Ilvekselle pakkovoitto CHL:ssä – Joonas Oden iski kahdesti

CHL / Kuvakooste
Ilves piti CHL:n pudotuspelihaaveet elossa kaatamalla Stavanger Oilersin Tampereella selvin 4–1-lukemin. Tamperelaisten illan avainhahmoksi nousi läpi ottelun pirteästi esiintynyt ja kaksi osumaa iskenyt Joonas Oden.
Kuva © Jarno Hietanen
Joukkueet ja areenalle saapuneet 3843 katsojaa hiljentyivät kuuntelemaan kansallislauluja.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilves aloitti ottelun vahvasti.
Kuva © Jarno Hietanen
Tommi Tikka vei Ilveksen kahdeksan peliminuutin kohdalla jo 3–0-johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Marko Ojasen mainoskatkolla jakamat ohjeet herättivät kiinnostusta myös joukkueen valmennusosastolla.
Kuva © Jarno Hietanen
Toisessa erässä vieraat pysyivät hetkittäin tamperelaisten tahdissa.
Kuva © Jarno Hietanen
Marek Langhamer seurasi tarkkaavaisesti vastustajan maalivahdin mainoskatkorutiineja.
Kuva © Jarno Hietanen
Stavangerin illan ainoaa osumaa tutkittiin pitkään ja hartaasti videolta.
Kuva © Jarno Hietanen
Yhden kavennusosuman jälkeen Langhamer piti varmoin ottein maalinsa puhtaana.
Kuva © Jarno Hietanen
Päätöserän puolivälissä Joonas Oden vei illan toisella maalillaan Ilveksen uudelleen kolmen maalin johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun päätöserässä päärooliin pääsi areenan huoltohenkilökunta.
Kuva © Jarno Hietanen
Loppusummerin soitua Ilves pääsi juhlimaan 4–1-voittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38

Lue myös