Ryan Reavesin ei kuuluisi pelata NHL:ssä
Utriainen: Sataprosenttisesti samaa mieltä. 37-vuotias törkyturpa on pelannut edellisen kerran edes ok-tason nelosketjun peliä joskus Vegas Golden Knightsin vuosiensa alussa viime vuosikymmenellä. Hän on ollut aina hyökkäyspelin musta aukko, eikä hän muutenkaan tuo nykyisellään pelillistä lisäarvoa joukkueelleen.
Toronto Maple Leafsin joukkue itse asiassa vahvistui Ryan Reavesin pelikiellon myötä, ja hänen palatessaan kokoonpanoon neloskenttä on taas haavoittuvaisempi. Goonien aikakauden pitäisi olla jo ohi.
Halme: Vaikeaa olla eri mieltä Utriaisen kanssa. New York Rangers on koettanut kasvattaa Matt Rempestä saman tyylistä sikailijaa kuin Ryan Reaves, eivätkä kumpikaan tuo jääkiekolle mitään lisäarvoa vuonna 2024. Lähinnä he ovat vaaraksi muille kentällä oleville, ja vaikka tappelut vielä kuuluvatkin jääkiekkoon, ei sitä varten erikoismiehiä tarvita.
Mike Sullivan olisi ansainnut potkut ennen Jim Montgomerya
Utriainen: Pidän Jim Montgomerya erinomaisena valmentajana huolimatta Boston Bruinsin heikosta alkukaudesta, ja hänen ennätysnopea työllistymisensä St. Louis Bluesiin kertoo, etten ole ajatukseni kanssa yksin.
Mike Sullivan on kaksinkertainen mestarivalmentaja ja Steel Cityn legenda, eikä mikään vie sitä häneltä pois. Kieltämättä nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei Sullivan ole oikea valmentaja johdattamaan Pittsburgh Penguinsia minnekään muualle kuin korkeintaan sarjan keskikastiin. Juuri sinne, minne yksikään joukkue ei halua päätyä.
Pingviinien edellinen manageri Ron Hextall teki syksyllä 2022 Sullivanin kanssa kesään 2027 asti voimassa olevan jatkosopimuksen, joka takaa Sullivanille 5,5 miljoonaa dollaria palkkaa per kausi. Ulospotkiminen tulisi siis taloudellisestikin kalliiksi, mutta silti se kannattaisi mielestäni tehdä.
Halme: Penguins on tehnyt täysin oikein pitäessään Mike Sullivanin penkin takana. Hän on vuosikaudet johtanut hienolla tyylillä, eikä ole menettänyt pukukoppia missään vaiheessa. Montgomery taas ampui itseään jalkaan penkittäessään vuoron perään Bruinsin tähtipelaajia. Ei siis ihme, että joukkue kääntyi häntä vastaan. Huonoa valmentajaa se ei silti Montgomerysta tee ja uskoisinkin hänen saavan St. Louis Bluesissa hommat raiteilleen. Sullivan jatkanee Penguinsissa koko Sidney Crosby -aikakauden loppuun.
Martin Nečas rikkoo sadan pisteen rajan
Halme: Alkukauden tahti on ollut Nečasilla päätä huimaava, mutta lähes 50 tehopisteen nousu viimekaudesta tuntuisi absurdilta. Siirtohuhuissa pyörinyt hyökkääjä onkin osoittautunut kenties Hurricanesin tärkeimmäksi pelaajaksi. Necasin Laukaisuprosentti on ollut viimekausilla 8−12 prosentin välillä, joten tämänhetkinen 22,9 olisi koko kauden mitassa myös huima parannus. Uskon varianssin kuitenkin tasoittuvan, ja Necasin pelaavan vahvan noin piste per peli kauden. Kaikki eväät hänellä yli sataan pisteeseen kuitenkin on.
Utriainen: Nečas on aloittanut kauden hurjalla pistetehtailulla, ja 33 pistettä 20 otteluun on kunnioitusta herättävä tahti. Tšekkiläinen onkin NHL:n pistepörssissä tällä hetkellä sensaatiomaisesti kolmantena. En kuitenkaan jaksa uskoa samanlaisen meiningin jatkuvan − en edes melkein.
Hänen maalia kohti suuntautuneet laukauksensa ovat menneet sisään liki tuplasti uran keskiarvoon verrattuna. Itse asiassa Nečas ei ole päässyt maalipaikoille eikä hänen henkilökohtainen maaliodotusarvonsa ole juurikaan suurempi kuin aiempina kausina. Myös Nečasin ketjukaverit, jotka ovat useimmiten olleet Jesperi Kotkaniemi ja Eric Robinson, ovat maalailleet hänen syötöistään pitkällä tähtäimellä kestämättömällä tahdilla.
Uskon Nečasin rikkovan tähänastisen uransa parhaan kauden 71 pisteen rajan, mutta lopulta hän jää kuitenkin alle 90 tehopisteen eikä voita edes Carolina Hurricanesin sisäistä pistepörssiä.
Spencer Carbery tulee voittamaan parhaan valmentajan palkinnon
Halme: Carbery on tehnyt loistavaa työtä Capitalsissa. Hän on pystynyt motivoimaan vanhempia pelaajia sekä saanut uusista hankinnoista parhaan irti. Myös joukkuetasolla pelaaminen näyttää yllättävän tasapainoiselta. En usko joukkueen siltikään yltävän pudotuspeleihin asti, joten parhaan valmentajan palkinnon voi tällöin unohtaa. Joukkueen materiaalin huomioon ottaen hattua täytyy silti nostaa. Kärkiehdokkaiksi Jack Adams -palkintoon tällä hetkellä nostaisin Devilsin Sheldon Keefen tai Jetsin Scott Arniel.
Utriainen: Siltähän tämä kieltämättä juuri nyt vaikuttaisi, mutta ei mennä asioiden edelle. Koko NHL-jääkiekkoa seuraavan maailman ällikältä lyöneen alkukauden jälkeen Washington Capitalsin tahti on jo alkanut tasoittumaan.
Itse asiassa edellisen kymmenen ottelun pätkää tarkastellen Capitals on täysien kentällisten maaliodotusarvoissa Itäisen konferenssin joukkueista toiseksi heikoin Philadelphia Flyersin jälkeen, ja päästettyjen maalien maaliodotusarvo 3,02 maalia per pelattu tunti on samalla aikajaksolla koko sarjan kolmanneksi heikoin lukema Anaheim Ducksin ja Vegas Golden Knightsin jälkeen.
Jos pelaamisen taso ei palaa pian lokakuun tasolle, alkaa tappioita väistämättä tulemaan huomattavasti voittoja enemmän, ja samalla sijoitus sarjataulukossa tippuu. Nyt Carberylla onkin todellinen näytön paikka, varsinkin kun joukkueen suurin tähti on poissa pelistä.
Kaikesta edellä kirjoittamastani huolimatta pidän Carberya suurimpana suosikkina Jack Adamsin voittajaksi, ellei sitten Minnesota Wildin John Hynes pokkaa palkintoa kotiin.
Patrik Laine ei kuuluu Suomen 4 Nations Face-Off -turnaukseen
Halme: Kunnossa ollessaan Patrik Laine olisi varma valinta joukkueeseen. Suomella ei ole montaakaan rightin hyökkääjää, saati niin vaarallista laukojaa kuin Laine. Tällä hetkellä Laine ei kuitenkaan valitettavasti kuuluisi joukkueeseen. Tämä ei ole mitään pelaajalta pois ja varmasti jokainen näkisi mielellään Laineen huippuvireessä Suomi-paidassa. Hänen viimeisestä pelaamastaan ottelusta on kuitenkin vierähtänyt jo lähes vuoden päivät, joten neljän maan turnaus tulee Laineen tapauksessa auttamattomasti liian varhain. Sen, pääseekö hän koskaan NHL-uransa alkuvuosien tasolle, vain aika näyttää.
Utriainen: Haluaisin vastata kyllä. Tesoman tykki toisi joukkueeseen sellaisen täsmäaseen, mitä ei Leijonilta muuten löydy, jos hänellä on siis pelivire kohdillaan. Tässäpä se suurin mutta piileekin.
Joukkueen hyökkäyksen pelipaikoista on käynnissä kovempi kilpailu kuin mitä todennäköisimmin koskaan Suomen jääkiekkomaajoukkueen historian aikana. Laineelle pitäisi melkeinpä luvata pelipaikka kolmesta kärkiketjusta, jotta hänestä olisi aidosti hyötyä.
Olisihan se kieltämättä nättiä katsoa treenikavereiden Aleksander Barkovin ja Laineen naputtelevan kiekkoja vastustajien reppuun, mutta Suomen kokoonpanon valinnoista päävastuun kantavilla manageri Jere Lehtisellä ja päävalmentaja Antti Pennasella on luultavimmin toiset hyökkääjät kärkiketjujen paikoille jo lukittuina.
Jos Laine pelaa kentille palatessaan Montreal Canadiensissa hyvin ja joku joukkueeseen jo valittu hyökkääjä loukkaantuu, niin ehkäpä saamme nähdä Patsjukin maagista laukausta pitkästä aikaa myös maajoukkuepaidassa.
