Joukkueelle nimi musiikkiperinteiden mukaan
St.Louis Blues liittyi liigaan uutena seurana vuoden 1967 laajennus-draftin yhteydessä. Seuran nimen päätti omistaja Sid Salomon JR., kaupungissa vaikuttaneen Blues-muusikko W.C. Handyn mukaan. Kaupungin perinteisiin kuuluu vahvasti blues-musiikki. Joukkueen logoksi päätettiin siis ottaa sininen nuotti, joka on myös otettu musiikista ja edustaa luonnollisesti seuran nimeä. Aikojen kuluessa sitä on muutaman kerran hieman modernisoitu, mutta nyt ollaan jälleen palattu vanhaan perinteiseen tunnukseen. Se on hieman yksinkertaisempi kuin siitä myöhemmin uudistetut versiot.
Menestystä jo alusta lähtien
Vaikka Philadelphia onkin ensimmäinen Stanley Cupin voittanut laajennusjoukkue, on Blues menestynein uusi seura ensimmäisen viiden vuoden aikana. Suurimman osan tästä ajasta seuraa valmensivat myöhemmin legendoiksi muodostuneet Scotty Bowman ja Al Arbour. Ensimmäisten kolmen kauden aikana joukkue selvisi joka kerta finaaliin asti häviten kuitenkin joka kerta suoraan neljässä pelissä. Saavutus oli kuitenkin erittäin hyvä laajennusjoukkueelle.
Seuran alkuaikojen kotiareena oli St.Louis Arena joka myöhemmin myös tunnettiin nimellä Checkerdome. Halli oli aina täynnä ja yleisö piti kovaa meteliä yllä.
Seuran alkuaikojen managerina ja menestyksen takuumiehenä toimi Lynn Patrick, joka muodostui alallaan legendaksi. Patrickia seurasi tehtävässään Scotty Bowman, kunnes Patrick tuli taas hommaan takaisin.
Valmentajina oli Arbourin ja Bowmanin lisäksi sellaisia nimiä kuin Jacques Demers, Brian Sutter ja Bob Berry. Näistä varsinkin Demers on luonut uraa alallaan.
Tolppien välissä nimekkäitä miehiä
St.Louisilla on aina ollut kovia pelaajia riveissään vaikka sitä lopullista menestystä ei ole vielä tullutkaan. Alun menestyksen pelillisenä vakuutena oli loistava maalivahti kaksikko Glenn Hall/Jacques Plante. Molemmat legendaarisia maalivahteja jotka olivat jo aikaisemmin saavuttaneet menestystä. Vaikka kummatkin olivat jo uransa loppupuolella olivat he kahdestaan tärkeä tekijä joukkueen menestykselle. Miehet voittivat Vezina Trophyn parhaina maalivahteina vuonna1969. Vuotta aiemmin Hall nimettiin pudotuspelien MVP:si.
Näiden kahden jälkeen on seuran maalilla nähty muitakin kuuluisia nimiä esim. Mike Liut, Curtis Joseph, Grant Fuhr sekä näinä päivinä Roman Turek.
Tultuaan liigaan Blues sai houkuteltua itselleen vielä muitakin legendaarisia ja kokeneita pelaajia kuten Doug Harvey, Jean-Guy Talbot ja Phil Goyette. Yksi kovimmista hankinnoista oli Dickie Moore jonka he saivat houkuteltua takaisin kaukaloon siirryttyään eläkkeelle aikaisemmin Montrealista. Myös Bernie Federko, jolla on edelleen monia seuran ennätyksiä hallussaan, oli alkuaikojen johtajatyyppejä.
Hull jätti nimensä seuran historiaan
1980-luvulla seuraan siirtyi myöhemmin joukkueen fanien suosikiksi ja seuran symboliksi muodostunut Brett Hull. Mies siirtyi Bluesiin Calgarysta yhdessä Steve Bozekin kanssa vaihdossa Rob Ramageen ja Rick Wamsleyhyn vuonna 1988. Hullin hallussa on edelleenkin seuran sisäisiä ennätyksiä, mm. maaliennätys sekä oikean laiturin pisteennätys. Brett Hull oli fanien keskuudessa ehkä suosituin pelaaja ja nautti suurta arvostusta seuran sisällä. Ongelmia miehelle tuli Mike Keenanin siirryttyä GM/Valmentajaksi. Keenan ja Hull eivät tulleet toimeen keskenään ja alettiin puhua Hullin treidaamisesta muualle.
Keenanin aikakausi
Mike Keenan siis tuli seuraan New Yorkin menestyksensä jälkeen 1994. Seura muuttui hänen vaikutuksensa alaisena rajusti. "Iron Mike" toi seuraan paljon pelaajia jotka tunsi ennestään ja taas kauppasi muualle pelaajia joiden kanssa ei tullut toimeen. Yksi kohutuimmista kaupoista oli yleisön suosikki Brendan Shanahanin myyminen Hartfordiin vaihdossa puolustaja-lupaus Chris Prongeriin. Myös maalivahti Curtis Josephin kauppaaminen Edmontoniin vaihdossa varausoikeuksiin ei ollut sekään kaikkien mieleen. Jälkeenpäin varmasti kaikki ovat tyytyväisiä ainakin Prongerin hankkimiseen Hartfordista, miehestä on vähitellen kasvanut yksi liigan parhaista puolustajista ja yleensäkin pelaajista. Muita "omia" pelaajiaan joita Keenan toi seuraan olivat mm. Grant Fuhr, Esa Tikkanen, Geoff Courtnall ja Glenn Andersson. Urheilullinen menestys Keenanin aikana ei ollut hirveän hyvää, vaikka seura pääsikin joka vuosi pudotuspeleihin. Lähdettyään seurasta Keenan jätti sen melko sekavaan tilaan, josta nouseminen vaati uusia miehiä talkoisiin.
Gretzkyn pikavisiitti
Kaudella 1995-1996 liikkui huhuja Wayne Gretzkyn kauppaamisesta pois Los Angeles Kingsistä. Miehestä olivat kiinnostuneita monet seurat, mutta Bluesiin mies kuitenkin päätyi loppujen lopuksi. St.Louis antoi kaupassa Kingsille Graig Johnsonin, Patric Tardiffin, Roman Vopatin, sekä kaksi varausoikeutta. Gretzky pelasi Bluesissa 18 peliä tehden 8+13=21 tehopistettä. Seuraavana kesänä mies teki vapaana agenttina sopimuksen New York Rangersin kanssa. Näin oli kuitenkin jälleen yksi kaikkien aikojen suurimmista legendoista pukenut Blues-paidan ylleen.
Viime kausina kärkikahinoissa
Keenanin valtakauden jälkeen joukkueen uudeksi valmentajaksi tuli aikaisemmin Coloradossa apuvalmentajana hyvää menestystä saavuttanut Joel Qunneville. Manageriksi taas saatiin Rangersin organisaatiosta Larry Pleau. Miehet alkoivat vähitellen kasaamaan menestyvää joukkuetta St.Louisiin. Pleau hankki seuraan uusia tulevaisuudessa tärkeiksi muodostuneita pelaajia kuten esimerkiksi Pavol Demitran Ottawasta sekä Pierre Turgeonin. Vapaina agentteina joukkueessa päätettiin pitää uransa jo lopettamaan joutunut Geoff Courtnall, Al MacInnis sekä Grant Fuhr. Pois päästettiin edelleen kovassa kunnossa oleva Brett Hull. Nyt voi sanoa ratkaisujen olleen oikeita. Seura on jälleen kohonnut yhdeksi NHL:n parhaista. Se on lukuisilla onnistuneilla kaupoillaan ja oikeilla liikkeillään saanut todella kilpailukykyisen joukkueen haastamaan muut ennakkosuosikit taisteltaessa Stanley Cupista.
