Mission 16W
Colorado Avalanchen pukukopissa Stanley Cupin koodinimenä on koko playoffsien ajan käytetty sanaa "Mission 16W".
Kuusitoista voittoa tarvitaan tavoitteeseen eli Stanley Cupin mestaruuteen. Mielenkiintoista kyllä, Bruce Springsteenin maailmankuuluksi tehneeltä New Jersey Turnpikelta kohti New Jersey Devilsin kotihallia Continental Airlines Areenaa vievä väylä on myös nimeltään 16W.
Lauantaina Denverin Pepsi Centerissä alkaneessa Stanley Cupin finaalissa kohtaavat niin Lännen kuin Idänkin kiistatta parhaat joukkueet sekä runkosarjan että playoffsienkin perusteella.
Konferenssien runkosarjamestarit kohtaavat finaalissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1989. Silloin pelisarjan ratkaisi Calgary Flamesin kapteeni Lanny McDonald uransa viimeisessä ottelussa, Montreal Canadiensia vastaan Montrealin Forumilla - muuten ensimmäinen kerta
NHL:n historiassa, kun vierasjoukkue pääsi kohottamaan Kannua Forumilla.
Game 1 Denverissä
NHL aloitti paras seitsemästä -finaalisarjat vuonna 1939. Sen jälkeen noin 80 prosenttia ensimmäisen ottelun voittajista on myös voittanut Kannun. Viisi ensimmäisen ottelun voittajaa on voittanut Stanley Cupin viimeisten kuuden vuoden aikana.
Ensimmäisessä finaaliottelussa odotettiin Avalanchen lähtevän peliin käyttämällä Läntisen Konferenssin joukkueille tyypilliseen tapaan nopeuttaan hyväksi, mutta ottelun nähneet tulivat ehkä yllätyksekseen pian huomaamaan, että Avs lähti peliin myös erittäin kovalla fyysisellä pelillä - tyylillä, joka yleensä on ollut tyypillinen Idän joukkueitten tavaramerkki.
Joe Sakic johti Coloradon voittoon mahtavalla pelillä ja
kahdella tärkeällä maalilla. Ottelun voittomaaliksi myöhemmin merkitty ensimmäinen maali oli esimerkki Sakicin luistelunopeudesta; Scott Stevens luotti vasemman laidan puolustuksen Sergei Nemchinoville lähtien itse keskelle Milan Hejdukin perään - Hejdukin syöttö laitaan
Joe Sakicille, tämän puhallus ohi vauhtinsa menettäneen
Nemchinovin ja tarkka rannelaukaus ohi Brodeurin.
Avalanchen kolmas maali erityisesti oli se, joka katkaisi Devilsin selkärangan. Onneksi ottelu ei ollut tasaisempi, sillä tätä Joe Sakicin maalia edelsi päivänselvä maalivahdin estäminen Alex Tanguayn ajettua Peter Sykoran suoraan päin Martin Brodeuria juuri ennen Sakicin
rannelaukauksen tuloa.
Peluuttamiset ja Match-Upit
Finaaleja seuraaville mielenkiintoisia asioita näissä peleissä ovat vastakkainpeluutukset: maalivahtisota Roy vs. Brodeur, ykkösketjut vastaan puolustavat ketjut, puolustajaparien kokoaminen ja peluuttaminen tähtihyökkääjiä vastaan jne. Kuka tulee pelaamaan ketäkin vastaan ja miten nämä valmentajien siirrot vaikuttavat lopputuloksiin.
Paras maalivahti ja parhaiten toimivan ylivoimapelin omaava
joukkue voittaa Stanley Cupin - yksinkertaisesti.
Vaaralliset Ykkösketjut
Molempien finaalijoukkueitten hyökkäyspeli on hyvin pitkälle ykkösketjujen varassa; Arnott-Elias-Sykora teki kymmenen maalia semifinaaleissa, Sakic-Tanguay-Hejduk seitsemän. Yksi finaalien tärkeimmistä teemoista onkin molemmille joukkueille vastustajan ykköstykkien hiljentäminen.
Tämä tuo jälleen kerran esille "old-time hockey"-konseptin
oikeista match-upeista. On selvää, että molemmat valmentajat haluavat laittaa oikeat pelaajat jäälle oikeaan aikaan - varsinkin kotona viimeisen vaihto-oikeuden turvin - kuitenkin niin, että oma peli ei kärsi liiallisesta keskittymisestä liikenteeseen vaihtoaition ovella.
Molemmat valmentajat vähättelivät match-up'ien merkitystä
media-päivänä perjantaina. Puheista huolimatta oli kuitenkin selvää, että Bob Hartley yrittäisi kotiotteluissa pitää Bobby Holikin loitolla Sakicin ketjusta. Jos Holik pääsee pelaamaan kovaa fyysistä peliään Joe Sakicia vastaan - ja vielä pahempaa: jos Sakic sattuisi loukkaantumaan kovassa käsittelyssä, niin Peter
Forsbergin poissaollessa tämä tappaisi Avalanchen Cup-unelman siihen paikkaan.
Toisaalta Hartley tulisi myös yrittämään Devilsin pelätyn A-Linen hiljentämistä peluuttamalla aina tätä ketjua vastaan kahta kolmesta "Big Three" -superpuolustajastaan.
Kakkosketjuista ratkaisijat?
Koska ykkösketjujen vartioiminen on niin suurta huomiota saava osa molempien joukkueitten pelitaktiikkaa, Stanley Cup saattaa lopulta ratketa sen joukkueen hyväksi, joka saa hyökkäystehoja irti myös kakkosketjultaan. Gomez-Mogilny ei tehnyt paljoakaan Pittsburgh-sarjassa eikä Drury-Nieminen kovin paljoa St.Louis-sarjassa - hyökkäyspäässä. Näitä ketjuja ei välttämättä tulla näkemään vastakkain, mutta näitten ketjujen on finaaleissa nostettava tehoaan. Alex Mogilny oli finaaleihin tultaessa pelannut 10 perättäistä
playoff-peliä tekemättä yhtään maalia.
Vuosi sitten New Jersey voitti Cupin hyvin pitkälle silloisen kakkosketjunsa ansiosta. Peter Forsbergin poissaolo saattaa pelisarjan edetessä tulla
ongelmaksi - New Jersey Devils pystyy tekemään maaleja
kaikilla neljällä ketjullaan, eikä edes ole ihan selvää, mitä ketjua kakkosketjuksi voi kutsua; Brylin-Holik-McKay vai Mogilny-Gomez-Nemchinov - ehdoton etu Devilsille.
St.Louis-pelisarjassa loukkaantuneen puolustaja John Klemmin paluu kokoonpanoon oli tärkeä uutinen Avseille ennen finaalien alkua.
Les Grandes Quebec-veskarit
Yksi finaalipelien hienoimpia teemoja on klassinen kaksintaistelu kahden loistavan butterfly-tyylisuuntaa edustavan Quebecin provinssista kotoisin olevan maalivahdin välillä.
Etukäteen oli mahdollista ennustaa niinkin, että maalivahtipelistä ei tule ratkaiseva osa finaalipelisarjaa siksi, koska molemmat maalivahdit ovat niin hyviä - molemmilta odotetaan täydellistä peliä koko ajan.
Martin Brodeur ei ennen viime lauantaita ollut koskaan hävinnyt vierasottelua Stanley Cup-finaaleissa ja hänen seuraava nollapelinsä - jos se tulee finaaleissa - on uusi NHL-ennätys yhden playoff-kauden nollapelien määrässä.
Patrick Roy taas on Stanley Cup-historian eniten playoff-pelejä voittanut maalivahti. Hän on voittanut Conn Smythe-palkinnon jo kahdesti urallaan ja tulee mahdollisesti vielä kerran sen voittaessaan olemaan ensimmäinen tämän kiistatta arvostetuimman yksittäiselle pelaajalle annettavan palkinnon kolmesti voittanut pelaaja.
Bobby Orr, Wayne Gretzky ja Mario Lemieux voittivat Smythen
kukin kahdesti urallaan. Maalivahdeista vain Bernie Parent on voittanut sen kahdesti - perättäisinä vuosina 1974 ja -75.
Roy on 16 kautta kestäneen NHL-uransa aikana voittanut Stanley Cupin kolmesti, Brodeur yhdeksän kauden urallaan kahdesti.
Quebec Citystä kotoisin oleva Patrick Roy on ollut Montrealissa kasvaneen Brodeurin idoli poikavuosista lähtien. Martyn isä Denis Brodeur oli entinen maalivahti, joka edusti Kanadaa kv.kisoissa 50-luvulla ja toimi myöhemmin Canadiensin hovikuvaajana.
Brodeur opetteli pelaamaan butterfly-tyylillä samalla tavalla kuin idolinsakin.
Patrick Royta pidetään NHL:n parhaana "money"-maalivahtina,
tärkeissä otteluissa aina parastaan esittävänä; Royn ansiota olivat suurimmaksi osaksi myös tämän kaksi Montrealissa voittamaa mestaruutta, kummallakaan kerralla Habsin muu joukkue ei ollut mestaritasoa.
Tämän kauden playoffseissa yleensä mahtipontisia liikkeitä ja jopa ylimielisiä eleitä esittävän Royn tyyli on hieman muuttunut; aikaisemmilta vuosilta tuttuja silmäniskemisiä vastustajille onnistuneitten torjuntojen jälkeen ei ole enää nähty eikä räväköitä kommentteja tyyliin "I can’t really hear what Jeremy says, because I have two Stanley Cup-rings plugging my ears" (-96 playoffseissa) ole enää kuultu.
Roy on ehkä iän myötä tasaantunut eikä kaiken jo voittaneena tunne enää tarvetta ottaa liikapaineita itseään kohtaan esiintymällä huomiota herättävästi.
Heikkoudet
Tämän tason maalivahdeilla ei ole pelissään paljon ns. heikkoja kohtia, mutta joitakin tunnetaan hyvin vuosien varrelta ja niitä käsiteltäköön nyt tässä.
Patrick Royta valmentaneet näyttävät tuntevan tämän parhaiten; Marc Crawford valmensi Royta aikaisemmin Coloradossa ja sai ensimmäisellä kierroksella nyt Vancouver Canucksin valmentajana iskettyä ajoittain joihinkin Royn maalivahtipelin heikkouksiin.
Jostain syystä Patrick Roy ei pidä siitä, että kiekkoa pelataan tämän selän takana maaliviivan toisella puolella - peli maalin takana näyttää hermostuttavan Royta ja tämä hermoilu johtaa joskus ennenaikaisiin jäihinmenemisiin.
Niin Vancouver kuin LA Kingskin pyrkivät luomaan laukaisupaikkoja Royta vastaan ampumalla suoraan maalin takaa tulleista syötöistä - välillä niissä myös onnistuen.
Lisäksi Roy ei ole kovin hyvä kaukolaukauksissa - hän menee
jäihin torjumaan liian aikaisin. Smolinskin jatkoaikamaali
LA-sarjan kuudennessa pelissä oli tästä hyvä esimerkki.
Roy on loistava maalivahti - varsinkin lähitilanteissa - mutta aikoinaan Royn aloitellessa NHL-uraansa tämän joukkueessa Montrealissa pelasi veteraanipuolustaja nimeltä Larry Robinson, joka nyt New Jersey Devilsin valmentajana varmasti opettaa pelaajilleen miten Patrick Royta vastaan pitää pelata.
Tämän vuoden playoffseissa Royn heikkoudet - yllämainittujen lisäksi - eli ajoittainen hölmöily kiekkoa käsiteltäessä - näkyivät alussa, mutta Roy on hyvän kokeneen veteraanin tapaan parantanut peliään ottelu ottelulta ja virheitä on nähty vähemmän.
Kauempaa tulevia laukauksia ovat myös Avalanchen puolustajat blokanneet kiitettävästi peittäen matalat laukaukset ja antaen näin Roylle mahdollisuuden pysyä pystyssä laskeutumatta liikaa butterfly-asentoon.
Martin Brodeurilla on sama ongelma kun kiekkoa pelataan
tämän selän takana - jo tämän ensimmäisellä Calder Pokaaliin vieneellä kaudella playoffseissa New York Rangers käytti tätä Martyn heikkoutta hyväkseen pudottaessaan Devilsit matkallaan kohti Stanley Cupia.
Tämän vuoden playoffseissa Brodeurin heikkouksia ei ole juuri nähty.
Brodeuristä puhuttaessa on aina käsiteltävä tämän loistavaa
mailapeliä. Brodeurin kiekonkäsittelytaito on ehdoton etu
maalivahtisodassa Patrick Royta vastaan. Colorado Avalanchen on tarkkaan harkittava mihin päätyyn ammutut kiekot lähetetään, jotta Marty ei pääse kiekkoon liikaa käsiksi.
Toronto Maple Leafs osasi pelata nämä tilanteet oikein dumppaamalla kiekot Brodeurin näkökulmasta tämän oikealle puolelle jolloin tämä joutui käsittelemään kiekkoa rystypuolelta - tätä on odotettavissa myös Avalanchelta.
Miksi Devils hävisi ensimmäisen pelin?
Fyysinen peli ja nopeus
Playoffsien toisella kierroksella Toronto Maple Leafs oli aika lähellä yllätystä pelaamalla Devilsiä vastaan kovaa fyysistä taklauspeliä - varsinkin joukkueen parhaita pelaajia vastaan - aiheuttaen kiekonmenetyksiä vastustajalle viemällä ajan ja tilan
pois tehokkaasti.
Colorado Avalanche pelasi ensimmäisen finaalin Leafsin
käyttämällä tyylillä.
Colorado Avalanchen kova fyysinen peli Game 1:ssä oli monelle yllätys. Vielä suurempi yllätys oli tapa, jolla Avs dominoi fyysisesti koko ottelun ajan saamatta paljoakaan vastusta kovana joukkueena pidetyltä Devilsiltä.
Vasta kolmannessa erässä Devilsin pelaajat alkoivat esittää
taisteluhalua ja sittenkin fyysiset otteet olivat lähinnä
turhautuneisuudesta johtuvia.
Valmentaja Larry Robinson arvosteli omiensa vaippakiekkoa pelin jälkeen:
"I don’t think that Blakey or Ray or Foote got hit all night and certainly Joe - he could have worn eggs in his pants all night - he never got hit as well. We were getting hit left and right all night. A lot of or big guys didn’t play well at all."
Uhrautuminen joukkueen eteen
Voiton ratkaisevia tekijöitä tarkasteltaessa törmätään taas
vanhoihin kliseisiin: uhrautuminen oman joukkueen puolesta -
Avalanchen pelaajat blokkasivat 17 laukausta, Devilsin pelaajat 10. Hyvä esimerkki tästä oli Eric Messierin heittäytyminen Brian Rafalskin siniviivalaukauksen eteen kun toista erää oli vain sekunteja jäljellä.
Taktiikka
Avs oli ottelun alusta lähtien koko ajan niskan päällä ja
onnistui keskialueella välttämään Devilsin trapin sekä kiekonmenetykset ja piti Devilsin päätyyn hyökätessään kiekon hyvin poissa Martin Brodeurin käsistä.
Avalanche pyrki tekemään aloitteita taklauspelissä koko ajan ja pelasi aggressiivista vastakarvaa niin 5-5 tilanteissa kuin myös jopa alivoimalla.
Aika hurjan näköistä nähdä boxin uloimpien kulmien tulevan
kovaa kohti kiekkoa pitäviä siniviivapelaajia ja vielä nähdä samojen pelaajien menevän toisen pään kulmissa surutta päin ylivoima-avausta yrittäviä puolustajia, välillä kolme miestä karvaamassa vastustajan p-pisteen väärällä puolella. Ja vielä playoff-ottelussa.
New Jersey Devils pelasi samalla tavalla kuin Pittsburgh
Penguinsia vastaan huomaamatta vastustajan koventuneen
oleellisesti - nyt vastassa olikin joukkue, joka taklasi takaisin ja taisteli kaikki kaksinkamppailut loppuun.
Jokainen valkoinen paita päällä pelannut mies oli valmis
taistelemaan jokaisesta irtokiekosta, valmis kaksinkamppailuihin ja Avalanche ottikin luulot pois Devilsiltä tällä osastolla.
Colorado ei voittanut pelaamalla loistavasti; se pelasi hyvin, mutta New Jersey ei ollut henkisesti mukana Game 1:ssä.
Johtajuus
Toinen klisee johtajuudesta päti myös tässä ottelussa: Wayne Gretzky oli viimeinen NHL-pelaaja, joka samalla kaudella voitti sekä Hart Trophyn että Conn Smythen keväällä 1985 - Joe Sakic saattaa olla nyt tekemässä samaa temppua.
Sakic oli illan ykköstähti johtaen joukkueensa voittoon kuten kapteenin ja tähtipelaajan pitääkin. Joella oli kolme
laukausta maalia kohti heti ensimmäisessä erässä ja seitsemän koko ottelussa.
Burnaby Joe on tehnyt eniten playoff-maaleja NHL:ssä vuoden
1993 jälkeen 43 maalillaan.
Kukaan ei enää muista Sakicin vaisua peliä vuosi sitten
playoffseissa - vain kaksi maalia ylivoimalla 17 ottelussa.
Joe sai paljon kritiikkiä osakseen Denverissä viime vuonna,
mutta nyt kaikki tuo on unohdettu.
Tärkeissä otteluissa tähtipelaajien on oltava tähtiä ja Sakic, Patrick Roy, Adam Foote ja Rob Blake olivat Game 1:n tähdet.
Devilsin puolella Arnott-Elias-Sykora ketju sai aikaan vain kolme laukausta maalia kohti koko ottelussa, viime vuoden playoffsien parhaana palkittu Scott Stevens oli jäällä kolmen Avs-maalin aikana. Stevensin nimen vierestä löytyy yleensä plusmerkkinen numero pelien jälkeen.
New Jersey Devils päästi vain seitsemän maalia omiin koko viiden ottelun pelisarjassa Pittsburghia vastaan - nyt yhdessä pelissä lähes yhtä monta.
Maalivahtipeli
Odotetun maalivahtisodan ensimmäisen taistelun voitti selvästi Roy pelaamalla varmasti Brodeurin päästettyä neljä viidestä maalista jalkojensa välistä sisään epävarmuuttaan.
Oikeudenmukaisuuden nimissä Devilsin tappiota ei pidä syyttää Brodeurin maalivahtipelin niskoille - Marty teki ensierässä 14 torjuntaa ja piti joukkuettaan pystyssä kaatuen sitten muun joukkueen mukana myöhemmin.
Kaikenlaisten tilastojen merestä voidaan poimia seuraavakin:
New Jersey Devils ampui ensimmäisessä ottelussa maalin ohi 19 kertaa ja Colorado Avalanche kuusi kertaa.
Syy tähän on se, että Patrick Royn läsnäolo hermostuttaa jopa kovia NHL-pelaajia - aivan selvästi moni pelaaja yrittää ampua ylänurkkiin jne. luullen vain tarkalla laukauksella olevan mitään mahdollisuuksia Royta vastaan ja ampuen samalla ohi sen sijaan, että yrittäisi vain saada kiekon kohti maalia.
Onnistuneet match-upit
Valmentaja Bob Hartley ei yleensä tee paljon suuria muutoksia. Tähän otteluun hän sotki puolustajapakkaansa laittamalla Ray Bourquen ja Adam Footen pariksi ja jäälle aina Devilsin A-Linea vastaan. Näin hän sai haluamansa taisteluparin Foote-Arnott. Adam Footen hyvä puolustustyöskentely konferenssifinaaleissa piti Keith Tkatchukin pimennossa ja nyt on Arnottin vuoro.
Tämä muutos oli Avalanchen pelejä seuranneille aikamoinen
yllätys, mutta osoittautui tehokkaaksi ratkaisuksi ainakin
ensimmäisessä pelissä.
Ray Bourque pelasi loistopelin esittäen pari kovaa taklausta ja Rob Blakekin osoitti miksi hänet hankittiin suurin uhrauksin ennen trade-deadlinepäivää maaliskuussa.
Mielenkiintoinen veto Hartleyltä oli rikkoa St.Louis-sarjassa kunnostautunut pari Blake-Bourque A-Linen pysäyttämiseksi - tällä muutoksella Rob Blakelle taas annettiin mahdollisuus pelata enemmän hyökkäävästi. Blake oli yksi illan tähdistä kahdella syötöllä ja yhdellä maalilla.
Vielä mielenkiintoisempi oli tämän siirron vaikutus Bobby
Holikiin; yt Blake oli jäällä Holikia vastaan ja dominoi täydellisesti isokokoista Holikia fyysisellä pelillä läpi ottelun saaden ison ja pelottavan Holikin näyttämään pieneltä. Holikin tehot ottelussa: -2.
Todella nappiin valmennettu. Blake vs. Holik match-up ei
ollut mikään onnekas sattuma.
Lisäksi Hartley toteutti vähän ennen ottelua vihjaisemansa
match-upin peluuttamalla Sakicin ketjua Devilsin A-Linea
vastaan. Tämäkin onnistui loistavasti.
Syyksi ykköset-ykkösiä vastaan peluutukseen voidaan epäillä
sitä, että Stephane Yellen johtamalla puolustavalla ketjulla ei ehkä nopeus ja taitotaso yksinkertaisesti riittäisi A-Linen tasoista ketjua vastaan.
Valmentaja Larry Robinson taas ei saanut haluamiaan match-up'eja jäälle; Bobby Holik ei päässyt pelaamaan Sakicin ketjua vastaan. Jos ykkösketjut pelaavat vastakkain tulevissakin otteluissa on Arnottin ketjun parannettava peliään huomattavasti.
Robinson esittikin lehdistötilaisuudessa julkisen haasteen
Arnottin ketjulle sanoen pitävänsä ketjua tarpeeksi hyvänä
pelaamaan Sakicin ketjuakin vastaan.
Onnistuneet Peluuttamiset
Avalanche onnistui täydellisesti myös peluutuksissa; pelin
ollessa jo numeroitten valossa ratkennut mentäessä kolmanteen erään, tuli Hartleylle mahdollisuus lepuuttaa "The Big Three"- pakkikolmikkoaan.
Yleensä 30-32 minuuttia jääaikaa per ottelu saavat Foote, Bourque ja Blake pelasivat nyt vain noin 22-24 min. mieheen säästäen voimiaan tuleviin peleihin.
Samalla oli fiksu veto pitää Blake poissa jäältä Devilsin
pelaajien turhautuessa ("Blakey" olisi halunnut jäälle
torppaamaan vastustajia hermostuttaakseen näitä vielä enemmän) ja tuomareitten viheltäessä oudon tuntuisia jäähyjä yrittäessään estää isompia rähinöitä.
Valmentaja Hartleyllä on taipumus tilanteen mennessä jännäksi hätääntyä ja peluuttaa parhaita pelaajiaan liikaa - tämä voi koitua kohtaloksi vielä myöhemmin pelisarjassa.
Rob Blake pelaa ilmeisesti jonkinlaisen kylkivamman kanssa ja miehen istuminen penkillä kolmannessa erässä herätti kaikenlaisia spekulaatioita vamman laadusta, jotka Hartley tietenkin kiisti.
Blaken ei sentään ilmoitettu kärsivän "nuhasta". Viimeksi San Josen pelatessa ensimmäisellä kierroksella Evgeni Nabokovin ilmoitettiin jääneen pelistä pois nuhan vuoksi ja ainakin tämän kirjoittaja putosi sohvalta tämän playoff-kliseen kuullessaan.
Oli kuitenkin kivaa nähdä suomalaisia maalivahteja pelaamassa.
Nieminen-Drury-Hinote piikkinä p____ssä
Peter Forsbergin puuttuminen ei ainakaan vielä haitannut
Avalanchen peliä - Chris Druryn johtama kakkosketju sai
paljon kiitosta pelistään. Drury on ottanut sentterin paikan helpon näköisesti.
Ketju pelaa kovaa, liikkuu nopeasti, pelaa viisasta, aggressiivista puolustuspeliä isokokoisempia vastustajia
vastaan ja jokainen tekee mielellään likaista työtä kulmissa sekä laidoissa. Tämä ketju teki paljon tuhoa lauantain pelissä. Amerikkalainen Dan Hinote on yksi playoff-kevään mukavista tarinoista. Westpointin sotilasakatemian opinnot jääkiekon takia aikoinaan keskeyttänyt jenkki muutti Kanadaan ja pelasi
Oshawa Generalsissa junnukiekkoa osallistuen Memorial Cup-
turnaukseen.
Coloradon entinen superscoutti Dave Draper varasi Hinoten
myöhäisellä varausvuorolla, ja ennusti jo silloin Hinoten
jonain päivänä pelaavan show'ssa.
Hinote pelaa kovaa fyysistä peliä, on erittäin nopea luistelija, mutta ennenkaikkea hänellä on taito hermostuttaa vastustajia vähän Tyson Nashin tai Darcy Tuckerin tapaan.
Ken Daneyko hermostui Hinoten pelistä välillä niin, että
yritti irrottaa tämän pään muusta vartalosta.
Hinote on onnistunut nousemaan nelosketjusta kakkoseen
jouduttuaan ottamaan Peter Forsbergin paikan.
Ville Niemisen suomalaista sisua osoittanut tarina farmiliigojen busseista Stanley Cupin finaaliin on taas kaikille tätä lukeville jo muutenkin tuttu.
Ketjun tekemä maali oli hieno esimerkki tästä aggressiivisesta ja fiksusta pelistä: Ensin kiekko ammuttiin tarkoituksella kovaa Devilsin päätyränniin, josta Brodeur ei onnistunut sitä pysäyttämään maalin takana. Ville Nieminen luisteli kovaa
ottamaan kiekkoa kiinni laidalla, teki tarvittavan syötön Dan Hinotelle kulmaan ottaen samalla taklauksen vastaan. Devilsin puolustuksen reagoidessa hitaasti Hinoten nopea syöttö ylös tulevalle Chris Drurylle ja tämän ohjaus maaliin.
Coloradon entisen superscoutin Dave Draperin lisäksi on mainittava, että New Jersey Devilsin menestys rakentuu hyvin pitkälle myös hyvän draftaamisen varaan - Devilsin varaamia pelaajia pelaa enemmän NHL:ssä kuin minkään muun seuran varauksia.
Suurin kunnia tästä annetaan superscoutti David Contelle -
entiselle Helsingin IFK:n pelaajalle.
Dave Draper taas on nykyisin Phoenix Coyotesin palveluksessa - yksi Wayne Gretzkyn ensimmäisiä palkkauksia.
Kurinalaisuus - ja sen puute
Kurinalaisuus on aina yksi pääteemoista tärkeissä peleissä.
Kurinalaisuuden puute on vaivannut New Jersey Devilsiä
ajoittain koko playoffsien ajan. Torontoa vastaan valmentaja Robinson istutti puolustaja Colin Whitea välillä penkin päässä esimerkkinä muille tämän hermostuttua Darcy Tuckerin taklauksesta.
Game 1:ssä Devilsin pelaajat pilasivat omat mahdollisuutensa kuroa Avsin etumatkaa kiinni ottamalla taas turhia jäähyjä.
Jason Arnott keihästi Adam Footea kolmannessa erässä törkeän näköisesti, mutta ei ihmeellisesti saanut teostaan edes jäähyä. Tuomarit katsovat ottelun virheet nauhalta ja osaavat seurata Arnottin otteita tulevissa peleissä.
Ken Daneyko hermostui Stephane Yellelle täysin ilman syytä
kolmannessa erässä ja toimi typerästi, ensin mailaa niskaan, sitten lapaa vatsaan ja vielä hanskaa niskaan.
Todella hölmön touhua kokeneelta pakilta.
Vaikka kolmannen erän turhautuminen Devilsiltä voidaan nähdä positiivisena merkkinä - ainakin joukkue osoitti välittävänsä - kurittomiin virheisiin ja turhiin jäähyihin on helppo hukata koko pelisarja.
Myös Colorado Avalanche otti ensimmäisessä ottelussa turhia jäähyjä - varsinkin hyökkäysalueella. Devilsin NHL:n
paras power play rankaisee virheistä nopeasti, vaikka ei
lauantaina onnistunut kuudessa ylivoimassaan.
Nelosketju Devilsin valopilkku
Ketään New Jersey Devilsin pelaajaa ei voida yksin syyttää
ensimmäisen ottelun häviöstä. Jos lähdetään etsimään jotain
positiivista joukkueen pelistä - nelosketju ja varsinkin Jay Pandolfo ja Turner Stevenson pelasivat omalla tasollaan
tämänkin ottelun.
Scott Niedermayer & Brian Rafalski
Scott Niedermayeria pidetään yhtenä NHL:n huippuluistelijoista, varsinkin kyky luistella takaisin puolustukseen ja toisaalta kyky nousta hyökkäyksiin mukaan erittäin nopeasti ovat tämän puolustajan erikoisuuksia.
Penguins-sarjassa Niedermayerin nopeudella ja seinäsyötöillä pakkiparille Devils onnistui murtamaan
keskialueen trapin ja tekemään hyökkäyksiä.
Hyökkäysalueella Niedermayer osaa valita oikean ajan, jolloin liittyä mukaan hyökkäyksiin ja milloin pysyä taka-alalla.
Ja kuten todettua, jos kiekko menetetään, Niedermayerilla
on tarpeeksi nopeutta ehtiä aina puolustuksen avuksi.
NHL-uransa aikana Scott Niedermayer on Devilsissä hyvässä
valmennuksessa kehittynyt myös hyväksi puolustuspelissä.
Amerikassa annetaan suuri kunnia Wisconsinin Yliopistosta
värväämättömänä jonnekin Perä-Euroopan kaukaloihin kadonneen Brian Rafalskin löytämisestä Devilsin Euroopan scoutille svedupelle Dan Labraatenille.
Rafalski on ollut tämän kevään playoffsien suurimpia yllättäjiä; ennen finaaleja hän johti puolustajien pistepörssiä 15 pisteellään - yksi enemmän kuin Rob Blakella.
Rafalskin kiekon hallinta siniviivalla on taidetta - nopeat
syötöt, sivuttain liikkuminen ja hyvät laukaukset kaukaa
ovat tämän vahvuuksia.
Jostain syystä Pittsburgh Penguins ei pelannut siten, että
olisi aiheuttanut kovaa fyysistä painetta näitä kahta taituripakkia vastaan - molemmat pääsivät Konferenssifinaaleista todella vähin mustelmin. Finaaleissa tämä tulisi muuttumaan aivan varmasti.
Ensimmäisessä finaalissa nämä NHL:n parhaisiin kiekollisiin
pakkeihin lukeutuvat miehet eivät olleet parhaimmillaan; kiekon menetyksiä hyökkäyspään sinisellä, epäonnistuneita avaussyöttöjä omasta päädystä jne. - molemmilla oli vitsit vähissä.
Valmentaja Robinson aloitti playoffsit pareilla Stevens-Rafalski ja Niedermayer-Daneyko; sotki pakkaa Toronto-sarjassa välillä, mutta on nyt palauttanut parit alkuperäiseen muotoon.
Olympialaiset taustalla
Niedermayer on yksi kolmesta Kanadan olympiajoukkueeseen jo
nimetystä Stanley Cup-finaalissa pelaavasta pelaajasta Rob
Blaken ja Joe Sakicin ohella.
Noin yhdeksän kuukauden kuluttua talviolympiakiekkoa pelataan Coloradon naapurivaltiossa Utahissa.
Varsinkin finaalipeleissä pelaavia maalivahteja tarkkaillaan todennäköisesti hyvin tarkasti Olympialaisia varten.
Randy McKayn Loukkaantuminen
New Jersey Devilsin kova puolustava ketju Holik-Brylin-McKay on läpi playoffsien osoittanut erinomaisuutensa varsinkin pelatessaan vastustajan suuria tähtiä vastaan.
Nämä miehet käyttävät luistelunopeuttaan agressiiviseen karvaukseen pakottamalla vastapuolen pelaajat liikkumaan ja käyttämään koko kenttää löytääkseen tilaa ja aikaa. Kun vastustajan tähtipelaajat joutuvat pelaamaan puolustusta - kuten Mario Lemieux ja Jaromir Jagr Pittsburgh-pelisarjassa - saadaan aloite omiin käsiin kiekonriistoilla ja sunnanmuutospelillä.
Randy McKay on ollut Devilsille tärkeä puolustavassa roolissa, mutta on sen lisäksi auttanut myös tekemällä oikea-aikaisia maaleja silloin tällöin.
McKayn loukkaantumisen takia Devilsin kuuluisa neljän ketjun peli saattaa hajota kolmen ketjun ja erilaisten lisäyhdistelmien peliksi.
Jäähyntappajana, puolustusspesialistina ja tärkeitten aloitusten voittajana NHL-uransa luoneen Bob Corkumin on ilmoitettu ottavan McKayn paikan tiistain pelissä.
Maanantain harjoituksissa Robinson peluutti mielenkiintoisia ketjuyhdistelmiä: Kaksi Sergeitä, Brylin ja Nemchinov Alex Mogilnyn kanssa sekä kaksi Bobbya, Corkum ja Holik Scott Gomezin kanssa kolmen sentterin ketjussa.?!
Jos nämä ketjut nähdään jäällä tiistai-iltana on Big Birdin tarkoituksena ilmeisesti toisaalta on herätellä jo kuukauden maalittomana luistellutta Mogilnyä peluuttamalla tätä kahden maanmiehensä kanssa ja toisaalta tehdä sama niinikään jo kymmenen ottelua maalittomana surffailleelle Scott Gomezille.
Jos uudet ketjukoostumukset onnistuvat, saadaan painetta pois A-Linelta.
Valmistautumisvirhe ?
NHL:ssä pelien välillä lennetään isoa Ameriikan mannerta ristiin rastiin ja matkajärjestelyillä, aikatauluilla jne. on huomattava vaikutus peliesityksiin.
Runkosarjassa New Jersey Devils vei pisteet Denveristä saapumalla paikalle mahdollisimman myöhään - jopa pelipäivän aamuna.
Ensimmäisen pelin häviöön on yhtenä mahdollisena syynä esitetty Devilsin myöhäistä saapumista Denveriin perjantai-iltapäivänä; Devilsin koneen laskeuduttua joukkue vietiin suoraan hallille harjoituksiin ja mediapommitukseen. Sitten hotellille, yksi yö lepoa ja heti lauantaina tuleen.
Olisiko joukkue ollut paremmin levännyt jos se olisi vaikka
pitänyt harjoitukset kotona torstaina, lentänyt sen jälkeen
Denveriin ja ehtinyt levätä siellä yhden yön ennen perjantaita?
Valmistautumisen puute, korkea ilmanala jne. - ehkä näitten
tekijöiden summa kostautui mestareille - Avalanchen kovan
vastuksen lisäksi.
Devils kostaa tiistaina
Denveristä lähetettyjen mediatiedoitteiden mukaan tunnelma
lauantaita edeltävissä tilaisuuksissa oli Stanley Cup-finaalille oudon leppoisa. Kotijoukkuetta pidettiin kaikissa arvioissa selvänä altaavastaajana ja hallitsevaa mestaria ennakkosuosikkina.
Onneksi lauantainen mestarijoukkueen perusteellinen nöyryytys muuttaa tämän täysin ennen tiistaita. Valmentaja Larry Robinson sanoi pelin jälkeisessä lehdistötilaisudessa joukkueensa lukeneen liikaa kehuja itsestään ja alkaneen jo uskoa juttuihin - siitä väärä asenne peliin mentäessä.
On mukavaa nähdä, että maailman parhaat jääkiekkoilijatkin
ovat vain ihmisiä ja tällaisia henkisiä virheitä voi joskus
sattua. On myös hyvä muistaa, että tässä vaiheessa kautta
joukkueet ovat pelanneet jo yli sata ottelua - väsymys alkaa painaa.
Kaikki luulivat Devilsin jo päässeen yli aikaisemmin playoffseissa vaivanneista huonoista päivistä, joita nähtiin pari kertaa Carolinaa vastaan ja pari kertaa Torontoa vastaan.
Devilsillä on kolme päivää aikaa valmistautua ja sisuuntua
ennen tiistain peliä ja tällaisessa tilanteessa aika tulee
tuntumaan kiduttavan pitkältä.
Kokemus on tärkeä tekijä taisteltaessa finaaleissa. Yksi New Jersey Devilsin valtteja Coloradoa vastaan on suurempi
määrä finaaleissa aikaisemmin pelanneita ja Cupin voittaneita pelaajia - vain kuusi Avsin pelaajaa oli vuoden 1996 mestarijoukkueessa.
Toisaalta Avsien veteraanit Ray Bourquen ja Rob Blaken johdolla pystyvät omalla kokemuksellaan auttamaan nuorempia pelaajia kuten Tanguay ja Hejduk pysymään kylmän rauhallisina finaalin paineissa.
Devils-GM Lou Lamoriello teki pelaajilleen hienon teon
lennättämällä Denveriin kaikkien perheet pelejä seuraamaan -
yli 60 ihmistä. Selkäsauna omaisten silmien edessä
kirveli varmasti vielä pahemmin.
Devilsille oli parempi hävitä ensimmäinen peli suurinumeroisesti, kuin esimerkiksi yhdellä maalilla - tämän totesivat pelaajat haastatteluissa myöhemmin itsekin.
Stanley Cup-mestareita nöyryytettiin ja tämä ei tule tapahtumaan kahdesti peräkkäin ainakaan samalla tavalla.
Tiistai-illan thrilleri Denverissä tulee olemaan äärimmäisen tärkeä molemmille joukkueille - odotettavissa on parasta mahdollista NHL-kiekkoa.
New Jersey Devilsin tyypillinen aggressiivisen luontoinen
pelityyli tulee tekemään paluun. Jos näin ei tapahdu - pelisarja on ohi.
Avs-valmentaja Bob Hartley ei pyydellyt anteeksi joukkueensa kovaa tyyliä Game 1:ssä:
"Hey, we’re playing for the big Prize and there’s only two
teams left. It’s not the time to make any friends out there."
Avalanchen perspektiivistä tarkasteltuna Avs ei puolestaan saa päästää Devilsejä enää mukaan pelisarjaan - tuplavoiton nappaaminen kotona olisi hyvä alku.
Silminnäkijöiden mukaan Avalanchen harjoituksissa mentiin
kuin training campillä maanantaina. Joukkueella on kauhea
meno päällä ja kaikki haluavat pelata tiistaina.
Hometown Boys
Stanley Cup-finaaleihin liittyy aina mukavia tarinoita Kannusta taistelevista pelaajista. Tämän vuoden ykköstarina on tietenkin 22 vuotta Cupia tavoitellut Ray Bourque, jolle moni ympäri maailman toivoisi mestaruutta mahtavan uran kruunuksi.
Bourquen tarinaan palataan Jatkoajan sivuilla vähän myöhemmin.
Kanadan jylhän kalliovuoriston keskellä kauniin järven rannalla, noin 18 tuhannen asukkaan Cranbrookissa tullaan Stanley Cupia juhlimaan asiaankuuluvin menoin tänä kesänä aivan varmasti.
Kotikaupunkiinsa The Kannun kanssa juhlimaan tulevan pelurin nimi vain ei ole ihan vielä tiedossa - Devilsin Scott Niedermayer sekä Avalanchen John Klemm ovat Cranbrookin kasvatteja.
Dr. Rob Niedermayer Sr. on vielä Klemmin perheen perhelääkäri pikkukaupungin tyyliin.
Metsäpalojen riehuessa Albertassa ennätyskuivan kevään vuoksi, viljelysmaitten lentäessä pölynä ilmaan skoobareitten haaveitten mukana - tunnelmaa parantaa vähän ainakin se, että preerialla tullaan The Kannu näkemään kesävieraana kuten aina aikaisemminkin.
Ken Daneyko on kotoisin Edmontonista; kuten Avalanchen puolelta Steve Reinprecht ja Chris Dingman.
Dingmanin ja Reinprechtin isät ovat kumpikin Öljyn kausikortin omistajia ja pojat näkivät nykyisen pelikaverinsa Ray Bourquen pelejä Stanley Cup-finaaleissa livenä jo 1988 ja 1990.
Samassa baseball-joukkueessa poikavuosinaan pelanneet
kaverukset ovat monen mutkan kautta päätyneet taistelemaan
Kannusta samassa ketjussa.
