Tappara ja Blues ovat molemmat käyneet läpi vaihtelevan kauden. Tasaisuutta otteisiin on kaivattu molemmissa leireissä, eikä sitä ole missään vaiheessa saatu. Jatkoajan playoff-karsintaennakossa käydään kriittisesti läpi molempien joukkueiden näkymät alkaviin pudotuspeleihin.
Blues ryhdistäytyi viime hetkellä
Bluesin kävi alkukaudesta todella pohjalla lukuisten maalin tappioiden myötä. Lokakuussa Bluesin valmennuksessa vaihdettiin rooleja, Hannu Virta otti päävastuun ja Ted Sator palasi viimevuotiselle paikalleen apuvalmentajaksi. Suunta alkoi kuitenkin muuttua vasta joulutauolla maalivahti Mika Oksan paluun jälkeen.
Tammi-helmikuun vaihde sujui jälleen heikommin, mutta aivan viimeiset ottelut Blues selvitti pisteitä keräten, surullista SaiPa-ottelua lukuunottamatta. Blues onnistui viime kauden tapaan voittamaan kaikki joukkueet vähintään kerran. Tosin Ilveksen kaato onnistui vain jatkoajalla.
Kuumat ja kylmät
Bluesin maalivahdeista jokainen kantoi vuorollaan ykkösvahdin vastuuta. Jere Myllyniemi aloitti kauden mainiosti ja torjui mm. nollapelit TPS:ää ja HPK:ta vastaan. Pelitahti alkoi kuitenkin käydä nuorelle veskarille kovaksi, ja Sami Heinonen valloitti ykkösvahdin tontin lokakuun lopussa. Heinonen pelasi hyviä pelejä, mutta väliin sattui myös otteluita, jossa Blues vaihtoi maalivahtia kesken ottelun.
Heinonen jätti joulukuisen Jokerit-ottelun kesken kuumeisena, ja Myllyniemi hoiti ottelun loppuun. Seuraavassa pelissä Pelicansia vastaan syövästä parantunut Mika Oksa teki paluun kokoonpanoon ja välittömästi pelaavaksi ja voittavaksi maalivahdiksi. Oksan paluu takalinjoille toi Blues-puolustukseen luottamusta ja varmuutta. Syyttä ei valmentaja Hannu Virta kiitellyt ottelun jälkeen Oksan esitystä - peli oli tasainen ja Oksan rooli todella iso.
Oksan paluun jälkeen Blues pelasi kahdeksan ottelua tappioitta. Joukkoon mahtui peräti neljä jatkoaikavoittoa ja näissä peleissä ”hanttakiekko” nousi esiin. Bluesin ottelut olivat lähes järjestään vähämaalisia. Oksan ote lipsui hieman länsirannikon kiertueella, mutta vastuuta hän sai silti rutkasti kiittäen pelaamalla liigauransa ensimmäisen nollapelin TV-ottelussa TPS:ää vastaan. Myöhemmin nollapelejä tuli vielä kaksi lisää ja Oksa pitääkin nollapelejä sen verran tärkeinä, että on kerännyt jokaisesta shutout-pelistä kiekon mukaansa. Joukkueen sijoituksen varmistuttua Myllyniemi pelasi jälleen viimeisen ottelun.
Puolustus on sen sijaan ollut ongelma. Viime kauden joukkueesta kolme tärkeätä puolustajaa lähti, eikä tilalle saatu mitat täyttävää pakkia ennen marraskuuta, jolloin Drew Bannister liittyi joukkueeseen. Bannisterin suoritukset eivät ole olleet erityisen kehuttavia, mutta silti hän vahvistaa muuten niin hataraa puolustusta. Samaa voi sanoa Radek Philippistä. Kumpikaan ei ole kuitenkaan millään tavalla profiilipakkeja.
Puolustuksen onnistujiin voidaan laskea Rami Alanko, joka nimettiin kapteeniksi Juha Ylösen loukkaannuttua, sekä Arto Laatikainen ja Tero Määttä. Sebastian Sulku teki hyvät pisteet, mutta oli kuitenkin joukkueen huonoin plusmiinustilastossa.
Hyökkäyksessä ilonaiheet olivat vähissä. Ladislav Kohn oli alkukaudesta heikko, mutta kauden loppupuolella selvästi joukkueen paras pelaaja jättäen jopa Jan Calounin varjoonsa. Myös Olli Ahonen paransi loppua kohden. Kari Kalto pelasi hyvää kautta, mutta se jäi ikävästi kesken.
Pettymyksiin on jälleen kerran luettava kaksikko Ylönen-Tuomainen. Tuomaisen kauden alku oli hyvä, mutta sen jälkeen hän oli noin kolme kuukautta tekemättä maaliaakaan. Mitkään loukkaantumiset eivät häntä vaivanneet, sillä hän oli Tero Määtän ohella toinen Bluesin pelaajista, joka pelasi kauden kaikki ottelut. Ylönen-Tuomainen -kaksikosta vielä sen verran, että peli alkoi kulkea hieman paremmin loppukaudesta, kun heidän ketjuunsa tuli Jukka Tiilikainen. Yllättäen kolme puukätistä pelaajaa sai yhdessä maalihanat auki.
Teemu Elomon ja Markku Hurmeen suoritukset olivat selvästi heikompia kuin viime kaudella. Vaikka he usein saivatkin nauttia Jan Calounin syötöistä, ei tulosta tullut entiseen malliin.
Bluesin kaudesta täytyy kuitenkin mainita nuorten esiinmarssi, jota muuten mediassa ei suuremmin ole huomioitu. Kasinelosten ikäluokasta Jarkko Immonen, Joni Töykkälä sekä Antti Pihlström pääsivät liigajoukkueen matkaan, ja hyvin hyödynsivätkin pienehkön vastuun. Kun otetaan huomioon vielä kaksi vuotta nuorempi Lauri Tukonen, on Bluesin tulevaisuus kunnossa.
Henkilökohtaiset ongelmat Bluesin vaivana
Bluesin kautta ovat varjostaneet myös pelaajien henkilökohtaiset asiat. Jan Caloun jätti kauden kesken ja omia ongelmia on ollut myös Elomon veljeksillä ja Kari Kaltolla. Kun muistetaan myös Mika Oksan sairaus, on joukkuetta koeteltu ns. ulkoparlamentaarisilla asioilla kerrassaan toden teolla. Ilveksen viime kausi tulee väistämättä mieleen.
Espoolaisten kokoonpanosta ovat nyt alkavista pudotuspeleistä poissa ainakin Jan Caloun, Kari Kalto ja Niko Nieminen. Lauri Tukosen, Sebastian Sulun, Drew Bannisterin ja Arto Laatikaisen tilanne on auki.
Hallitseva Suomen mestari karsii playoff-peleihin
Tappara vei riemukkaasti ”pojan Ikuriin” viime keväänä. Kärpät kaatui silloin dramaattisessa ottelusarjassa, jonka ratkaisuhetkiä verrattiin JFK:n murhaan ja Jimmy Hoffan katoamiseen. Kiistelty maali Kärppien verkkoon jää legendojen joukkoon.
Hallitsevan mestarin kausi on toistaiseksi sujunut alle odotusten - niidenkin mielestä, joiden odotukset eivät järin korkealla olleet. Onko kyse pelaajien leipiintymisestä runkosarjaan, vai onko pakka todellakin sekaisin? Kohta se nähdään.
Fanit muistuttavat, että yhtään tosipeliä ei vielä ole hävitty. Samaa on painottanut päävalmentaja Mika Saarinen: pudotuspeleissä mennään pitkälti henkisen kantin varassa, ja juuri asennetta Tapparalta on viime aikoina usein puuttunut. Toivoa herättää myös se, että viime aikojen peliesitykset ovat menneet parempaan suuntaan, joten aivan "täyskäännöstä yhdessä yössä" ei Tapparan peli tarvitse.
Vastaan asettuu jälleen kerran Blues, joka on hieman samanlaisen alisuorittajan maineessa kuin Tappara tällä kaudella. Oman mausteensa sarjaan tuo se, että Tappara on kahtena keväänä peräkkäin pudottanut juuri Bluesin pudotuspelien "alkupalana". Kumman eduksi tämä asetelma kääntyy? Onko Tapparan henkinen yliote vahvempi kuin Bluesin revanssihalu? Vastustajalta puuttuu tällä kerralla Tapparan kiusa numero yksi eli Jan Caloun. Putoaminen tässä vaiheessa olisi koko Tapparan organisaatiolle todella paha pettymys - kääntyykö tämä seikka ylimääräisiksi paineiksi vai vahvuudeksi? Perjantaisen SaiPa-ottelun jälkeen Saarinen ei juuri suostunut vastustajaa analysoimaan:
- Kaikki vastustajat ovat pahoja. Playoffeissa ei voi vaikuttaa kuin omaan pelaamiseen, ja jos se ei ole kunnossa, on ihan sama kuka tulee vastaan. Vastustajaa on analysoitu ja tehty töitä sen eteen, mutta helppoja vastuksia ei kenelläkään ole. Jokaista peliä lähdetään voittamaan, Saarinen vakuutti.
Tapparan vahva hyökkäys puolikuntoinen
Tapparan vahvin osa-alue näyttäisi tällä hetkellä olevan hyökkäys, vaikka sillä osastolla on kevään mittaan ollut rutkasti epäonnea. Sekä Stefan Öhman, Aleksander Barkov että Kimmo Koskenkorva loukkaantuivat juuri löydettyään peliinsä loistavan vireen. Öhman on jo tehnyt paluun kaukaloon, joskaan aivan täydestä pelikunnosta ei voitane vielä puhua. Barkovin tilannetta seurataan päivä päivältä, ja (hyväkuntoista) Barkovia Tappara kyllä tarvitsisi. Koskenkorva ei pelanne ainakaan Bluesia vastaan.
Lupaavimmalta juuri nyt näyttää ykkösketjun Sami Venäläinen - Janne Ojanen - Mike Stapleton hyvä vire. Ojanen ja Stapleton ovat olleet sitä parempia, mitä pidemmälle kevät on edennyt. Loistavan alkukauden jälkeen välillä hieman pimentoon vaipunut Venäläinen on loppukaudesta alkanut iskeä tärkeitä maaleja liukuhihnalta. Samaan aikaan myös Tapparan ylivoimasta on vihdoin tulossa sellainen ase, kuin sen pudotuspeleissä pitääkin olla.
Arto Kuki ja Marko Mäkinen olivat jonkin aikaa pimennossa Koskenkorvan loukkaannuttua, mutta ovat parantaneet otteitaan. Vahvassa nousukiidossa on myös nuori Petri Kontiola. Johannes Alanen on hyvän alkukauden jälkeen hieman hiipunut, eikä Marko Ojanenkaan ole ollut totutulla tasollaan. Joka tapauksessa Tapparan materiaali riittää hyvin neljään ketjuun. Hyökkäyspelissä on viime aikoina ollut ideaa, ja tätä painotti myös Saarinen:
- Meidän vahvuutemme on fyysinen suorittaminen - vauhti ei varmasti lopu kesken. Samoin hyökkäyspäässä meillä alkaa myös löytyä ajatus, hyökkäykset päätetään riittävän usein suoraan kohti maalia. Alkukaudesta hallittiin paljon pelejä kulmissa ja vastustaja iski vastaiskuista, nyt olemme päässeet siitä, Saarinen kiitteli perjantaina.
Puolustuksessa hidasta ja kankeaa
Kauden murheenkryyni on ollut puolustus. Pahimmillaan se on ollut hirveää katsottavaa, ja parhaimmillaankin lähinnä keskinkertaista. Vaikka viimeisessä kahdessa ottelussa onkin päästetty vain yksi maali, oli Tappara ainakin kotiottelussaan Ässiä vastaan pahassa purjeessa moneen otteeseen. Ässiä vastaan oli näkyvissä hienoinen pelitavan muutos: johtoasemassa pyrittiin pelaamaan aiempaa varmemmin, ja kiekkoa lyötiin varmasti omalta alueelta pois. Vaikka Saarinen SaiPa-ottelun jälkeen kiitteli myös kurinalaista puolustuspeliä, on tason parannuttava, kun vastaan asettuu Bluesin hyökkäysarsenaali.
Puolustuksen johtohahmoina häärivät Pasi Puistola, Pekka Saravo, Pasi Petriläinen ja Dale Clarke. Etenkin Puistola ja Saravo osoittivat viime vuonna kuuluvansa siihen ryhmään, jonka panos paranee kun pelit kovenevat. Clarken, samoin kuin viime aikoina erinomaisesti esiintyneen tulokkaan Anssi Salmelan kohdalla taso pudotuspeleissä on vielä täysi arvoitus. Juha Gustafsson ja Miska Kangasniemi ovat kauden aikana olleet lieviä pettymyksiä ja tason onkin noustava jos Tappara mielii pärjätä.
Mika Lehto on parilla loppukauden heikolla esityksellään nostanut pienen kysymysmerkin Tapparan maalivahtiosaston ylle. Aiemmin kaudella mies piti Tapparaa lähes yksin pystyssä ja hänestä on odotettu vahvaa valttikorttia jatkopeleihin. Suuri kysymys onkin, pystyykö Lehto nousemaan sille huipputasolle, jota viime keväänä nähtiin. Sasu Hovi on hyvä kakkosmaalivahti, ja saattaa yllättää positiivisesti kaikki, jos saa torjuntavastuun - tai sitten ei.
”Nyvvoitetaan tai mää haer ruataman...”
Kaiken kaikkiaan sunnuntain Tappara on todellinen arvoitus. Väkisinkin tulee mieleen kevät 2000, jolloin hyvässä vireessä ollut mutta suhteellisen kokematon Tappara kompastui pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella koko kauden alle tasonsa pelanneeseen IFK:hon. Nyt Tapparalla on hieman sama tilanne kuin IFK:lla tuolloin: huonosta tähänastisesta esityksestä huolimatta joukkueessa on hurja määrä kokemusta tiukoista peleistä ja vahva voittamisen kulttuuri. Hallitsevat mestarit tuskin myyvät nahkaansa halvalla.
Valmentaja Mika Saarinen tunnetaan herrasmiesmäisenä valmentajana, joka ei joukkuettaan useinkaan ruotamalla (vitsa, toim. huom.) sivaltele. Epäkiitollinen posti paperilla roimasti heikentyneen Suomen mestarin peräsimessä on kieltämättä haaste - luultavasti jopa mieluinen haaste lahtelaislähtöiselle Saariselle.
Vedonlyöjille on paha mennä vinkkejä antamaan. Tapparan puolustus ja maalivahti saattavat romahtaa muutamassa ottelussa nähdyllä tavalla, jolloin kausi päättyy nopeasti ja nöyryyttävästi. Yhtä hyvin joka osastolla saattaa tapahtua ryhtiliike ja tasonnosto tosipelien alkaessa, ja silloin joukkuetta on vaikea pysäyttää myöhemminkään. Lisäksi ovat sitten vielä ne kaikki mahdollisuudet näiden kahden vaihtoehdon väliltä.
Tasaista tulee olemaan
Pienet asiat ja hetken onnistumiset tulevat ratkaisemaan ottelusarjan lopputuloksen. Aivan yhtä helppoa on visionäärisenä oraakkelina väittää jatkoon selviävän joukkueen putoavan varsinaisten playoff-pelien ensimmäisellä kierroksella. Kauden esitykset eivät muuhun oikeuta. Toisaalta tosipelit alkavat vasta nyt. Ollaanko Tapparan ja Bluesin osalta nähty 56 peliä lustaa? Nytkö sitten vasta näytetään osaamisen taso?
