Samaa mieltä vai eri mieltä? Jatkoajan NHL-toimituksen Heikki Mannonen ja Teemu Utriainen iskevät pöytään vuoden ensimmäiset kuumat NHL-väitteet – luvassa teräviä analyysejä ja keskustelua.
Jesse Puljujärvi ei pelaa enää NHL:ssä
Utriainen: Uskon aina vain Jesse Puljujärven olevan hyvä NHL-tason hyökkääjä. Ei siis mikään nelosketjun jyrä, vaan mainio täydentävä pelaaja vähintäänkin keskiketjuihin. Vakituista paikkaa ei ole kuitenkaan viime kausina tuntunut löytyvän, ja nyt hän ei kelvannut yhteenkään NHL-organisaatioon edes ilmaiseksi, vaikka edistyneet tilastot ovat kuluneella kaudella olleet hyökkääjän osalta mitä mainioimmat.
Biisonikuningas oli huilivuorossa juuri silloin, kun pingviinilauma rupesi napsimaan voittoja. Valmentajat eivät perinteisesti halua muuttaa menestyvän joukkueen kokoonpanoa ellei kokoonpanoon nouseva pelaaja ole käänteentekevä huippu. Puljujärvi ei sen sortin peluri vaikuttaisi olevan.
Puljujärvi tiputettaneen AHL-joukkueen mukaan samalla, kun Kris Letang tervehtyy. Sieltä ylösnouseminen on hankalaa, elleivät peliotteet ole välittömästi kovalla tasolla. Veikkaankin, ettei Puljujärvi tule enää kuluvalla kaudella olemaan yhdessäkään ottelussa NHL-joukkueen pelaavassa kokoonpanossa. Uuden sopimuksen saaminen kesällä jostain toisesta organisaatiosta on arvoitus. Ehkäpä edessä on paluu Eurooppaan.
Mannonen: Yli 400 NHL-ottelun pelaaja saa minimipalkalla näillä otteilla varmasti vielä mahdollisuuden. Pittsburgh Penguisin GM Kyle Dubas asetti Puljujärven siirtolistalle ja oli varma, että joku joukkue nappaa torniolaisen. GM:n mukaan hän halusi antaa Puljujärvelle mahdollisuuden jossain toisessa seurassa.
NHL-maailma on karu. Joskus asiat ovat vain ajoituksesta kiinni. Nyt pelaajaa ei poimittu ja hän jatkaa matkaa Penguinsin mukana. NHL:ssä on monia joukkueita, joissa rotaatio on suuri. On kuitenkin perin erikoista, että pelaajaa pidetään mukana, eikä hänelle anneta peliaikaa, ei edes jämäminuutteja. Puljujärven viimeiset minuutit kirjattiin 8. joulukuuta ottelussa Toronto Maple Leafsia vastaan.
Allekirjoittaneen silmään tämä näyttää puhtaalta päävalmentaja Mike Sullivanin päätökseltä. Alkukauden hyvien otteiden jälkeen Puljujärvi teki muutaman virheen, joiden jälkeen Sullivan pudotti merkittävästi torniolaisen peliaikaa. Puljujärvi oli objektiivisella silmällä alkukauden parhaita Penguinsin pelaajia. Nyt kaikki liikkeet viittaavat siihen, että Sullivan ei pidä Puljujärveä edes NHL-tason pelaajana. Silti hän roikottaa Matt Nietoa, Noel Acciaria, Blake Lizottea ja muutamaa muuta peruspelaajaa Penguinsin jatkuvassa pelaavassa rotaatiossa, vaikka heistä kukaan ei ole teoreettisesti millään tavalla merkittävästi Puljujärveä edellä. Tornion miehen urheilullisuudella, luistelulla ja taistelusielulla on käyttöä, emmekä ole vielä nähneet hänen viimeistä NHL-otteluaan.
Sebastian Aho ei ole riittävän hyvä mestaruuskandidaatin ykköshyökkääjäksi
Mannonen: Todella vaikea väite. Me suomalaiset näemme asiat ehkä liian helposti pisteiden kautta. Esimerkiksi Miro Heiskasen kohdalla monet puhuvat selkeästä alisuoriutumisesta, vaikka pelillisesti Heiskanen operoi edellisiltä kausilta tutulla kaavalla. Miten kasvanutta henkistä vastuutaakkaa voi mitata numeroissa? Allekirjoittaneen mielestä nollat ja ykköset eivät sovi jääkiekkomaailmaan kertomaan liiaksi absoluuttisia totuuksia. Ainakaan näin pienellä otannalla.
Kallistun vastauksessa tämän kauden osalta siihen, että Carolina Hurricanes on tällä hetkellä pelillisesti selkeästi Martin Nečasin joukkue. Aholla on vielä työtä päästä huippuvireeseen, jota tämä joukkue tarvitsee kevään ratkaisupeleissä.
Joukkuelajissa laiva ei kuitenkaan kaadu yksilöön. Samalla seuraamme tarkkaan, miten esimerkiksi Andrei Svetšnikov suoriutuu. Allekirjoittaneen silmissä Hurricanesin hyökkäyksen laatu ei riitä kevään ratkaisupeleissä, vaikka Jack Roslovic ja muutama muu pelaavat vahvaa sesonkia.
Utriainen: Ei ole olemassa pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Aho olisi huippuhyökkääjä. Hänen tehonsa varsinkin täysillä kentällisillä pelatessa eivät ole kuitenkaan mestaruusjoukkueen ykköshyökkääjän tasolla, ja tällä kaudella myös Ahon kahden suunnan peli on vaikuttanut huteralta.
Edellisten kolmen kauden otannalla Aho ei kuulu edes NHL:n 50 kärkihyökkääjän joukkoon, kun tarkasteluun otetaan tehopisteet täysillä kentällisillä pelatessa. Kärppäkasvatin edellä ovat esimerkiksi Casey Mittelstadtin, Pavel Zachan, Ivan Barbashevin ja Jeff Skinnerin kaltaisia pelaajia. Jos syntyneet tehopisteet suhteutetaan peliaikaan, tippuu Aho samalle tasolle esimerkiksi Tommy Novakin kanssa. Jos joukkueen ykköshyökkääjä ei pysty parempaan, ei mestaruuden tavoittelulle voi antaa kovinkaan suurta todennäköisyyttä.
Ahon kokonaisvaltainen pelaaminen kuluvan kauden aikana ei herätä sen enempää hurraahuutoja. Sepen ollessa täysillä kokoonpanoilla kentällä on joukkueen maaliero kahdeksan täppää miinuksella. Entäpä silloin, kun Aho istuu penkillä? Yksitoista maalia plussalla. Eroa on siis liki kahdenkymmenen maalin verran, ja Aho ei ole ollut samalla tasolla vastustajiensa tai edes joukkuekaveriensa kanssa. Itse asiassa myös Nečasin pelatessa ovat tulokset olleet heikompia kuin hänen ollessaan vaihdossa.
Erikoistilanteissa tulostakin on syntynyt, mutta pudotuspelit ovat tunnetusti aivan oma maailmansa ja tuolloin erikoistilanteiden merkitys vähenee. Hurricanesin vauhti ei tule Ahon johdolla riittämään muita kärkijoukkueita vastaan loppuun asti, sillä muilla joukkueilla on laittaa parempia hyökkääjiä vastustajiksi.
Marc-André Fleury jättää NHL:ään pysyvämmän perinnön kuin Patrick Roy
Utriainen: Ei missään nimessä. Marc-André Fleury luonnollisestikin valitaan kunniagalleriaan välittömästi sen ollessa mahdollista, mutta Patrick Roy oli pelillisesti aivan toisella tasolla. Saint Patrick oli dominoiva maalivahti uransa alusta loppuun asti pelatessaan uransa viimeisellä kaudellaankin liigan huipputasolla, kun taas Flower on ollut ison osan urastaan jopa kakkosvahtina tai vähintäänkin pelaavan tandemin toisena osapuolena. Vaikka Fleurykin on voittanut urallaan parhaalle maalivahdille annettavan Vezina Trophyn, voidaan perustellusti kyseenalaistaa, onko hän ollut milloinkaan aidosti NHL:n yksi absoluuttisista oman aikansa parhaista maalivahdeista.
Roy on ainoa pelaaja NHL:n historiassa, joka on voittanut pudotuspelien parhaalle pelaajalle jaettavan Conn Smythe Trophyn kolme kertaa. Vaikka Roy oli myös runkosarjassa erinomainen, muistetaan hänet ennen kaikkea voittajana ja joukkueensa ehdottomana johtajana silloin, kun pelattiin aidosti isoista asioista. Royn ansiosta perhostyyli nousi valta-asemaan maalivahtien torjuntatekniikoista puhuttaessa, ja lapset ympäri maailman halusivat olla kuin hän.
Royn merkitystä Kanadan junioriliiga QMJHL:ssä pelaavan Québec Rempartsin omistajana ei kannata vähätellä, ja hänen valmennuksestaan on noussut NHL:n kirkkaisiin valoihin esimerkiksi Jonathan Marchessault, Simon Gagne, Marc-Edouard Vlasic sekä jälleen Royn valmennettavana New York Islandersissa pelaava Anthony Duclair. Ei pidä myöskään unohtaa Royn voittaneen NHL:n parhaalle valmentajalle jaettavan Jack Adams Awardin kesällä 2014, jolloin hän valmensi Colorado Avalanchea.
Pelikenttien ulkopuolella kenelläkään ei liene pahaa sanottavaa Fleurysta, kun taas kuumaverinen Roy vaikuttaisi olleen usein hiukkasen haastavampi persoonallisuus, näin kaunistellen ilmaistuna. Kaikesta hyväntekeväisyystyöstään huolimatta Fleurylla on vielä paljon tehtävää, jotta hän pääsisi samalle tasolle kuin lapsuusaikojen idolinsa. En kuitenkaan epäile hetkeäkään, etteikö Fleurylla olisi edellytyksiä menestymiseen huipputasolla myös pelaajauransa jälkeen.
Mannonen: Tilastojen suuria numeroita katsoessa Fleury on mahdollisesti hienoisesti edellä Royta. Royn palkintokaappi on kuitenkin massiivinen: hän voitti Vezina Trophyn kolme kertaa, William M. Jennings Trophyn peräti viidesti ja oli kolme kertaa NHL:n pudotuspelien arvokkain pelaaja. Hän on meille 1990-luvun alun NHL:ään kasvaneen ikäluokan ikuinen kruunattu kuningas, jonka perintöä ja tarinoita jaamme vanhainkotiin asti.
Vezinan kertaalleen voittanut Fleury on NHL:n uuden aikakauden symboli, joka ei koskaan uskonut pääsevänsä edes sarjaan pelaamaan. Kolminkertaisen Stanley Cup -voittajan vaatimattomuus ja hänen jään ulkopuoliset suuret tekonsa tekevät hänen tulevasta perinnöstään allekirjoittaneen mielestä suuremman kuin Royn. Toivottavasti Fleury kiinnostuu Royn tapaan valmennustyöstä.
Jonathan Toews tulee paluunsa jälkeen olemaan edelleen käänteentekevä NHL-pelaaja
Mannonen: Ei. 15 vuotta Chicago Blackhawksin kapteenina pelannut Jonathan Toews tekee toivottavasti paluun NHL:ään. Ison meren takana rakastetaan tarinoita, ja Captain Seriousin paluu olisi juuri sellainen. Pelaajalla on ollut useita sairauksia ja niiden jälkioireita, mutta hän harjoittelee nyt tosissaan palatakseen maailman parhaimpaan jääkiekkoliigaan. Hän saa aivan varmasti tarjouksia, kukapa ei hänenkaltaistaan johtajaa haluaisi minimipalkalla kevään ratkaisupeleihin? Onko hän käänteentekevä pelaaja? Ei ole, mutta merkitystä mitattaisiin lähtökohtaisesti avainsanoilla johtajuus, moraali, henkinen kestävyys ja voittaminen.
Utriainen: Toews oli monien mielestä parhaimmillaan jopa maailman paras jääkiekkoilija. Mustahaukkojen legendan palattua kentille väliin jääneen koronakevään 2021 jälkeen oli hän kuitenkin vain varjo siitä pelaajasta, johon koko jääkiekkoa seuraava maailma oli tottunut.
36-vuotias aloitusspesialisti uskoo nyt kuitenkin olevansa jälleen terve rajujen hoitojaksojen jälkeen. Erilaisista jaksoista on saatu mediassa viime viikkoina lukea. Jääkiekon historia tuntee eeppisiä paluita huipulle loukkaantumisten jälkeen, joista ikimuistoisin lienee Mario Lemieux'n paluu Pittsburgh Penguinsin paitaan yli kahden vuoden pelaamattomuuden jälkeen ja suoraan universumin ehdottomalle huipulle. Suomalaisittain hienoin tarina lienee Teemu Selänteen polven kuntouttamisen jälkeen nähty ja Stanley Cupiin huipentunut Ankka-seikkailu, joka oli kuin suoraan Disneyn elokuvista.
Vaikka joulun taika-aika onkin jo takanapäin, haluan jääkiekkoromantikkona uskoa samaan. Toews tekee paluun kentille solmien Toronto Maple Leafsin kanssa sopimuksen minimipalkalla ollen samalla se johtaja, jota tiimi on kaivannut. Se pelaaja, joka aidosti ymmärtää voittamisen vaatimukset. Pudotuspeleissä jatkuvasti alisuorittanut joukkue nousee kukoistukseen ja voittaa mestaruuden vaahteranlehtipaidassa menestymään tottuneen uransa huipentavan edelleen viriilin veteraanin johdolla. Mikä voisikaan olla ihanampaa?
Samuel Helenius oli syksyn suurin positiivinen suomalaisyllättäjä
Utriainen: Ei kahta sanaa tästä. Ennen kauden alkua Samuel Heleniuksen potentiaalina pidettiin ehkä Los Angeles Kingsin farmijoukkue Ontario Reignin kolmos-nelossentterin roolia, eikä kukaan edes villeimmissä unelmissaan nähnyt häntä pelaamassa vakituisessa roolissa Anze Kopitarin ja kumppaneiden joukkuekaverina.
Kingsin GM Rob Blakella oli Heleniuksen ylösnostaessaan ajatus parimetrisestä järkäleestä ehkä eräänlaisena Matt Rempen kaltaisena pieniä minuutteja pelaavana fyysisenä pelotteena, mutta Helenius on ollut myös pelillisesti NHL-tasoa. Heleniuksen pelatessa liigan kärkijoukkueisiin kuuluva Kings ei ole ollut erityisesti alakynnessä, vaan tilanteita on syntynyt molemmille kenttäpuoliskoille koko lailla tasapuolisesti.
Pelityylistään huolimatta Helenius ei ole ollut mikään jäähyautomaatti, vaan hän on saanut 21 pelaamassaan ottelussa ainoastaan kaksi kahden minuutin jäähyä. Hän ei siis ole torpedoinut typerillä tempauksilla joukkueensa voittomahdollisuuksia, vaan tuonut aitoa lisäarvoa ollen peliaikaan suhteutetuissa taklausten määrässä koko NHL:n kärkikolmikossa. Tämä kaikki siis ilman alivoimalle joutumista, ja se vaatii erityistä taitoa. Taitoa, jota eurooppalaisesta näkökulmasta ei aina osata arvostaa.
Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Helenius on tullut liigaan jäädäkseen. Ei hänestä kannata mitään pisterohmua odotella, mutta kyllä se NHL-uran avausmaalikin tulee jossakin välissä. Luotettaville alaketjujen minuuttien vääntäjälle on aina tilaa, ja tuokin on enemmän kuin mitä Heleniukselta on osattu odottaa.
Mannonen: Ei ole, vaikka Helenius olikin alkukauden hienoimpia suomalaisyllättäjiä. Suurikokoinen pelaaja löytää aina paikkansa NHL:stä, jos osaa pelata korttinsa oikein. Hänen ensimmäinen NHL-ottelunsa, alustus Warren Foegelen maaliin sekä isä Sami Heleniuksen reaktio katsomossa, ovat edelleen monen jääkiekon ystävän mielessä. Hieno hetki koko perheelle – tuo tilanne kannattaa katsoa videopalveluista.
Allekirjoittaneelle suurimman positiivisen yllätyksen on kuitenkin tuonut Ville Heinola, joka on vihdoin saanut vastuuta kovassa Winnipeg Jetsin puolustuksessa. Nilkkatulehdus pilasi alkukauden, mutta joulukuusta alkaen Heinola on saanut keskimäärin 12–15 minuuttia peliaikaa NHL:n parhaassa joukkueessa.
