Voit kuunnella jakson myös Jatkoajan Spotifysta tai Youtubesta.
00.00 Tilli Keräsen vierailu
24.35 Ajatuksia Naisleijonien viimeisestä EHT:sta
29.25 Auroraliigan runkosarja huipentuu
32:00 Podiadin tähdistökentällinen
36.10 Mitä seuraavaksi?
KalPaa kaksi edelliskautta edustanut hyökkääjä Tilli Keränen on ehtinyt urallaan kokea jo kaikenlaista. Ensimmäinen iso muutos Kärpissä läpi lyöneelle Keräselle oli muutto kiekon perässä Kuopioon.
− Ihan tarkallen en kaikkia ajatuksiani muista, mutta päällimmäisenä varmaan oli, että joukkueemme taso ei ollut sellainen, jossa olisin itse päässyt kehittymään. Halusin päästä pelaamaan itseäni parempien kanssa, jotta voin kehittyä viisikkopelaamisessa. Lähdin hakemaan jotain erilaista ja uutta, ja taustalla oli myös pieni halu itsenäistyä. Muutin yksin Kuopioon asumaan ja koen, että se oli hyvä päätös tulla tänne, Keränen muistelee.
Tyttöleijonien kantaviin voimiin aikanaan kuulunut Keränen ei ole Kuopion-vuosinaan päässyt avaamaan ovea naisten majoukkueeseen, mutta elämänkokemusta kartuttanut peluri on oppinut, että kaikki asiat tapahtuvat kullekin omalla aikataulullaan, eikä höntyilyyn ole tarvetta. Sama pätee Keräsen mukaan hänen omaan terveyteensä.
− Jääkiekko on yksi isoimmista palasista. Kun viikkokalenteria aletaan tekemään, niin kyllä sinne ensimmäisenä laitetaan ne viikon treenit ja sitten vasta kaikki muu. Jääkiekko on aina ollut iso osa elämää, ja urheilu ylipäänsä. Viime vuosina tilanne on muuttunut, kun olen teinistä kasvanut aikuisemmaksi.
− Jääkiekkoakin isommaksi prioriteetiksi on kasvanut oma terveys ja hyvinvointi. Mikään ei ole tärkeämpää kuin se, ja jääkiekko on kuitenkin vain jääkiekkoa. Olen oppinut ihan kantapäänkin kautta, että pelikentille on turha mennä, jos ei ole terve. Vielä senkin kanssa on töitä tehtävänä. Jos vaikka on joukkueessa vähän pelaajia ja on tärkeä pelaaja, niin kynnys olla pois on tosi korkea, Keränen myöntää ja kertoo sairastelleensa tämänkin kauden aikana.
Pelikentille on turha mennä, jos ei ole terve
Mahdollisiksi syiksi sairaana pelaamiselle Keränen listaa itselleen todistelun, joukkuekavereiden tukemisen sekä luottamuksen ansaitsemisen.
− On hauskaa, että itse ajattelee muiden olevan pettyneitä minuun, vaikka kukaan ei oikeasti ole. Kukaan tervejärkinen ei ajattele, että sairaana pitäisi tulla pelaamaan. Se tunne on vain itsellä. Se on myrkyllinen ajattelutapa, sillä se ruokkii pahempia sairastumisia ja loukkaantumisia.
Jaksossa käydään myös läpi, mitä podcastin juontaja Lassi Seppä odottaa vastikään nimetyltä naisleijonajoukkueelta helmikuun EHT-otteluissa sekä käydään läpi asetelmat Auroraliigan runkosarjan huipennukseen. Legendaarista podiadin tähdistökentällistä ei myöskään sovi unohtaa.
− On mielenkiintoista nähdä, miten se (Naisleijonien) perälauta pitää. Siitä en ole huolissani, vaan enemmän siitä, saadaanko kiekkoa maaliin. Maalille sitä on saatu aikaisemminkin ja on tuotettu maalipaikkoja, mutta sillä ei vielä pelejä voiteta, Seppä linjaa tulevaa turnausta silmällä pitäen.
Juontaja Sepän tavoittaa somekanavista nimellä @lassiseppa ja keskustelua jaksosta voi jatkaa aihetunnisteella #lapajäähän. Podcastilla on niin ikään oma Instagram-tili. Myös Jatkoajan somekanavat on syytä ottaa haltuun, jotta pysyt kärryillä niin naisten kuin miestenkin jääkiekon käänteistä.