Petra Nieminen johtaa SDHL:n pistepörssiä.
Kuva © Jarno Hietanen

Tehokkaat naisemme maailmalla − näin ulkomailla pelaavien suomalaisten kausi on sujunut

Artikkeli
Maailman naisten huippusarjoissa pelaa lukuisia suomalaistähtiä. Niin PWHL:ssä, SDHL:ssä kuin Sveitsin pääsarjassakin sinivalkoiset värit ovat olleet kauden aikana komeasti edustettuina. Yhdysvaltojen yliopistokaukaloissakin on muutamia onnistujia. Jotkut naisleijonat ovat aivan sarjojensa ykköskategoriaa.

Valtaosa esimerkiksi Naisleijonien vakiokaartista pelaa seuratasolla Suomen rajojen ulkopuolella. Myös Auroraliigasta on maajoukkueessa edustuksensa, mutta kärkiosaajien osoite löytyy kutenkin Pohjois-Amerikan PWHL:stä, Ruotsin SDHL:stä tai Sveitsin SWHL:stä.

Erityisesti länsinaapurin kiekkokentillä suomalaiset ovat tehneet kovaa tulosta, mutta myös muualla on kajahdellut suomalaisittain mukavasti. Otetaanpa katsaus siihen, miten suomalaisnaiset ovat tähän mennessä kaudella 2024−25 esiintyneet.

PWHL

Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloissa Suomen kovin tykki on toistaiseksi ollut Boston Fleetin hyökkääjä Susanna Tapani, joka on pelaamissaan 12 ottelussa iskenyt tehot 5+1=6. Hän on sarjan pistepörssissä sijalla 24. Maalipörssissä kokenut peluri yltää kymmenen kärkeen.

Susanna Tapani on ollut hyvässä maalivireessä PWHL:ssä. Hän kävi kauden alla pudottamassa kiekon Auroraliigan avaustapahtumassa.
Kuva © Timo Savela

PWHL:ssä pelaa Tapanin lisäksi kaksi muuta suomalaista. New York Sirensin Noora Tulus on saanut maalitilinsä auki ja saalistanut osuman lisäksi yhden syöttöpisteen 12 kamppailussa. Hänen tehotilastonsa on viisi pykälää pakkasella, Tapanilla vastaavasti tulos on plus-miinus nolla. Ottawa Chargen puolustaja Ronja Savolaisen tehot 1+2=3 oikeuttavat Chargen puolustajatilaston kakkossijalle. Naisleijonien luottopakin tehotilasto on viisi pykälää plussan puolella.

Joukkuetasolla Tuluksen Sirensillä menee ruusuisimmin, sillä se on kuuden joukkueen sarjassa kolmantena − neljä pistettä kärkikaksikkoa Montreal Victoirea ja Minnesota Frostia perässä. Savolaisen Charge on kaksi pistettä Sirensin takana ja Tapanin Fleet vielä kaksi pistettä ottawalaisten jäljessä, yhden pisteen pahnanpohjimmaista Toronto Sceptresiä edellä. Neljä PWHL:n kuudesta joukkueesta pääsee aikanaan pudotuspeleihin.

SDHL

Eniten ulkomailla pelaavia suomalaisia on luonnollisesti naapurimaassamme Ruotsissa, jonka SDHL-pääsarjan pistepörssin kärjessä on peräti kolme suomalaista. Petra Nieminen on paukuttanut Luleå Hockey/MSSK:n paidasa 32 runkosarjaottelussa komeat 23+19=43 tehopistettä. Hänen vanavedessään ovat Frölundan Elisa Holopainen 23+18=42:lla ja niin ikään luulajalaisia edustava Viivi Vainikka myös 17+24=42 pisteellä.

Elisa Holopainen on pelannut ensimmäisellä ulkomailla pelaamallaan kaudella loistavasti.
Kuva © Jarno Hietanen

Kovan suomalaisedustuksen sarjan pistepörssin kymmenen kärjessä täydentävät seiskapaikalla majaileva Brynäs-hyökkääjä Jenniina Nylund tehoillaan 18+13=31 ja kahdeksantena oleva Frölundan konkaripelaaja Michelle Karvinen 18+12=30 pisteellään.

Muita maininnan arvoisia suomalaissuorittajia ovat legendaarinen Jenni Hiirikoski 4+19=23 pisteellään 28 kamppailussa, ja Holopaisen tavoin ensimmäistä kauttaan ulkomailla pelaava Sanni Vanhanen, joka on netonnut 10+11=21 pistettä 31 ottelussa. Myös Ida Kuoppala, Sanni Rantala ja Emilia Vesa kärkkyvät 20 tehopisteen rajan puhkaisua.

SWHL

SC Berniä edustava Maija Otamo on hienosti Sveitsin sarjan pistepörssin kakkosena joukkuekaverinsa, Suomen kentiltäkin tutun, Estelle Duvinin vanavedessä. Otamo on iskenyt pöytään hurjat 20+24=44 pistettä 25 pelaamassaan ottelussa. Duvinilla on kaksi pistettä enemmän. Kymppikärjessä on myös HC Ambri-Piottan Julia Liikala 14+22=36 pisteellään, jotka hän on kerännyt 23 pelissä. Hänen HIFK:stakin tuttu, nykyinen Ambri-tutkaparinsa Michaela Pejzlová on koko pistepörssin neljäntenä 43 pisteellään.

Entinen TPS-hyökkääjä Maija Otamo on ollut Sveitsissä tehokas.
Kuva © Timo Savela

Toinenkin Ambri-hyökkääjä mahtuu sarjan 20 tehokkaimman pelaajan joukkoon, sillä Jenna Kaila on nakuttanut 19 ottelussa tehot 11+10=21. 

Maalivahtien tilasto on upeaa luettavaa, sillä EV Zugin Eveliina Mäkinen on koko veskarikatraan piikkipaikalla. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa on 1,47 maalia per ottelu. Hän on päästänyt 13 pelaamassaan kamppailussa vain 18 kiekkoa selkänsä taakse.

Yhdysvaltojen yliopistosarja

Aivan NCAA:n pistepörssin kärkikahinoihin suomalaisilla ei ole ollut asiaa, mutta siitäkin huolimatta muutamat meikäläiset ovat esiintyneet yliopistokiekossa Yhdysvalloissa. Siinä, missä Wisocnsinin yliopistoa edustava pörssikärki Casey O'Brien on tehnyt 28 ottelussa 18+40=58 pistettä ovat tehokkaimmat suomalaiset, Mercyhurstin yliopiston Sofia Nuutinen nakuttanut yhtä monessa pelissä 10+12=22 pistettä, sekä niin ikään Mercyhurstia edustava Julia Schalin on pelannut mukiinmenevästi. Hänen pistetilastonsa ovat ottelumäärää myöten identtiset Nuutisen kanssa.

Sofia Nuutinen pääsi debytoimaan Naisleijonissa, kun maajoukkue pelasi Hakametsässä loppuvuonna 2024.
Kuva © Jarno Hietanen

Minnesotan yliopistojoukkueen puolustaja Nelli Laitinen on netonnut 3+13=16 pistettä 27 ottelussa ja St. Cloudin yliopistooa edustava Sofianna Sundelin kiskonut 26 ottelussa 5+7=12 tehopistettä.

Maalivahdeista St.Cloud -kaksikko Sanni AholaEmilia Kyrkkö on kumpikin pelannut hyvin. Ahola on torjunut 14 ottelussa 92 prosentin varmuudella ja päästettyjen maalien ottelukohtaisella keskiarvolla 2,09. Kyrkkö on pistänyt piirun verran paremmaksi − 13 mittelössä koppi on tarttunut 93,1-prosenttisesti ja hän on päästänyt vain 1,89 maalia per ottelu.

Yli kymmenen ottelua torjuneista veskareista Mainen yliopistoa edustava Kiia Lahtinen on pysäyttänyt pikkumustan 17 ottelussa 89,7 prosentin varmuudella ja hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa on 3,41.

» Lähetä palautetta toimitukselle