikkipaikalle.
Fribourg-Gótteron onkin päässyt hyvään vireeseen valmentajanvaihdoksen myötä. Spengler Cup -voiton ohella joukkue on voittanut nyt kolme ottelua peräkkäin ja noussut jo lähelle suoraan puolivälieräpaikkaan oikeuttavaa sijoitusta.
Myös Genève-Servette HC palasi kaukaloihin uuden valmennuksen alaisuudessa. Joukkue juhli 6–4-lukemiin päättyneissä maalijuhlissa kotivoittoa Biel-Biennen kustannuksella. Kotijoukkue tuli varsinkin toiseen erään täynnä tulta ja tappuraa ja teki neljään minuuttiin neljä maalia.
Viikko toi tullessaan myös loukkaantumisuutisia. Karsijan paikalle valahtaneen Lugano HC:n Michael Joly väänsi nilkkansa tappiollisessa Fribourg-Gótteron-ottelussa ja on sivussa kolme viikkoa. Joly on tehnyt 33 ottelussa tehot 11+18 ja on joukkueensa tehokkain pelaaja.