Kun ulkomailta saapuu Suomeen pelaaja, jonka äidinkieli ja kansallisuus ovat jotain muuta kuin kantaväestöllä, on kotoutuminen aina oma prosessinsa.
Jatkoaika tapasi aiheen tiimoilta kesken kauden Lappeenrantaan muuttaneen Brock Trotterin, toista vuotta SaiPassa pelanneen, sittemmin loukkaantumiseen kautensa päättäneen Brett Carsonin sekä pelaajien kotoutumiseen aktiivisesti osallistuvan urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksan. Lisäksi muistellaan pelaajien kommentteja viime vuosilta.
− Jos ajatellaan kotouttamista ja tänne tulemista, niin siihen kuuluvat kaikki asumiseen, lupiin ja pankissa käymiseen liittyvät asiat. Me pyrimme auttamaan mahdollisimman paljon, mutta emme viemään kädestä tyylillä ”hoida tämä, tämä ja tämä”, Tuomenoksa kuvaili seuran roolia ensiaskeleissa Suomen maaperällä.
− Kausi on kuitenkin lyhyt ja intensiivinen, joten kyllä meidän pitää pyrkiä auttamaan niitä kavereita, jotta he pääsevät hyvään starttiin. Me haluamme heidän pystyvän ammatillisesti tuomaan meille jotain.
Tuomenoksa tiedostaa yhteiskunnallisen vastuun, joka seuralla on muualta tulevien pelaajien vastaanottajana, mutta korostaa, että ulkomaalaisia kohdellaan SaiPassa samalla tavoin kuin kantasuomalaisiakin. Paperisota vain on erilaista.
− Kyllähän meillä on se vastuu yhteiskuntaan viemisellä, että kaikki asiat menee kuten tässä yhteiskunnassa pitää mennä. Me emme voi lähteä holhoamaan noita kavereita. Jos tulee jotain, niin totta kai me pyrimme auttamaan, mutta ihan samalla tavalla pyrimme auttamaan suomalaisiakin.
Kun käytännön asiat hoituvat kuin rasvattu, niistä ei jää paljoa kerrottavaa. Esimerkiksi Trotter tiivisti viralliset toimitukset yhteen virkkeeseen:
− Ihan ensimmäisestä päivästä lähtien, kun saavuin, he huolehtivat ja auttoivat minua hankkimaan asunnon, auton ja ylipäätänsä kaiken mitä he olivat luvanneetkin.
Ne pienet maantieteelliset erot
Sinä aikana, kun Tuomenoksa on toiminut SaiPan urheilutoimenjohtajana, joukkueen kokoonpanossa on ollut yhteensä 27 ulkomaalaistaustaista pelaajaa. Joukko koostuu pitkälti kanadalaisista, yhdysvaltalaisista, ruotsalaisista ja tšekeistä, mutta mukaan mahtuu myös italialaista, tanskalaista ja latvialaista verta.
Pääpaino keskustelussa oli pohjoisamerikkalaisissa kiekkoilijoissa. Tuomenoksan puheissa korostui se, että kotouttamisprosessissa lähtömaata oleellisempi asia on se, onko uusi tulokas pelannut aiemmin Euroopassa.
− Silloin kaikki on pikkuisen uudempaa. Jos kaveri on sen sijaan pelannut Ruotsissa, niin eihän Suomen ja Ruotsin käytännön asiat juuri eroa toisistaan. Jääkiekossa on varmasti pieniä vivahde-eroja, mutta muuten eläminen on aika samanlaista, Tuomenoksa muistutti.
Zagrebissa, Riikassa ja Uumajassa pelannut Trotter oli samaa mieltä.
− Kulttuurisia eroja on, mutta minulle sopeutuminen on ollut helppoa, koska olen ollut aiemmin samankaltaisissa paikoissa. Niistä jokainen on ollut ehdottomasti erilainen ja ne poikkeavat Suomesta, mutta myös toisistaan. Sen lisäksi maan sisällä jokaisella kaupungilla on oma luonteensa, Trotter luonnehti.
Trotter kuitenkin painotti, että vaikka eroja on, ei Suomessa eläminen oikeastaan poikkea Ruotsissa tai Pohjois-Amerikassa elämisestä. Sitä hän ei tiennyt, johtuiko se maiden samankaltaisuuksista jo ihan maantieteellisten seikkojen vuoksi vai hänestä itsestään.
− Ehkä minua on vain helpompi miellyttää.
Toinen, ehkä lievästi aliarvioiva, mutta konkreettinen kokemus liittyi kaupunkien kokoon. Euroopassa aiemminkin pelannut Carson mietti ennen muuttoaan, millainen ero olisi eurooppalaisessa pääkaupungissa ja vähemmän tunnetussa suomalaiskaupungissa elämisellä.
"Se on se pelaajan perusluonne ja oma aktiivisuus miten hän kokee tämän kaupungin. Sisällä onnistuu möllöttämään jokainen, jos haluaa."
− Olin hieman hermostunut, kun ensimmäistä kertaa tulin tänne. Pelasin pari vuotta Wienissä ja Tukholmassa, jotka ovat isoja kaupunkeja, joista kuulet aina puhuttavan ja joissa riittää tekemistä. Muuttaminen mietitytti, koska Lappeenranta on hieman pienempi.
Carson lisäsi kuitenkin heti perään, että on itse kotoisin Lappeenrantaa pienemmästä kaupungista, joten lopulta vaihdos suurkaupungista Saimaan rannalle ei kirpaissut samalla tavalla kuin olisi voinut.
− Kotikaupungissani asuu 900 ihmistä, joten se on hyvin pieni. Siellä ei ole edes liikennevaloja. Ajokoulun suorittaaksemme meidän piti matkustaa sata kilometriä lähimpään kaupunkiin, jotta voisimme harjoitella liikennevaloissa ajamista. On yksi koulu, yksi kenttä jääkiekolle ja yksi golfille, ja siihen se sitten jääkin. Siinä oli kaikki, mitä teimme, kesäisin pelasimme golfia ja talvisin jääkiekkoa.
Kun harrastusvaihtoehdot ovat olleet lähtökohdiltaan kiekko ja golf, tuntuu Lappeenrannan tarjonta ruhtinaalliselta. Toisaalta jos ei ole halua tai energiaa lähteä välipäivinä ulos, valuisivat harrastusmahdollisuudet hukkaan − asui sitten Lappeenrannassa tai Lontoossa.
− Lappeenrantahan on aika kansainvälinen kaupunki, jos ajatellaan yliopistoa tai teollisuutta tai sitä, että ollaan rajan vieressä. En tiedä, olisiko se sen kummempaa Kuopiossa tai Oulussa, myös Tuomenoksa kommentoi.
− Se on se pelaajan perusluonne ja oma aktiivisuus, miten hän kokee tämän kaupungin. Sisällä onnistuu möllöttämään jokainen, jos haluaa.
Mikä maa, mikä valuutta, miksi he ovat alasti?
− Olihan se šokki.
Carson vaikutti haastattelutilanteessa silminnähden vaivaantuneelta, kun tuli kliseisesti puhe suomalaisesta saunomiskulttuurista. Hän kertoi ottaneensa saunomisen osaksi omaa arkeaan jo ihan lihashuollon vuoksi, mutta ajatus alastomista vartaloissa istumassa lauteilla vieri vieressä näytti nostattavan karvat edelleen pystyyn.
− Suomalaiset ovat tottuneet alastomuuteen, Carson muistutti.
− Meille se on varsinkin alkuun hieman outoa. Kulttuuriero, ja se on ihan ymmärrettävää. Onneksi minun asunnossani on oma sauna, joten voin mennä sinne omassa rauhassa.
Suomalainen kulttuuri ja elinolosuhteet voivat muutenkin yllättää kaukomailta tulevan kiekkoilijan, vaikka maailmaa olisikin jo nähnyt, eikä elämän uskota juuri muuttuvan. Tuomenoksa on huomannut saman.
− Kun tulet [suoraan] Pohjois-Amerikasta, minun kokemukseni on, että pelaajat saattavat olla hieman hämmentyneitä siitä mitä tämä oikeastaan onkaan, vaikka he ovat etukäteen miettineet, ettei tämä mikään iso muutos ole.
Yllätysten minimoimiseksi pelaajat yleensä toimivat kuten kuka tahansa ja yrittävät hankkia kohdemaasta valmiiksi paljon tietoa. Matkaseurueen – puoliso, lapset – kasvaessa on aina vain välttämättömämpää tietää, miten asiat hoituvat.
"Onneksi minun asunnossani on oma sauna, joten voin mennä sinne omassa rauhassa."
− Halutaan varmistus niihin pieniin asioihin. Varsinkin jos on perhettä ja lapsia, tai jos vaimo tai tyttöystävä tulee vähän myöhemmin. Jos perheenjäsen on ensimmäistä kertaa Euroopassa tai ensimmäistä kertaa Suomessa, sieltä tulee "tuplatsekkauksia" monta kertaa, Tuomenoksa sanoi.
Faktatietoa halutaan monesti myös muualta kuin suoraan seuralta tai Googlelta. Usein lähteenä on aiemmin samassa joukkueessa pelannut ystävä tai tuttu. Tällöin tilanne ehkä näyttäytyy enemmän entisen työnantajan markkinointina kuin kotoutumisen edistäjänä, mutta on yhtä kaikki omiaan tuomaan ulkomaalaispelaajia Suomeen.
Esimerkiksi Stefano Giliati muisteli Antti Bruunin merkitystä Lappeenrantaan hakeutumisessa.
− Sain häneltä tietoja Suomesta ja SaiPasta. Kuulin, että täällä pelaajista pidetään hyvää huota. Hän kannusti minua paljon ja uskoi, että tyylini sopisi hyvin tähän liigaan, Giliati kertoi Jatkoajalle vuonna 2012.
Puskaradiolla oli osansa myös Liigan maalikuningas Chad Raun seuravalintaan.
− David [McIntyre] oli tärkeä palanen. Hän antoi Lappeenrannasta sekä Liigasta ison suosituksen ja kertoi tismalleen, mitä minun pitäisi odottaa. Sanoisin hänen osuneen arviossaan aika hyvin, Rau vakuutteli maaliskuussa 2016.
"Sosiaalinen verkosto tulee sisäisesti"
Juuri ne puskaradion toisena osapuolena olevat pelaajat, joukkuetoverit, ovat avainasemassa kotoutumisessa.
Lappeenrannan katukuvassa huomaa satunnaisesti edustusjoukkueen pelaajia, jos asiaan kiinnittää huomiota. Ulkomaalaisvahvistusten kanssa voidaan melkein puhua "ei kahta ilman kolmatta" -sanonnasta. Carsonin haastattelussa tilanne alleviivautui.
− Joka joukkueessa, jossa olen pelannut, "tuontitavara" ja varsinkin pohjois-amerikkalaiset viettävät aikaa yhdessä, Carson tiivisti.
Hän nyökkäsi samalla merkitsevästi toimittajan ja kuvaajan selkien takana olevan kahvilapöydän suuntaan, jonne muut SaiPan ulkomaalaisvahvistukset olivat kerääntyneet.
[− Älkää meistä välittäkö! Curtis Hamilton oli huikannut hetkeä aiemmin.]
− Olemme kaikki samassa elämäntilanteessa, Carson jatkoi sitten.
− Suomalaisilla taas on perheet ja muutakin menoa.
Näin on ollut aina, tai ainakin viime vuosien ajan. Esimerkiksi Giliati kuvaili joulun alla 2012 ulkomaalaispelaajien elämää hyvin samoilla sanoilla kuin Carson.
− Onhan se tärkeää ja kivaa, että on muitakin ulkomaalaisia. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja tulemme hienosti toimeen. Tilanne on kaikille sama ja pidämme toisistamme huolta, Giliati kertoi.
Sama sosiaalinen ilmiö toistuu pelaajien puolisoiden kohdalla, ainakin pelaajien oman käsityksen mukaan.
− Ulkomaalaisten puolisoilla haastavaa on se, että suomalaisilla vaimoilla ja tyttöystävillä on yleensä työ- tai opiskelupaikka, joten heillä eivät aikataulut yleensä käy yksiin, Carson kertoi vaimonsa tilanteesta.
− Pohjoisamerikkalaiset tytöt eivät ole voineet käydä töissä, joten jos me olemme tien päällä, he ovat voineet kerääntyä yhteen viettämään aikaa. Suomalaisten kanssa se ei oikein onnistu, kun heillä on niin paljon kaikkea muuta tekemistä.
Englanninkielinen fraasi happy wife, happy life näyttäytyy myös SaiPan arjessa.
− Ulkomaalaispelaajilla sosiaalinen verkosto tulee sisäisesti. Jos on ollut perheitä, joissa on pieniä lapsia, heitä on ohjattu äiti-lapsi-kerhon tyyppisiin juttuihin. Sitten on ollut puolisoita, jotka opiskelevat. Heitä olemme auttaneet kontaktien luomisessa, oli se sitten vaikka tenttimistä yliopistossa, Tuomenoksa kertoi käytännön esimerkkejä.
− On pelaajia, joiden vaimo on synnyttänyt täällä ja sekin on oma prosessinsa. Tarkoitus on auttaa heitä, jotta he tuntisivat, että heistä välitetään.
Suomalaiset ja meidän kielimuurimme
Kuten Carsonin puheenvuorosta kävi ilmi, jo käytännön syyt pitävät ulkomaalaistaustaiset pelaajat ja heidän puolisonsa vapaa-ajalla erillään seuran suomalaisista.
Toinen yhteisöön integroitumisen esteenä oleva asia tuntuu olevan kieli. Suomalaisten erinomainen englannin taito mahdollistaa pelaajien "kyläilyn" maassa, mutta aloilleen asettuminen melkeinpä vaatisi suomen opettelua. Jos pelaaja haluaisi aikanaan hakea Suomen kansalaisuutta, täytyisi hänen osata kirjoittaa ja puhua suomea (tai ruotsia) vähintään tyydyttävästi. Osaaminen on yhden, kahden Suomessa eletyn kauden jälkeen kirjavaa.
− Osaan suomeksi numerot neljään asti. Yksi, kaksi, kolme, neljä... viisi! Sam Lofquist summasi aikanaan osaamistaan.
Käytännössä pelaajien kielitaito rajoittuukin kohteliaisiin tokaisuihin ja kirosanoihin.
"Yleensä suomalaiset puhuvat hyvää englantia parin drinkin jälkeen"
− Kopissa puhutaan niin paljon englantia, että harva suomalainen sana on jäänyt mieleen. Jos suomen kielen sanoja jostain tarttuu korvaan, otan Google Translatorin käyttöön ja yritän pysyä perässä, mistä keskustellaan. Normaalit "kiitos" ja "ole hyvä" taittuvat jo, mietti puolestaan Jakub Cutta helmikuussa 2014.
− Ensimmäiset sanat, jotka opin, olivat aikalailla niitä, joita ei voi painaa lehteen. Muut ovat olleet luokkaa "kiitos" ja "hyvää huomenta". En kuitenkaan osaa sanoa asioita oikein ja siksi en puhu suomea, koska minua nolottaa, kertoi Carson.
Poikkeuksiakin on. SaiPassa pelannut, nyttemmin Porin Ässissä vaikuttava italialainen Andreas Bernard valitsee haastattelutilanteessa kysyttäessä englannin sijaan suomen. Samaten esimerkiksi Tapparan Dominik Hrachovina puhuu turun ja tampereen sekaista suomea. Tämä on vaatinut halua oppia, mutta kun este uuden kielen opettelulle on korvien välissä, kynnys on korkea.
− En nytkään haluaisi sanoa yhtä ainutta sanaa suomeksi, koska en halua sanoa niitä väärin ja tiedän, että niin kävisi. Sen sijaan ajattelen, että suomalaiset puhuvat parempaa englantia kuin me, koska käytämme niin paljon slangia. Silti aluksi varsinkin nuoret pelaajat arastelivat puhua englantia, Carson kertoi epävarmuuksista.
− Se oli ensimmäisiä asioita, joita huomasin. Suomalaiset ovat hyvin hermostuneita, kun he yrittävät sanoa jotain englanniksi. Kun tutustumme paremmin, sitä helpommaksi puhuminen muuttuu. Viime vuonna minulla kesti varmaan kuukausi tajuta, että pari jätkää, joiden en uskonut osaavan englantia, puhuivatkin sitä todella hyvin, kunhan he ensin tottuivat minuun.
Koska puhe oli suomalaiseen kulttuuriin sopeutumisesta ja kotoutumisesta, kuningas alkoholilta ei voitu keskustelun aikana välttyä.
− Yleensä suomalaiset puhuvat hyvää englantia parin drinkin jälkeen, Carson lisäsikin.
Alkoholi siinä missä elekielikin on tapa tutustua tiettyyn osaan suomalaisuutta. Siltikin suomen kielen taidot tulisivat tarpeeseen – kun kieltä ei osaa, myös osa kulttuurista katoaa sen mukana.
− Ehkä ihmisten persoonallisuudet vaihtelevat hieman eri maiden välillä, mutta minun on vaikea arvioida sitä, koska puhun eri kieltä, Trotter oli huomannut.
− Pohjois-Amerikassa olemme ehkä hieman sarkastisempia. Se on mielestäni suurin ero ihmisissä, mutta toisaalta asia saattaa olla täysin päinvastainen, koska en ymmärrä mitä suomalaiset puhuvat keskenään.
Hyvää ne meistä ajattelee
Kun suomalaiseen kulttuuriin ja suomalaisuuteen on kerran päässyt sisälle, kynnys jatkaa tai palata pelaamaan Suomeen on matalampi. Viime vuosina Lappeenrantaan ovat tulleet takaisin esimerkiksi ruotsalainen Per Savilahti-Nagander ja yhdysvaltalainen Brian Salcido.
Myös yhdysvaltalaisella Patrick Davisilla oli uusi sopimus tehtynä SaiPaan, kunnes terveys meni uran edelle.
− Kuultuani SaiPan soittaneen se oli ykkösvaihtoehto minulle. Oli helppoa palata takaisin, Savilahti-Nagander totesi maaliskuussa 2016.
− Olen --- erittäin tyytyväinen, kun pääsen palaamaan Suomeen. Minulla on täällä erittäin paljon hyviä ystäviä. Voin jopa myöntää, että minulla oli ikävä Suomea, KHL-kokemuksen jälkeen JYPin paitaa sovitellut Salcido puolestaan kertoi.
Vaikka lopulta valtaosa ulkomaalaispelaajista lähtee pois Suomesta joko palatakseen kotimaahansa tai muuttaakseen muualle pelaamaan ja vie samalla varallisuutensa ja ammattitaitonsa mukanaan, jää maasta ja suomalaisista usein positiivinen muisto, jota markkinoidaan vuorostaan eteenpäin.
"Se suomalaisissa on erityisen hienoa, että he vaikuttavat kaikki ahkerilta, rehellisiltä ihmisiltä, jotka haluavat aidosti auttaa minua."
− En ole nähnyt, että joku lähtisi tietoisesti rakentamaan elämää niin, että jäisi peliuran jälkeen Suomeen. Tiedän, että moni on tykästynyt tähän maahan ja tiedän eräänkin ei meillä pelaavan pelaajan, jolla on suomalainen vaimo ja jonka tulevaisuus on jatkossakin Suomessa. Sekin on yksi tapa tulla tähän yhteiskuntaan, Tuomenoksa mietti.
− Yhdestä oman peliaikani pelikaverista tuli todella suuri Suomi-fani ja hän sanoo, että tämä on hänelle toinen kotimaa.
Oli kyseessä sellainen stereotypia kuin alastomana koivunlehdet hikisellä iholla saunominen, alkoholin nauttiminen oksentamiseen asti, raskaan lumen luominen naama punaisena tai juhannuksen viettäminen kylmässä kaatosateessa, yksi mielikuva suomalaisista ja suomalaisuudesta ohittaa toivottavasti kaikki muut.
− Se suomalaisissa on erityisen hienoa, että he vaikuttavat kaikki ahkerilta, rehellisiltä ihmisiltä, jotka haluavat aidosti auttaa minua, Trotter kertoi ja halusi jakaa erään kohdalleen osuneen vastoinkäymisen.
− Tästä esimerkkinä vaikka se kerta, kun unohdin kiireessä avaimet asuntooni. Oma mokanihan se oli. Samassa rakennuksessa oli paikalla kolme vanhempaa naista, joista kukaan ei puhunut englantia. Kaikki halusivat kuitenkin varmistaa, että pääsin sisälle asuntooni, eikä kukaan heistä jättänyt minua yksin siinä tilanteessa. He auttoivat minua ja soittivat puolestani apua.
Ehkä tässä piilee ulkomaalaistaustaisten pelaajien kotoutumisen, vaikka vain väliaikaisen, avain. Trotterin sanoin:
− Kun on kaukana kotoa, sellaiset asiat ja heidän kaltaisensa ihmiset tekevät tässä maassa ja yhteisössä elämisen helpommaksi.
Artikkeli on toteutettu osana Saimaan ammattikorkeakoulun Monikulttuurisuus ja maahanmuuttajatyö -opintojaksoa.
Juttua muokattu 11.17: Korjattu viimeistä kuvatekstiä.